Suon villi laulu alkoi kiinnostaa minua ensisijaisesti, koska sitä rummutettiin niin sosiaalisessa mediassa kuin Hesarissakin, joten syyskuun alussa marssin kirjakauppaan ostoksille. Ainakin syyskuun alussa vaivannut lukujumi lähti tämän romaanin myötä, sillä uppouduin heti tarinan maailmaan ja iltaisin oikein odotin, että pääsen vihdoin tarttumaan Suon villiin lauluun. Romaanin alussa jo näytti, että tästä tulisi vuoden paras lukukokemus, mutta ihan siihen romaani ei lopulta yltänyt, vaikka hyvä olikin.
Suon villi laulu kertoo pohjoiscarolinalaisen kylän Barkley Coven liepeillä marskimaan reunalla asuvasta Kyasta. Kyan isä pakenee sotatraumojaan juomalla ja lyömällä, äiti päättää eräänä päivänä lähteä ja hänen perässään kaikkoavat myös Kyan isommat sisarukset. Kya jää asumaan suon laidan mökkeröön isänsä kanssa. Suolla liikkumaan oppinut Kya joutuu pian elättämään itsensä yksinään ja hän alkaa myydä simpukoita saadakseen elantonsa. Koulussa hän istuu yhden päivän, mutta muiden lasten kiusan kohteeksi joutuessaan hän alkaa paeta viranomaisia. Kyasta kasvaa erakoitunut tyttö, jota kylällä kutsutaan Rämelikaksi.
Tarina liikkuu kahdella aikatasolla. Seurataan Kyan lapsuutta ja nuoruutta aina 50-luvun alkupuoliskolta 60-luvun alkuun. Toisaalla liikutaan vuodessa 1969, jolloin lokakuun lopulla Barkley Coven läheltä palotornin juurelta löytyy Chase Andrewsin ruumis. Suolla makaava kylän kultapojan ruumis herättää poliiseissa ja kyläläisissä kummastusta ja pian katseet kääntyvät omituisen Rämelikan suuntaan, kun kuullaan hänen tapailleen Chasea.
Luonnon kuvauksen lisäksi romaanin parasta antia on Kyan kasvukertomus. Romaani kuvaa nuoren naisen kamppailua, yksinäisyyttä, hylkäämiseksi tulemista ja erakoitumista. Toisaalta Kya on hyvin varovainen ja kuoreensa sulkeutunut, mutta silti hän kaipaa ihmiskontakteja. Kyan herkkyys tulee romaanissa esille esimerkiksi hänen siteeraamiensa runojen muodossa. Luottaminen on hänelle vaikeaa, ovathan kaikki hänen läheisensä hylänneet hänet. Vähitellen Kya kuitenkin ystävystyy veljensä ystävän Taten kanssa, mutta joutuu pettymään. Yksinäisyyden ja eristäytymisen kuvaus on todella osuvaa ja samastumispintaa löytyy varmasti tämän kevään jälkeen jokaiselle. Kyan kasvua kuvataan aina lähes pikkulapsesta naiseksi saakka. Välillä etenkin Kyan ihastumisia kuvataan kuitenkin epäaidosti ja hänen reagointinsa tapahtumiin tuntuu epäjohdonmukaiselta, kun miettii hänen taustaansa, mutta kaikesta huolimatta Kya on hahmona kovin kiinnostava ja valovoimainen. Hylätyksi tuleminen ja yksinäisyys nousevat romaanissa esille liikuttavalla tavalla.
Pidän yleensäkin dekkareista, joten murhatutkimus tuntuu myös mielenkiintoiselta lisältä romaaniin, joka on kuitenkin paljon muutakin kuin vain murhan selvittelyä. Andrewsin kuolema on kaikin puolin suuri mysteeri – palotornista tai sen ympäristöstä kun ei löydy mitään jälkiä, mutta silti näyttää, että joku olisi tönäissyt Chasen tornista alas. Poliisien käymät dialogit tuntuvat kuitenkin kovin kummallisilta. Owens kirjoittaa sujuvasti luonnosta ja Kyan tunteista, mutta ihmisten keskustelujen kuvaajana hän ei ole kummoinen. Poliisimiesten lisäksi esimerkiksi Taten ja hänen isänsä keskustelu ei tunnu aidolta eikä solju erityisen sujuvasti eteenpäin, mutta Owensille tämä suotakoon anteeksi, koska luonnon kuvaajana hän on vertaansa vailla:
"Amerikanharmaahaikara on siniseen veteen heijastuvan harmaan usvan sävyinen. Ja usvan lailla se sulautuu taustamaisemaansa kadoten siihen lähes kokonaan, lukuun ottamatta pyöreiden silmien iskuvalmista, sihtaavaa katsetta. Se on kärsivällinen, erakkomainen saalistaja, joka seisoo yksin aloillaan niin kauan, että saa napattua saaliinsa. Tai sitten se etenee katse kohteessaan, askel askeleelta hitaasti kuin morsiusneito, joka väijyy saalista. Ja joskus harvoin se pyydystää lennosta, syöksyy ja sukeltaa äkisti miekkamainen nokka edellä."
