sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pablo Neruda: Kysymysten kirja (Elina)


Pablo Neruda: Kysymysten kirja
Loki-Kirjat 1999
suom. Katja Kallio
79 sivua
Alkuteos: Libro de las preguntas. 1974.

Toisinaan kirjastosta tarttuu mukaan jokin runokokoelma, tällä kertaa se oli Nerudan postuumisti julkaistu Kysymysten kirja. Runoja on mielestäni mukavinta lukea liikaa analysoimatta ja rauhassa jokunen runo kerrallaan, siksi mietinkin alkuun etten edes kirjoittaisi tästä kokoelmasta mitään. Päätin kuitenkin jokusen sanan koota ajatuksistani, sillä runoista ei tässä blogissa ole vielä kirjoitettu ja postaus avaa samalla Nobel-kirjailijoiden kategorian (Neruda sai Nobelin vuonna 1971).

Nerudaa olen lukenut sekä suomeksi käännettynä että joitakin runoja myös espanjaksi. Tämä kokoelma kääntyi mielestäni varsin vaivattomasti suomen kielelle, sillä runot on aseteltu kysymysten muotoon kuten kokoelman nimikin jo paljastaa. Välillä runot ovat kuin aforismeja, välillä taas ilkikurisia ja humoristisia huomioita maailmasta.

Jos olenkin huomaamattani kuollut 
keneltä kysyn kelloa?

Mikä on nimeltään se cocktail
joka sekoitetaan votkasta ja salamoista?

Eniten nautin niistä kysymyksistä, joihin sisältyy joko jotain ajateltavaa tai jotka saavat hymyilemään pienellä viekkaudellaan tai ironiallaan. Osa kysymyksistä on sen sijaan täysin absurdeja ja päättömiä, ja väliin ne käsittelevät myös Nerudaa itseään ja runoilijana olemista. Muuten aihepiirit pyörivät paljon luonnossa ja maantieteessä, mutta myös elämässä yleensä.

Kysymykset on ryhmitelty noin neljän ryppäisiin ja nuo kysymykset yhdessä muodostavat yhden kokonaisuuden. Välillä tuntui, että yhden kokonaisuuden kysymyksillä ei ollut mitään tekemistä keskenään kun taas toisissa jälkimmäinen kysymys jatkoi edellistä:

Kuinka suuri oli mustekala
joka synkensi päivän rauhan?

Olivatko sen lonkerot rautaa
ja silmät kuollutta tulta?

Tätä teosta lukisi mielellään viikkokausia, jotta pääsisi jokaisen runon ja jokaisen kysymyksen ytimeen. Pikaisella tarkastelulla voi vaan raapaista runojen pintaa. Runoja luen mielellään sillä kielellä kuin ne on kirjoitettu, jolloin näkee alkuperäisen kieliasun. Runossa sillä on niin paljon enemmän merkitystä kuin romaanissa. Pitäisikin varmasti muistutella mieliin espanjan kieltä ja avata seuraava Neruda espanjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti