Delia Owens: Suon villi laulu

 

Minä todella, todella pidin Suon villistä laulusta, mutta siitä huolimatta minulla on vaikeuksia päättää, miten paljon antaisin sille esimerkiksi tähtiä asteikolla 1–5. Asteikon yläpäässä ehdottomasti mennään, sillä harkitsisin 4 ja 5 välillä – mutta jokin pidättelee minua antamasta viittä tähteä siitä huolimatta, että nautin tästä kirjasta aivan mielettömästi. Onneksi emme kuitenkaan ole ottaneet tähtijärjestelmää käyttöön, joten päätöstä ei ole pakko tehdä… muuten kuin Goodreadsissa, jossa jahkaamisen jälkeen annoin Suon villille laululle 4 tähteä.

Delia Owensin esikoistarina on kertomus yksinäisyydestä, luonnon voimasta sekä ihmisten julmuudesta ja välinpitämättömyydestä erilaisia ihmisiä ja luontoa kohtaan. Se on kahdessa aikatasossa kulkeva ja hämmästyttävä tarina selviämisestä ja itsensä ylittämisestä, vaikka olosuhteet ovat vastaan. Romaanin päähenkilö on Kya, jonka koko muu perhe yksitellen hylkää yksin juopon ja väkivaltaisen isän kanssa marskimaalla sijaitsevaa hökkeliin Kyan ollessa vasta pikkutyttö. Parivaljakko kokee hyviä ja huonoja hetkiä, kunnes isäkin jättää Kyan.

Kya viettää päivät luonnossa linnut ja muut eläimet ystävinään oppien kulkemaan tuossa rämeisessä maastossa kuin kala vedessä. Viereisessä Barkley Coven kylässä marskimaan väki tunnetaan roskasakkina ja omituinen Kya Rämelikkana. Kya vihaa koulua ensimmäisestä päivästä alkaen eikä käykään siellä sen jälkeen toista kertaa. Hän ystävystyy ja saa tukea kuitenkin rämeikön myyjältä, tumma-ihoiselta Jumpinilta.  Hän törmää myös isoveljensä Jodien ystävään Tateen, joka alkaa opettaa teini-ikäistä Kyaa lukemaan ja heidän välilleen syntyy romanssi. Tate suuntaa yliopistoon, ja pojan kanssa Kya oppii marskimaasta ja intoutuu lukemaan paljon tutkimuskirjallisuutta.

Kuten arvata saattaa, Taten ja Kyan tarina ei kuitenkaan ole auvoinen, ja lopulta Kya jää jälleen yksin. Hänen rakkautensa luontoon ja tieteeseen kuitenkin säilyy, ja hän jatkaa marskimaan eläinten tutkimista ja näytteiden keräilyä.

Toinen aikajana kirjassa kuvaa puolestaan aikaa, jolloin Kya on noin 25-vuotias. Suolta löytyy kylällä rakastetun ja lupaavan urheilijanuorukaisen ruumis, ja katseet kääntyvät marskimaan syövereissä yksin asuvaan ja omituiseen Kyaan. Lopulta aikahaarat yhdistyvät, mutta lukijalle jää aivan loppumetreille epäselväksi, mitä todella on käynyt. Jännitys pysyy siis yllä… tosin minun on pakko sanoa, että nimenomaan loppupaljastus oli minulle henkilökohtaisesti antikliimaksi Itse olisin valinnut parikin muuta vaihtoehtoa.

Epäuskottava tarina vai ei?

Kaikkiaan Suon villi laulu yhdistelee kiehtovasti luontokuvausta, kasvukertomusta, romantiikkaa sekä pikkukaupungin murhamysteeriä ja oikeusdraamaa. Tässä seikassa piileekin kirjan vahvuus ja heikkous samaan aikaan: joku voisi ärsyyntyä, että sitä on vaikea pistää yhteen genreen, mutta omasta mielestäni on varsin virkistävää, että tässä yhdistyy niin monta eri puolta. Se pitää aivot virkeänä, kun edessä ei ole täysin ennakoitava rakkaus- tai rikosromaani, vaan niiden välimaastoa kuljetaan ja otetaan uusia, tuntemattomiakin väyliä kuin Kya veneellä laguunissaan. Toisaalta kun romaani niiaa monelle genrelle, se joutuu valikoimaan näistä vain osia, mikä tekee paketin kasassa pitämisestä vaikeaa. Pääasiassa Owens onnistuu tässä kuitenkin mielestäni mainiosti.

