Riikka Ala-Harja: Reikä (Elina)

Riikka Ala-Harja: Reikä

Like 2013

154 sivua

Kurkin parvekkeelta, katson näkyykö pihassa liikettä.
Piha on tyhjä. Männyt huojuvat leikkikentän ympärillä. Lipputangossa ei liehu lippu, Eevertti ei juoksentele pihalla. Tähyilen ripustaako joku onnittelulakanaa, onko joku jo väijyssä, että tietäisin olla valmis yllätysjuhliin.
Ei ristin sielua.

Tarmon viisikymmenvuotispäivänä kukaan ei järjestä yllätysjuhlia. Hän on ottanut vapaapäivän työstään kirjastonhoitajana ja odottaa kotona puhtaassa silitetyssä paidassa. Vain naapurin vanha rouva Annikki ja hänen koiransa Eevertti käyvät oven takana ja minuutit matelevat eteenpäin. Tarmosta tuntuu, että hänen elämänsä suunta on ollut jo pitkään sama.

Tarmo on päähenkilö samannimisessä novellissa, joka on Riikka Ala-Harjan ensimmäisen novellikokoelman ehdoton helmi. Kokoelman pisin novelli pitää otteessaan ja vaikka se pelaa osin kliseisillä kuvilla kirjastonhoitajan elämästä niin se on mielenkiintoinen ja tarjoaa lukijalle koko ajan jotakin. Jos saisin valita, olisin lukenut kokonaisen romaanin Tarmosta ja jättänyt muut novellit sikseen.

Ei sillä, että Ala-Harjan muissa novelleissa olisi varsinaisesti mitään vikaa, mutta Tarmon jälkeen ne tuntuvat vähän yhdentekeviltä eivätkä aivan samalla tavoin saaneet minua kiinnostumaan ja eläytymään maailmaansa. Kaikkia kokoelman novelleja vaivaa pieni alakulo ja melankolia, vaikka Ala-Harjan kirjoitustyyli onkin kevyt ja raikas ja hänen kielikuvansa ovat kauniita.

Parissa novellissa päähenkilön sukupuoli valkeni minulle aivan lopussa ja vähän ärsyttikin, että olin lukenut koko ajan novellia "väärin", jos nyt niin voi sanoa. Joskus tuo keino on toimiva ja tekee tekstistä ennen kaikkea jännittävää, mutta näissä novelleissa en pitänyt ollenkaan siitä, että loppumetreillä huomaan ajatelleeni päähenkilön aivan erilaisena kuin hän on. Tiettyä yllätyksellisyyttä Ala-Harja onnistuu siis tarjoilemaan, mutta vakuuttunut en ole.

Jokaisessa novellissa on jonkinmoinen reikä: toimimattomia parisuhteita, yksinäisyyttä, kuolemia, hautoja ja avantoja. Päähenkilöiden sisällä on tyhjyyttä, jonka Ala-Harja saa kyllä välitettyä lukijalle asti, mutta joka jättää kokoelman suljettua hieman kylmän ja kolkon olon. Huomaan novellit luettuani, että useampi novelli teoksen alkupuolelta on jo unohtunut.