Yasunari Kawabatan Lumen maa jätti minut hämmentyneeksi. En ihan tiedä, mitä ajatella kirjasta tai miten sitä pitäisi tulkita. Kyseessä on Nobel-voittaja, joten teoksen kirjallinen arvo tuskin on kyseenalaistettavissa enkä missään nimessä niin teekään. Tunnistan kyllä, että teos on laadukas, mutta se vaatisi varmasti toisen lukukerran uusin, ei aivan niin länsimaisin silmin, jotta sen voisi täysin ymmärtää – jos edes voi ymmärtää olematta sisällä japanilaisessa kulttuurissa.
Lumen maa on Kawabatan 40-luvulla kirjoittama tarina tokiolaisesta miehestä Shimamurasta, joka matkaa lumisen vuoristokylän kylpylään. Junassa matkalla hän näkee sairaalta vaikuttavan miehen ja häntä hoivaavaan kauniin nuoren naisen, jota Shimamura tarkkailee salaa ikkunan kautta.
Vuoristokylässä on vuosikymmenelle tyypillisesti vielä useita geishoja, ja Shimamuralle käy ilmi, että eräs toinen nuori nainen – Komako nimeltään – jonka Shimamura tapasi edellisellä kylpyläreissullaan, on hänkin ryhtynyt geishaksi. Komakolla on myös ristiriitainen suhde Shimamuran junassa näkemään naiseen.
Vuoristokylä on talvisin lumen peittämä mutta sen kuumista lähteistä saavutaan nauttimaan jopa kaukaa. Kirjassa kuvataan kauniisti Komakon rakkautta Shimamuraan sekä Shihamuran hämmentyneen ristiriitaista suhdetta puolestaan Komakoon – ja poukkoilevia tunteita junan naista kohtaan. Romaanissa ei juuri tapahdu: Shimamura kulkee lumen kuorruttamissa maisemissa ja selvittää Komakon sekä junan naisen ja miehen suhdetta toisiinsa. Mysteeri kaiketi selviää, mutta minulle se ei selvinnyt aivan kokonaan.
Lumen maa onnistuu kummallisella tavalla kuvaamaan hahmojen tunteita, että he juuri näyttävät tunteitaan. Esimerkiksi Komako tuntuu viileältä kuin viilipytty, kunnes hän aivan puskista saa tunnekuohun jostain aivan tavallisesta (ainakin länsimaisen lukijan mielestä), mitä Shimamura sanoo.
Kaiken miljöönä – ellei jopa yhtenä hahmoista – toimii vuoristokylän luonto ja maisemat. Kylän kylmyys ja kuumat lähteet myötäilevät hahmojen viileneviä ja kuumenevia tunteita. Romaanissa on myös eräänlaista unenomaisuutta, jonka katson osittain heijastelevan nimenomaan vuoristokylän tarjoamaa ympäristöä: vuorten ja lumen peittämä kylä on kuin oma todellisuutensa sen turisteille, joista useimmat ovat kaupungista saapuneita liikemiehiä (mikä selittää geishojen runsaan läsnäolon).
Shimamura on hänkin omanlaisensa haaveissa kävelijä. Hän vaikuttaa rikkaalta tyhjäntoimittajalta, joka kärsii eksistentiaalisesta kriisistä kahden naisen välillä, vaikka hänellä on kaupungissakin vaimo. En kuitenkaan tuomitse – tämä on nimittäin historiallinen ja kulttuurinen ero minuun nykylukijana: länsimaiselle lukijalle kuvio voi vaikuttaa hieman oudolta, mutta aikanaan oli Japanissa normaalia, että mies piti vaimonsa lisäksi geishoja. En siis tuomitse Shimamuraa tästä syystä, mutta hahmona hän vaikutti päättämättömältä ja joko kylmäkiskoiselta tai siltä, että hän on vähän pihalla. Siksi romaani on kuin hänen untaan: hän itsekin toteaa katselevansa todellisuutta milloin peilin, milloin ikkunan välityksellä. Hän ei siis kohtaa todellisuutta suoraan vaan katsoo sitä ainakin ikään kuin udun läpi.
Joku voisi toisaalta sanoa, että moni länsimainen nykylukija lienee samanlainen eksistentiaalinen kriiseilijä kuin Shimamura. Emmekö mekin katsele todellisuutta jatkuvan ruudun läpi – sen ruudun, jota kannamme taskuissamme minne sitten menemmekin? Nyt kun tätä kirjoitan, Lumen maa alkaa herättää yhä enemmän ajatuksia ja toteankin yhä varmemmin, että se vaatii toisen lukukerran, mikäli siitä mielii saada todella jotain irti.
Kirjotin itse asiassa samaa edellisestä lukemastani Nobel-voittajasta juuri aiemmin syksyllä – nimittäin Tokarczukista. Kenties luenkin nykyään liian helposti sulatettavaa kirjallisuutta, jotta voisin kerralla ymmärtää näitä syvemmälle meneviä taiteellisia teoksia. Toisaalta Lumen maan lopussa on kääntäjän kirjoittaa loppusanat, jossa hän nimenomaan kannustaa lukijaa hylkäämään länsimaisen katsontakantansa. Kenties olen siis vain niin länsimaisen kirjallisuuden marinoima, että minun täytyy hieman totutella toiseen tyyliin, vaikka olenkin lukenut Murakamia.
Kaiken kaikkiaan Lumen maa oli mukana ja ajatuksia herättävä luettava, joka vaatii sulattelua. Lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva. Lisäksi se sopisi kohtiin 1. Kirja on vanhempi kuin sinä; 25. Kirjassa ollaan saarella; 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa; 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana ja 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja.
Yasunari Kawabata: Lumen maa. Tammi 1958. 171 sivua. Suom. Yrjö Kivimies. Alkuteos: Yukiguni (1947).
Kommentit
Lähetä kommentti