Myönnän, että romaanissa on monia epäjohdonmukaisuuksia ja epäuskottavuuksia. Kuten Elinakin sanoi omassa arvostelussaan aiemmin syksyllä, on varsin epätodennäköistä, että vasta 14-vuotiaana lukemaan oppinut henkilö alkaisi ahmia vaikeaa tieteellistä kirjallisuutta ja siteerata runoutta rämeikössä veneillessään ja siinä sivuilla maalailee vesiväreillä uskomattomia piirustuksia luonnosta. Olen kuitenkin valmis katsomaan tätä asiaa läpi sormiani ja uskomaan, että Kya on vain huippuälykäs väärinymmärretty yksilö, sillä lukiessani minusta tuli melkoinen Kya-fani.

Toisaalta romaanissa ei väitettäkään Kyasta tulevan tieteilijää (vaikka läheltä liippaa mikä horjuttaa kokonaisuutta) vaan nimenomaan hieno ja tarkkasilmäinen luonnon kuvaaja. Itseoppineisuus on uskottavaa ja hyvin todennäköistäkin aikana, jolloin naisen yliopistokoulutus oli poikkeus eikä normi, joten naisilla ei muutenkaan ollut samanlaista pääsyä opintojen äärelle kuin miehillä – vaikka elettiinkin 60-lukua, naisten vapautuminen oli vasta alkanut. Muun muassa brittiläinen satukirjailija Beatrix Potter, tunnettu Petteri Kaniinistaan, oli myös arvostettu luonnon kuvaaja ja piirsi uskomattoman tarkkoja luontokuvia tiedejulkaisuihin, vaikka ei ollut yliopistokoulutettu. Hän tosin oppi lukemaan aiemmin kuin 14-vuotiaana, mutta muutoin Kya vertautuu luontokuviensa suhteen hyvin Potteriin. Kenties tästä syystä fanitankin Kyaa, sillä olen myös suurin Beatrix Potter -fani. Kirjoitinkin graduni Potterista, joten on parempi, että lopetan aiheen tähän, etten ala rönsyillä liikaa. :D

Olen puolestani Elinan kanssa eri mieltä siitä, että hahmokuvaus tai dialogi olisi ollut epäuskottavaa. Kyan kasvukertomus on upea vaikkakin toki melko epätodennäköinen (mutta hyväksyn sen romaanin mystisyyden nimissä, sillä Kyasta tulee ikään kuin satuhahmo). Mielestäni dialogi ei ollut sen kummempaa kuin monessa kirjassa muutenkaan – varsinkaan kevyemmässä viihdekirjassa/lukuromaanissa, mihin kategoriaan Suon villi laulu kuuluu.

Pidin oikeastaan hyvin kiehtovana kahden nuoren miehen kuvausta: pelkän dialogin ja käytöksen kuvauksen perusteella heidän eronsa pystyi päättelemään, vaikka romanssien kuvaus ehkä jäikin laadukkaan nuorten kirjallisuuden tasolle. Mukana olleet mustasukkaisuuskuviot jäivät myös turhiksi (en avaa niitä tarkemmin, etten spoilaa – kirjan lukeneet tietänevät, mistä puhun) muutoin kuin lukijan harhauttamiseksi, mikä on kyllä ihan aiheellista.

