Siirry pääsisältöön

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat (Elina)


Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
Otava 2013
411 sivua
Suom. Katariina Kaila
Alkuteos: And the Mountains Echoed. 2012.

Kas niin. Haluatte kuulla tarinan, ja minä kerron teille sellaisen. Mutta vain yhden. Älkää kumpikaan pyytäkö lisää. Ensinnäkin on jo myöhä, ja sinulla ja minulla, Pari, on huomenna edessämme pitkä matka. Sinun täytyy nukkua hyvin tänä yönä.
Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat alkaa syksystä vuonna 1952 ja siinä matkataan aina vuoden 2010 talveen saakka. Tarinan tärkeimmät henkilöt ovat pienessä Shadbaghin kylässä asuvat sisarukset Pari ja Abdullah, jotka joutuvat jo pienenä erotetuiksi toisistaan. Abdullah jää perheineen kylään ja Pari viedään Kabulin kaupunkiin rikkaan rouvan tyttäreksi ja sieltä edelleen Pariisiin. Romaanissa seurataan useita eri kohtaloita, joilla on kuitenkin kaikilla osansa Parin ja Abdullahin tarinassa.

Romaanin parasta, mutta myös ontuvinta antia on se, että se liikkuu ajassa ja paikassa koko ajan. Ollaan niin Afganistanissa, Pakistanissa, Pariisissa, Kreikassa kuin Yhdysvalloissakin. Liikutaan yli viisikymmentä vuotta eteenpäin. Koko ajan kerronnan keskiössä oleva hahmo vaihtuu. On tietenkin Pari ja Abdullah, mutta on myös heidän isänsä ja heidän setänsä Nabi, joka on autonkuljettajana rikkaan kabulilaisen herra Wahdatin luona. On Wahdatin kaunis runoilijavaimo Nila, rikkauden keskellä elänyt tylsistynyt poika Adel, veljekset Timur ja Idris, Wahdatin taloon muuttanut lääkäri Markos ja muutamia muita...

Väliin tuntuu hieman hengästyttävältä lukea niin monesta kohtalosta ja romaanin ydin tuntuu häviävän. Toisaalta täytyy antaa pisteitä Hosseinille, että romaani yleensä pysyy mitenkään kasassa, vaikka aineksia on niin paljon. Tässä olisi ollut ainekset jo melkein kymmeneen eri romaaniin, mutta jostakin syystä on tehty silti tämä ratkaisu. Kreikkalaisen Markoksen tarina on yksi mielenkiintoisimmista, ehkä sen takia, ettei hän oikein tunnu kuuluvan minnekään. Hän etsii itseään useasta eri paikasta ja opiskelee itsekseen valokuvausta. Lopulta hän päätyy lääkäriksi ja auttamaan sodan uhreja Kabuliin, missä hän asettuu Wahdatin taloon.

Hosseinin edelliset romaanit Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa olivat mieleenpainuvia. Niissä molemmissa oli vangitseva tunnelma. Ne olivat niitä kirjoja, joiden jälkeen piti vain olla pari päivää ja miettiä kaikkea lukemaansa. Jostakin syystä Ja vuoret kaikuivat ei tuonut minulle yhtään samanlaista tunnelmaa. Ehkä olin odottanut taas kuvausta yhdestä maasta, yhdestä kansasta tai yhdestä henkilöstä. Yhteen pisteeseen keskittynyttä kertomusta. Tämä teos rönsyili niin moneen suuntaan, ettei siitä lopulta saanut otetta. Hosseini on taitava kertoja, mutta tämä teos ei ole hänen parhaimpansa.

Kommentit