Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (Hanna)

 Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

WSOY 2014

334 sivua

Huomenna torstaina 27.11.2014 palkitaan tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittaja. Ehdokasteoksista en ole ehtinyt lukaista kuin Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen, josta ehdin nyt näin sopivasti viime hetkellä kynäilemään. Arviossa saattaa ilmetä juonipaljastuksia, joten mikäli blogin lukija mielii pysytellä varmasti pimennossa, kannattaa tekstiin palata vasta, kun romaanin on lukenut.

Neljäntienristeys on osuvasti omistettu ”talolle jonka huoneissa asuu monta tarinaa”: teoksen näkökulma nimittäin vaihtuu, mutta kotitalon, sen sodan jälkeisten raunioiden sekä uudelleen rakennetun kodin paikka pysyttelee sukupolvia halkovan tarinan näyttämönä. Romaani kerrotaan neljän eri hahmon näkökulmista, jotka kietoutuvat yhteen. 

Toisin kuin monen näkökulman teoksissa yleensä, Kinnusen teoksessa jokaisen hahmon elämäntarinat kuvataan kuitenkin yksi kerrallaan: Ensin ääni annetaan kätilö Marialle 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä, toiseksi Marian yksin kasvattamalle tyttärelle Lahjalle, sitten Lahjan miniälle Kaarinalle ja lopulta Lahjan miehelle Onnille. Sekä hahmojen psykologian että heidän välistensä suhteiden kuvaus on ilmiömäisen tarkkanäköistä. Ihmiset heitetään yhteen joko perhe- tai muiden suhteiden seurauksena, mutta vuosien mittaan tunteet muuttuvat suuntaan jos toiseenkin eikä sodanjälkeinen keskenkasvuinen Suomi suo ulospääsyä ajoittain jopa kuristavista ihmissuhteista.

 Eikä siinä kaikki. Jokainen luku kuvaa tilannetta yhtenä hetkenä yhtenä vuonna, ja lukujen välillä saattaa vierähtää siis useitakin vuosia, jopa vuosikymmeniä. Näistä ajallisista harppauksista huolimatta Kinnunen pitää ohjat käsissään ja romaaninsa taitavasti koossa. Vaikka edellisestä luvusta saattaa olla kulunut useita vuosia, kaikki vuosien mittaan tapahtunut käy lukijalle kuitenkin rivien välistä selväksi. Tällainen menetelmä korostaa sitä, kuinka merkityksettömiä suurin osa ihmiselämän tapahtumista loppujen lopuksi on: tärkein on kerrottavissa vuosienkin jälkeen. (Mielenkiintoista muuten näin Facebookin aikakaudella, kun jokainen elämänkäänne toitotetaan ilmoille sekunteja sen jälkeen, kun se on tapahtunut.)

Koska hahmojen elämäntarinat kerrotaan yksi kerrallaan sen sijaan, että niiden kerronta limittyisi toistensa lomaan – mikä on yleistä sukupolviromaaneille – jokaisen hahmon tarina rakentaa edellisen tarinan päälle ja tarkentaa esiin nousseita mutta hämäräksi jääneitä seikkoja. Näistä tärkeimpänä esiin nousee Lahjan ja Onnin onneton avioliitto sekä Onnin salainen tuska, joka vain tiivistyy tiivistymistään miehen selvittyä sodasta. 

Lahjan näkökulmasta lukija jo aavistelee, mikä avioliitossa aiheuttaa murhetta, mutta elleivät epäsuorat viitteet avaa ongelmaa, iskee totuus viimeistään, kun teoksessa ennätetään Onnin tarinaan. Lukijaa ei siis todellakaan aliarvioida, eikä asioita tavata liian selväsanaisesti auki. Lukijan omille tulkinoille, oivalluksille ja arvauksille annetaan riittävästi tilaa, mutta kuitenkin siten, ettei kukaan jää lopultakaan pimentoon.

Tematiikaltaan teos on yhtenäinen eikä liian rönsyilevä. Suomalainen mielenmaisema, elämän myötä kasvava ahdistus, naisten itsenäisyys sekä miestenkin asema nostavat päätään. Myös suomalaisen yhteiskunnan kyräilevyys ja rajoittavuus ovat esillä, ja teos on erityisen ajankohtainen tulevana perjantaina eduskunnassa tehtävän äänestyksenkin valossa.

Kotitalon merkitys Neljäntienristeyksessä on selvä, mikä käy ilmi jo romaanin miljöötä kuvaavasta nimestä. Marian rakennuttamassa ja sodan jälkeen Onnin uudelleen pykäämässä talossa tiivistyvät samanaikaisesti ihmisen suuruudenhulluus, pesänrakentaminen, unelmien epätoivoinen täyttäminen ja murheiden hukuttaminen. Puhumattakaan onnettomista perhekohtaloista, joissa sukupolvet erkaantuvat sekä syyttelevät toinen toistaan ja joista hiljaisen talon seinistä kajahteleva hiiskumattomuus kertoo enemmän kuin sanat kykenevät ilmaisemaan. Talo kiteytyykin lopulta tavallaan koko romaanin äänekkäimmäksi kertojaksi.