John Tiffany & Jack Thorne:
Harry Potter and the Cursed Child (parts one and two)
(Based on an original new story by J. K. Rowling)
Little, Brown 2016
343 sivua
Kun ensimmäistä kertaa kuulin, että on tulossa kahdeksas Harry Potter -tarina, olin innoissani. Sittemmin selvisi, että tätä tarinaa ei ole kirjoittanut Rowling, vaikkakin se perustuu hänen luomaansa maailmaan. Sen takia en asiaa sen kummemmin enää seurannutkaan ja jopa kirjan julkaisupäivä vilahti vahingossa ohitseni. Kirja ehtikin myydä välissä jo loppuun, mutta lopulta sain oman kappaleeni. Seuraavaksi kirja jäi pitkäksi aikaa yöpöydälle, koska en lopulta uskaltanut sitä avata etten ainakaan pettyisi.
Petyinkö sitten? En oikeastaan, vaikka ennakkoluuloni fanfictionin kaltaisesta tuotoksesta kävikin osittain toteen. Tekstistä tietysti paistoi koko ajan läpi ettei Rowling ole sitä kynäillyt. Näytelmämuoto tietysti vaikutti sekin luettavuuteen. Eihän tätä tekstiä ole tarkoitettu ainoastaan luettavaksi vaan myös nähtäväksi näyttämöllä. Yritinkin koko ajan pohtia mielessäni millaiselta tapahtumat näyttäisivät. Yleisilmeeltään näytelmä on hieman synkempi kuin Rowlingin romaanit, kohdeyleisö on selvästi vanhempi. Joissakin kohdissa jäin pitkäksi aikaa myös pohtimaan sitä miten näytelmäversio on mahdettu Lontoossa toteuttaa. Miten esimerkiksi taikomiskohdat toteutetaan luontevasti näyttämöllä, verrattuna nyt esimerkiksi elokuvaversioihin, joissa on käytössä kaikki nykymaailman erikoistehosteet ynnä muut.
Mistä tarina sitten kertoo? On kulunut 19 vuotta. Harry on kolmen lapsen isä ja Ginnyn aviomies, jolla on hankaluuksia paitsi työssään taikaministeriössä myös keskimmäisen lapsensa kanssa. Albus tuntuu kantavan isänsä kuuluisuuden taakkaa mukanaan kun hän lähtee Tylypahkaan. Hän päätyy lajitteluhatun kautta vastoin kaikkien odotuksia Luihuiseen ja hänen ystävänään on kukas muukaan kuin Draco Malfoyn poika Scorpius. Poikien välille kasvaa kuitenkin vahva ystävyys, joka kantaa seikkailujen ylikin. Seikkailuja heillä nimittäin riittää, kun Albusin pitää todistaa olevansa vähintään yhtä rohkea kuin isänsä ja korjata tämän tekemät vääryydet. Harry taas kipuilee isänä ilman roolimallia ja on hukassa siitä miten tukea poikaansa. Lisäksi hänen arpeensa alkaa taas vuosikausien jälkeen koskea. Kuten sanottu niin näytelmä onkin suunnattu selvästi vanhemmalle yleisölle kuin Rowlingin Potterit, onhan niissä kuvattu teinipoika Harry kasvanut nyt jo perheelliseksi mieheksi.
Näytelmä ei ehkä ole Rowlingin kirjoittama ja siitä puuttuu hänen teksteilleen tyypillinen lämpö, helppolukuisuus ja huumori. Toki tässäkin näytelmässä on esimerkiksi huumoria, mutta se tulisi nähdä oikeastaan näyttämöllä, näin paperilta se ei todellakaan välity. Näytelmä on kuitenkin tunnelmaltaan tiivis ja tempaa mukaansa eikä sitä malta laskea käsistään. Jotkin yksityiskohdat häiritsevät tietysti alusta loppuun asti, esimerkiksi juonen kannalta keskeistä on matkustaminen ajassa taaksepäin. Tämän ei pitänyt Rowlingin sarjan mukaisesti olla mahdollista aivan niin laajalla mittakaavalla kuin tässä näytelmässä.
Henkilöhahmot ovat pääosin jo tuttuja. Harryn ja Ginnyn sekä Ronin ja Hermionen jälkikasvu on kirjoitettu tarinaan ihan mainiosti. Täysin uusia hahmoja ei tarinassa loppupeleissä kovin montaa ole, heidän osuutensa jää tietenkin hieman hataraksi sillä mitään sen suurempia taustoja, ajatuksia tai henkilöhahmon piirteitä ei voi näytelmämuotoon laittaa. Lavalla varmasti uudetkin hahmot pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Harryn hahmo syvenee entisestään kun hänellä on paljon enemmän vastuuta, niin ammattinsa kuin perheensäkin puolesta.
Kaikkinensa siis ihan mielenkiintoista luettavaa ja ehdottomasti suosittelen ainakin Harry Potterien ystäville tutustumista tähän kunhan ensin asennoituu siihen, ettei kyseessä ole tosissaan Rowlingin kirjoittama jatko-osa. Vaikeaa sanoa olisiko näytelmä kiinnostava, jos ei ole lukenut Harry Pottereita. Joskin vaikea kuvitella, että kukaan Pottereita lukematon tähän ihan ensimmäisenä tarttuisi. Jaana Kapari-Jatan suomennos Harry Potter ja kirottu lapsi ilmestyy ylihuomenna 8.11. ja itse ainakin ajattelin tutustua myös siihen, sillä pidän hänen suomennoksistaan todella paljon.
Kommentit
Lähetä kommentti