Hahmokuvauksen sijaan kerronnan heikkous on mielestäni epäjohdonmukainen näkökulmien vaihto. Romaanissa on kolmannen persoonan kertoja, joten sitä ei ole kerrottu suoraan kenenkään hahmon näkökulmasta, mutta kerronnan keinoin siinä kuitenkin annetaan kuitenkin ymmärtää, kenen ajatuksia ja kokemuksia kuvataan (vapaa epäsuora kerronta). Erityisesti romaanin loppupuolella nämä vaihdokset tapahtuvat useita kertoja jopa kesken luvun, mikä tekee lukijalle haastavaksi tulkita, mitä oikeastaan tapahtuu ja kenen silmin tapahtumia seurataan. Tämä ei kuitenkaan lopulta ollut suuri haitta eikä häirinnyt lukemista.

Luonnonkuvaus kulkee tieteen ja taiteen väliä

Pidin tavasta, jolla ihmisten käyttäytymistä verrattiin eläimiin, sillä ihmisetkin ovat eläimiä, joissa elävät vielä eläinten vietit. Aiheena se kiinnostaa minua muutenkin, joten romaanissa se on kiehtova lisä ja olisin oikeastaan kaivannut kyseistä vertausta enemmänkin. Nyt se jää sivuhuomioksi, vaikka se lienee yksi romaanin teemoista.

Tästä kuitenkin päästäänkin lopulta lempiaiheeseeni: kirjan luontokuvaus, joka on kirjallisuudessa yleensäkin heikko kohtani. Marskimaata kuvataan miltei taianomaisin sanankääntein, ja paikan päälle pääsee todella matkustamaan kirjan lauseiden uurtamia polkuja pitkin. Kerronta ei ole liian runollista karkottaakseen osan lukijoista (paitsi ne, jotka eivät pidä kuvailevasta tekstistä sitten yhtään) vaan sopivan kaunista mutta samalla tarkkaa ja välillä jopa tieteellistä. Koin lukiessani oikeasti oppivani lisää hyönteisten ja eläinten käyttäytymisestä. Owens on eläintieteilijä, joten luotan hänen luonto- ja eläinkuvauksiinsa täysin.Villin luonnon kuvaus vertautuu myös selkeästi Kyaan, joka on arka mutta villi luonnonlapsi, jolla on ihmisten sijaan yhteys ympäristöönsä ja planeettaansa. Toisaalta romaanissa mainittu luonnonsuojelu jäi sekin turhan vähälle huomiolle: myönnän, että romaaniin on ympätty paljon viimeistelemättä kaikkia säikeitä loppuun, kuten mainitsinkin kirjoittaessani sen poikkigenreisyydestä.

Kaiken kaikkiaan Suon villi laulu vangitsi minut, ja se on yksi vuoden parhaista lukukokemuksista. Pitkästä aikaa tuli ahmittua kirjaa eikä malttanut päästä sen äärelle töiden jälkeen. Toisin kuin monet, sain itse nimenomaan vauhtia romaanin loppua kohden: itse asiassa alussa minusta tuntui, että romaanin suuri hype on ollut ylimitoitettua (ja ehkä olen sitä mieltä vieläkin), mutta romaanin vauhdin kasvaessa ymmärsin, miksi tätä on rakastettu niin paljon. Siinä on heikkoutensa, mutta ne eivät peittoa romaanin kiehtovuutta ja raikkautta.

Kuulin romaanista ihan ensimmäisenä tutulta työpaikallani ja sain sen lainaksi Elinalta (onneksi ostin sen sittemmin itsellenikin), joten sijoitan Suon villin laulun lukuhaasteessa kohtaan 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi (vaikka olisin todennköisesti lukenut tämän oma-aloitteisestikin). Lisäksi se sopisi kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia; 9. Kirjassa kohdataan pelkoja; 13. Kirjassa eksytään; 17. Tutkijan kirjoittama kirja; 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja; 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana; 36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja; 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu; 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan; 45. Esikoiskirja ja 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja.

Delia Owens: Suon villi laulu. WSOY 2020. 416 sivua. Suom. Maria Lyytinen. Alkuteos: Where the Crawdads Sing (2018).