Siirry pääsisältöön

Marraskuun lukuhaaste

Facebookissa on kiertänyt lukuhaaste, jossa haastetaan kaikki osallistujat lukemaan marraskuussa päivittäin 30 sivua kaunokirjallisuutta. Päätimme molemmat osallistua haasteeseen ja tässä ensimmäiset tunnelmat haasteen alkaessa.


ELINA:

Päätin haastaa itseni lukuhaasteeseen jo senkin takia, että kuluneen viikon aikana suurin osa vapaa-ajastakin on mennyt töitä tehdessä. Haaste ehkä motivoisi löytämään joka päivä edes pienen hetken lukemiselle. Ehkäpä saisin myös muutaman kirjan lukupinosta pois.

Tällä hetkellä työn alla on Sophie Kinsellan uusin Shopaholic, jonka ostin alkujaan mukaan Lontooseen luettavaksi lentokoneessa. Lentojen jälkeen en olekaan kirjaan juuri ehtinyt koskea. Ensimmäiseksi aion siis lukea sen loppuun.



Shopaholicin jälkeen ajattelin tarttua joko Nimikirjainmurhiin tai Silkkiäistoukkaan, dekkareita siis luvassa varmasti. Lisäksi odottelemassa on Hannalta synttärilahjaksi saatu Tähtiin kirjoitettu virhe, joka kiinnostaa lähinnä sen takia, että siitä on kohuttu niin paljon viime aikoina. Lisäksi yöpöydältä löytyy Tove Janssonia molemmilla kotimaisilla. Vähän kyllä kiinnostaisi lukea välillä ruotsiksikin ja katsoa vieläkö kielitaito on tallella.

Tällaisin eväin lähden kohti lukuhaastetta ja marraskuuta. Lukuhaasteen aikana luetuista kirjoista raportoin tietenkin blogiin normaaliin tapaan. Toivottavasti kuukausi tuo mukanaan viileitä ja pimeitä syysiltoja, jolloin voi huoletta käpertyä sohvannurkkaan kynttilän valoon glögin ja hyvän kirjan parissa!


HANNA:

 Oi, ihanaa! Kaivautuminen viltin alle höyryävän glögimukin ja jännittävän kirjan kanssa kuulostaa kyllä taivaalliselta. Jospa tupruttaisi vielä hiljakseen lunta, mutta ei ehkä kannata toivoa liikoja Helsingin marraskuisilta keleiltä. Ihana kirja vie kuitenkin mukanaan muihin maailmoihin, vaikka ulkona kadut tulvisivatkin ja taivaalta vihmoisi räntää.

Hienoa myös kuulla, Elina, että lahjakirjakin kilpailee paikastaan lukuhaasteessasi. Odotan innolla, mitä mieltä olet Tähtiin kirjoitetusta virheestä. Itsekään en ole sitä vielä lukenut.

Mitä seuraavaksi?
Sitten sananen omasta haasteestani, josta odotukseni ovat pitkälti samanlaisia kuin Elinan. Tänä syksynä aloittamieni opintojen kanssa on pitänyt niin kiirettä, että hyvä jos olen ehtinyt edes vilkaista kaihoisasti kirjahyllyäni. Lukuhaasteen avulla saisin ehkä nipistettyä kiireisestä aikataulustani hetken kirjoille ja siten pakotettua itseni rentoutumaan mieluisan puuhan parissa.

Itse asiassa lukuhaasteni alkoikin jo eilen varsin menestyksekkäästi, koska päivittäiset 30 sivua osuivat kuin nakutettu juuri Juha Itkosen Ajon viimeisille sivuille. Sain siis heti haasteen ensimmäisenä päivänä kirjan loppuun! Kirjoittelen siitä blogiin, jahka ehdin.

Seuraavaksi tartun varmaankin Tove Janssonilta joko Kuvanveistäjän tyttäreen tai Kunnialliseen petkuttajaan. Myös Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on odottanut jo liian kauan yöpöydälläni, ja kirjamessuilta ostettu Anni Kytömäen Kultarintakin kutkuttaisi. Tällä hetkellä on lisäksi meneillään Elaine Aronin Erityisherkkä ihminen ja parisuhde, mutta haasteeseen pyrin parhaani mukaan sisällyttämään nimenomaan kaunokirjallisuutta.


Kun kuu on puolessa, kirjoittelemme blogiin taas kuulumisia lukuhaasteen tiimoilta.
Lukijat ovat myös tervetulleita jakamaan omia lukukokemuksiaan ja -odotuksiaan haasteen varrelta!

Kommentit