Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (Hanna)

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Koko Kansan Kirjakerho 1984

Suom. Maija Westerlund

374 sivua

Alkuteos: To Kill a Mockingbird. 1960.

Tällä kertaa vuorossa on Harper Leen vuoden 1961 Pulitzer-voittaja Kuin surmaisi satakielen. Elinakin kirjoitti teoksesta jo täällä, ja luin teoksen pitkälti samoista syistä: erityisesti koska kirjailija on nyt tänä vuonna tapetilla kauan odotetun toisen romaaninsa ansiosta. En voi kuin toisintaa Elinan sanat siitä, että Kuin surmaisi satakielen on todella vaikuttava ja hyvä teos, ja on sääli, että se on pölyttynyt hyllyssäni lukemattomana näinkin pitkään. Romaani on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja haluan, Elina, lainata sinulta tosiaan myös Harper Leen uusimman, kunhan itse saat kahlattua sen loppuun. ;)

Koska Elina kirjoitti romaanista jo, en aio kerrata juonta muutamaa lausetta pidemmin. Teos sijoittuu siis Maycombin pikkukaupunkiin, ja päähenkilö sekä minä-kertoja on nuori Scout-tyttö, jonka kehitystä yhdessä veljensä Jillin ja ystävänsä Dilin kanssa seurataan läpi muutaman kesän ja vuoden. Arki koostuu leikeistä, naapureista sekä salaperäisen ja kotiinsa linnoittautuneen Boo Radleyn vakoilemisesta – kunnes isä Atticus ajautuu puolustamaan oikeudessa tummaihoista miestä, ja pikkukaupungin rasistiset asenteet nostavat päätään.

Rasistisen teeman vuoksi romaani on myös riipaisevankin osuva kuvaus jopa meidän omasta ajastamme. Rasismia ja ennakkoluuloja on yhä olemassa, eikä tarvitse mennä uutisotsikoissa kauas taakse löytääkseen pieniä ja suurempiakin yhtäläisyyksiä Leen romaaniin. Seuratessaan oikeudenkäyntiä ja ihmisten tekopyhää rasismia, Scoutin ja Jemin oma oikeudentunto ja usko ihmisiin joutuvat koetukselle. Toisaalta kyläläisten rasismi tummaihoista Tom Robinsonia kohtaan heijastuu myös Scoutin ja Jemin omiin uskomuksiin naapurin mysteerisestä Boo Radleystä.

Toisaalta Kuin surmaisi satakielen tuo kuitenkin esille ihmisen kahtalaisen luonteen: kukaan ei ole täysin hyvä eikä paha, vaan se on aina suhteellista. Siksipä teoksessa on pohjavireenä myös usko ihmisen hyvyyteen ja oikeamielisyyteen. Tilanteet ja olosuhteet nostavat ihmisissä heidän huonot tai hyvät puolensa esiin ilman, että kukaan näitä piirteitä puhtaimmissa muodoissaan edustaa. 

Teos on kuvattu Scoutin näkökulmasta, ja alle 10-vuotiaan lapsen ääni tuo kerrontaan oman viattoman sävynsä kaikessa mustavalkoisuudessaan. Scout ei myöskään kaikkea ympärillä tapahtuvaa ymmärrä, mutta dialogin ja tapahtumien pienet vivahteet ja merkitykset eivät kuitenkaan mene aikuislukijalta ohi. Lisäksi Scout kuvaa välillä tapahtumia, joita ei ole voinut olla itse todistamassa, mikä yhdessä nuoren iän kanssa tekee hänestä kertojana vähintäänkin epäluotettavan. Tällainen tekniikka tekee kerronnasta nerokkaan ja viihdyttävän: lukijalta vaaditaan omaa ajattelua ja kykyä nähdä lapsen katsontakannan läpi.

Lapsen näkökulma tempaa lukijan mukaansa, ja kun rasismi ja epäoikeudenmukaisuus on kuvattu nuoren Scoutin näkökulmasta, osoittaa se, miten järjettömiltä tuo käytös lapsen silmiin näyttää, ja pistää lukijan pohtimaan omiakin asenteitaan. Lisäksi romaani on myös Scoutin kasvukertomus: parissa vuodessa tytön mustavalkoinen maailmankuva alkaa tasoittua, kun hän oppii vähä vähältä tuntemaan ihmisiä enemmän.

Erilaisuudesta ja ennakkoluuloista romaanissa ei ole puutetta. Poikatyttömäinen Scout ei mukaudu 1930-luvun ”hienon naisen” ihanteeseen eikä ymmärrä, miksi hänen pitäisi toimia toisin kuin isoveljensä. Sukupuoliroolit kumoutuvat Scoutin hahmossa, eikä isä Atticuskaan toisaalta mukaudu täysin kyläläisten joukkoon: oppinut, tasa-arvoa kannattava ja aikansa lukien viettävä mies on poikkeava Maycombin ”tosimiesten” yhteisössä.

Teoksen rakenne ja kerronta ovat kerrassaan ihastuttavia. Lapsuuden viattomuus ja näkökulma vetävät mukaansa, ja lisäksi romaanin taustalla hyörii jatkuvasti Radleyn perhe huolimatta siitä, etteivät he juurikaan näyttäydy. He ovat lanka, joka lävistää koko romaanin, ja teoksen lopussa Scoutin muistelmat tuon salaperäisen perheen ikkunan alla käärivät kaiken tapahtuneen nopeasti ja vaikuttavasti kasaan.

Kuin surmaisi satakielen herätti minussa tunteita suuntaan jos toiseenkin, eivätkä silmätkään pysyneet täysin kuivina. Siksipä siksi se on kirjahaasteen kohdassa ”liikuttava kirja”.