Delia Owensista huomaa, että hän on tutkinut luontoa, kirjoittanut siitä ja tuntee sen hyvin. Hän kuvaa suota, marskimaata ja sen eläimiä sekä kasveja antaumuksellisesti. Lukija voi maalata kuvan suomaasta silmiensä eteen, lähes kuulee lintujen äänet ja haistaa soisen tuoksun. Owensin luontokuvaus on unenomaista, tarkkaa ja väliin jopa lähellä tietokirjamaista otetta, mutta silti lumoavaa. Kya keräilee suolla erilaisia linnun sulkia ja muita aarteita, seuraa luontoa ja ruokkii lokkeja – ja lukija pääsee hänen mukaansa pohjoiscarolinalaiselle rehevälle suomaalle, sinne missä ravut laulavat.
Romaanin loppupuoliskon oikeussalidraama on minusta ehdottomasti tylsin osuus ja muutenkin romaanin vire muuttuu puolivälissä. Osa tapahtumista tuntuu kovin epäuskottavilta – oikeastaan koko Kyan ryysyistä rikkauksiin -kertomus, jo aiemmin mainitsemani dialogit sekä se, että lukemisen vasta teini-ikäisenä oppinut tyttö kirjoittaisi huipputieteellistä ja arvostettua kirjallisuutta. Toki kaikki varmasti on mahdollista, mutta romaanin loppupuolisko tuntuu olevan täynnä epäuskottavuuksia. Onneksi romaanin loppu kuitenkin on odotusten mukainen eikä jätä pettymyksen makua. Kaikkinensa romaanin ansiot nousevat sen verran korkealle, että epäjohdonmukaisuudet eivät jää vaivaamaan.
Kaikkinensa Suon villi laulu on siis ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, ja ainakin minut se tempaisi mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta. Kirja on myös ulkoasultaan kaunis ja tarina sellainen, että sen lukisi mielellään toistekin. Onneksi siis ostin tämän omaan hyllyyni, jotta voin tarttua siihen myöhemminkin. Romaani ei siis ihan lunastanut suuria odotuksiani, mutta oli siitä huolimatta erittäin lumoava ja monipuolinen lukukokemus, joka tarjosi niin kauniin rakkaustarinan, murhamysteerin selvittelyä, isoja ja painavia teemoja sekä luonnon upeaa kuvausta. Odotan innolla jo romaanin elokuvaversiota!
Helmetin lukuhaasteessa Suon villi laulu sopii kohtiin: 7. kirjassa rikotaan lakia, 9. kirjassa kohdataan pelkoja, 13. kirjassa eksytään, 17. tutkijan kirjoittama kirja, 20. luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, 34. kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana, 36. tunnetun henkilön suosittelema kirja, 41. kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan, 45. esikoiskirja ja 49. vuonna 2020 julkaistu kirja.
Delia Owens: Suon villi laulu. WSOY 2020. 416 sivua. Suomentanut: Maria Lyytinen. Alkuteos: Where the Crawdads Sing. 2018.
Ihana kirja. Oikeastaan Kya ei noussut ryysyistä rikkauksiin koko aikana. Elintaso koheni kuitenkin. Hänellä oli henk. koht. opettaja, joka kantoi jopa yliopistokirjoja Kyalle. Ja Kyalla oli vain aikaa. Sosiaalisissa taidoissa hänellä oli suuret vaikeudet. Minusta kirjassa kuvattiin erityislasta ja hänen kehitystä.
VastaaPoistaMinäkin pidin tästä kirjasta, mutta luin sitä kyllä kovin eri tavalla! :)
PoistaTarkoitinkin ryysyistä rikkauksiin -sanonnalla juuri sitä, että romaanissa kuvataan kovin amerikkalaiseen tyyliin, miten elintaso nousee.
Itse en nähnyt Kyassa erityislasta vaan ajattelin hänen sosiaalisten taitojensa puutteen olevan seurausta siitä, että hänet on hylätty ja hän on joutunut selviytymään yksin ja eristäytyneenä muusta maailmasta. Opettajana ja itsekin lapsia lukemaan opettaneena en myöskään vain pystynyt sulattamaan sitä, että yksinään kasvanut lapsi voisi traumaattisen lapsuutensa jälkeen pystyä 14-vuotiaana oppimaan lukemista pari vuotta vanhemman pojan avulla yliopistokirjoista ilman mitään kontekstia.
Mutta kuten tekstissäni viittasin, niin mielestäni romaanilla oli sen verran paljon ansioita esimerkiksi luontokuvauksessa, että en lopulta antanut epäuskottavuuksien häiritä hienoa tarinaa. :)