perjantai 5. joulukuuta 2014

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka (Elina)



Robert Galbraith: Silkkiäistoukka
Otava 2014
Suom. Ilkka Rekiaro
459 sivua
Alkuteos: The Silkworm. 2014.

Robert Galbraithin Cormoran Strike -dekkarisarjan ensimmäisestä osasta bloggasin alkuvuodesta (täällä). J. K. Rowlingin salanimellä kirjoittama sarja on nyt saanut jatkoa. Tällä kertaa yksityisetsivä Cormoran ja hänen apurinsa Robin etsivät kadonnutta kirjailijaa Owen Quinea.

Romaanin ärsyttävin asia taitaa olla se, että heti takakannessa kerrotaan Owen Quinen löytyvän raa'asti murhattuna, mutta kuolemaa saa odotella runsaat sata sivua. Tapahtumat rullailevat toisinaan vähän turhankin hitaasti eteenpäin, mutta siitä huolimatta sivuhenkilöt tuntuvat jäävän etäisiksi. Sama hidas tahti taisi häiritä minua jo ensimmäisessä osassa.

Quinen vaimon mielestä hänen kirjailijamiehensä on kadonnut vain julkisuuden vuoksi, mutta todellisuudessa katoamiseen ja kuolemaan liittyy vaikka mitä. Selviää, että Quine on kirjoittanut sekavan romaanin nimeltään Bombyx mori, jonka sivuilla hän mustamaalaa koko lähipiirinsä. Murhasta epäillyiksi joutuvatkin siis ensimmäisenä romaanin lukeneet henkilöt. Murha itsessään on todellakin raaka ja sen kuvaus on suoraan sanottuna vähän kuvottavaa. 

Hyvinä puolina voinee mainita samat kuin ensimmäisessäkin osassa. Edelleen sarja on klassista brittidekkaria tuotuna nykypäivään. Arvoitusdekkarin perinnettä on noudatettu ihailtavasti, sillä juoni on hyvin rakennettu ja loppuratkaisu tarpeeksi yllättävä. Lisäksi romaani on kirjoitettu niin, ettei sitä malta sulkea kun sen on kerran avannut. Lontoon kuvaus on tässäkin romaanissa varsin onnistunutta ja tuo mukavan lisänsä kirjaan. Kaupunkimiljöö sopii tarinalle oikein hyvin ja on aina mukavaa kun tunnistaa lontoolaisia paikkoja: katuja, metroasemia tai puistoja.

Olen myös aina pitänyt Rowlingin tavasta tuoda päähenkilöt lukijaa lähelle. Sama tapahtuu tietenkin jo Harry Pottereissa, joiden henkilöhahmot ovat hyvin aitoja. Myös näitä dekkareita lukiessa tulee sellainen olo kuin tuntisi Cormoranin ja Robinin oikeassa elämässä. Cormoran on tässä osassa yhä oma itsensä: suuri, kömpelö ja itsepäinen. Robin taas edustaa salapoliisin järjen ääntä. Olikin varsin mukava palata tuttujen hahmojen pariin. Sitten vaan odottelemaan jatkoa. Toivottavasti Cormoranin ja Robinin seuraava seikkailu tulee pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti