torstai 24. marraskuuta 2016

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla (Hanna)



Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla  
Bazar 2003
238 sivua
Alkuteos: Veronika decide morrer. 1998.
Suom. Sanna Pernu 



Veronika päättää kuolla on kuuluisa teos sitäkin kuuluisammalta kirjailijalta, ja se on ensimmäinen Coelhon kirja, johon olen eläissäni tarttunut. Romaani jätti kahtalaiset fiilikset, enkä vieläkään oikein osaa päättää, pidinkö siitä vai en. Se, että kirjailija ei ole eurooppalainen ja että romaani sijoittuu Ljubljanaan, on kuitenkin virkistävää vaihtelua.

Romaanin päähenkilö on nuori ja kaunis Veronika, jolla on kaikki elämässään hyvin mutta joka haluaa välttää vanhenemisen siinä uskossa, ettei elämällä ole enää mitään uutta tarjottavaa. Tästä syystä Veronika päättää tehdä itsemurhan, josta hän omaksi harmikseen kuitenkin selviää. Hän herää paikallisesta mielisairaalasta, Villettestä, jossa hänelle kerrotaan, että henkiinjäämisestä huolimatta Veronikan sydämen rasitusten vuoksi hänellä on korkeintaan viikko elinaikaa.

Villettessä Veronika kohtaa kokonaisen kavalkadin jos jonkinmoista kulkijaa. Mielisairaalan asukkaat eivät pelkää olla omia itsejään, koska hulluus antaa heille vapauden käyttäytyä miten haluttaa. Villetten seinien sisällä kaikki on sallittua hulluuden nimissä, ja vähitellen Veronikakin alkaa katua itsemurhaansa, sillä hän huomaa, että elämällä olisi sittenkin vielä paljon antia. On vain otettava oppia ”hulluista” ja uskallettava itsekin vähän hullutella ja olla oma itsensä.

Veronikan lisäksi Coelho esittelee myös muiden asukkaiden mielenmaisemia ja heidän menneisyyksiään. Veronikan läsnäolo ja hänen vääjäämättä lähestyvä kuolemansa saavat Villetten ”hullutkin” ajattelemaan elämäänsä uusiksi: haluavatko he sittenkään tuhlata kaiken jäljellä olevan aikansa Villettessä? Vai olisiko syytä sännätä ulos ja ottaa avosylin vastaan koko maailma, jossa kaikki loppujen lopuksi ovat vähän hulluja – mutta vain onnellisimmat uskaltavat näyttää sen?

On siis sanomattakin selvää, että hulluuden ja onnellisuuden korrelaatio on teoksen tematiikan ytimessä. Jokaisen olisi otettava riski ja syleiltävä omaa hullunkurisuuttaan ja höpsöyttään, sillä kukaan ei ole normaali. Toisaalta romaanissa nousee esiin myös katkeruus, jota Villetten johtaja tutkii: katkeruus on se, joka loppupeleissä heittää ihmiset yli hulluuden rajan sen huonolle puolen. Niinpä hän antaa Veronikalle opetuksen, että ei kannata katkeroitua maailmalle, jolla on nuorelle vielä paljon tarjottavaa.

Pidin romaanista sen alkupuolella, mutta sen edetessä kyllästyin toinen toistaan seuraaviin filosofisiin lausahduksiin. Erityisesti, koska ne tuntuivat jäävän kuitenkin melko pinnallisiksi ja niitä tyrkytettiin turhan läpinäkyvästi: mitään ei sanottu rivien välistä. Siitä huolimatta kirja tarjoaa hyviä pointteja, ja erilaiset elämäntarinat valottavat sitä, miten eri tavoin elämä voi suistua raiteiltaan. Silti on hyvä lopulta vain porskuttaa eteenpäin ja nauttia omasta hölmöydestään rohkaistua poikkeamaan normista. Siinä on meille kaikille opeteltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti