Steampunk! - Koneita ja korsetteja (Hanna)

 Steampunk! - Koneita ja korsetteja (toim. J.S. Meresmaa & Markus Harju)

Osuuskumma 2012

314 sivua

Koneita ja korsetteja -novellikokoelma on ensimmäinen teos, jonka tästä genrestä luen. Niille, jotka ovat onnistuneet steampunkin määritelmältä tähän asti välttymään, voidaan lyhyesti määritellä, että steampunk on eräänlainen scifin alalaji, jossa viktoriaanisen aikakauden visuaalisuus ja höyrykoneisto yhdistyvät tulevaisuuden tekniikkaan.

En jaksa tässä kerrata jokaista teoksen novellia juonineen kaikkineen, vaan puhun kokoelmasta enimmäkseen yleisesti. Alla ovat kuitenkin lueteltuina teoksen kirjailijat ja novellit:

Magdalena Hai: Vaskimorsian

Saara Henriksson: Arkistonhoitajan salaisuus

Heikki Nevala: Satatuhatjalkainen

J.S. Meresmaa: Augustine

Markus Harju: Prahan teurastaja

Shimo Suntila: Kruunun vihollinen

Jani Kangas: Kapina tunturilla

Christine Thorel: Viuhka käy kartanossa

Anni Nupponen: Joka ratasta pyörittää

Novellit ovat keskenään erilaisia ja käsittelevät erilaisia teemoja, mutta yhteisiä tekijöitä ovat tietenkin viktoriaanisuus ja koneet. Koneiden ylimahti ja hirviömäisyys tuodaan esille tavoin, jotka eivät olleet täysin tuntemattomia viktoriaanisen ajan kirjallisuudessakaan, eikä koneiden hallitseva ylivoima ole poistunut nykykirjallisuudestakaan, jos otetaan huomioon, että koneet hallitsevat elämäämme yhä enemmän, vaikkakin ovat kooltaan pienempiä. Hyvänä esimerkkinä nykykirjallisuudesta voi mainita JussiValtosen He eivät tiedä mitä tekevät.

Yritän nyt kuitenkin olla lähtemättä harhateille ja pysytellä steampunkissa. Osassa novelleja – erityisesti Magdalena Hain Vaskimorsiamessa – tulevat sille steampunkin velka Mary Shelleyn Frankensteinille, joka edusti aikansa tieteiskirjallisuutta: ihmisen taipumuksella leikkiä jumalaa voi olla tuhoisat ja arvaamattomat seuraukset. Sinänsä on hauskaa, että Shelley edusti ”tavallista” scifiä aikanaan, mutta jos se olisi kirjoitettu nykypäivänä eikä viktoriaanisena aikana, se olisi ollut täyttä steampunkia. 

Vaikka ajatuksena steampunkista pidänkin, osa novelleista ei tehnyt minuun vaikutusta, sillä kirjoitustyyli ja juonen rakenne eivät aina vedonneet minuun vaan häiritsivät kömpelyydellään. Novelli on vaativa laji, sillä lukija täytyy saada mukaan tarinaan nopeasti ja turhia selittelemättä: maailmanjärjestyksen ja hahmojen luonteineen on käytävä lukijalle ilmi pienistä vivahteista. Mukana on oltava yksityiskohtia ja informoivaa mutta luontevaa dialogia, jotka tarjoavat lukijalle jotain, mihin tarttua.

Heikki Nevalan novelli Hevostuhatjalkainen oli sikäli kiinnostava, että se sijoittui erilaiseen miljööseen: Suomen maaseudulle. Monesti steampunk viktoriaanisine elementteineen sijoitetaan Länsi- ja Keski-Eurooppaan, mutta Nevalan novellissa kuvataankin tuon ajan Suomea ja tavallisen kansan ennakkoluuloja uutta teknologiaa kohtaan.

J.S. Meresmaan Augustine miellytti minua eniten kirjotustyyliltään, ja pidin tavasta, jolla päähenkilö Augustinen maailmaan pääsi nopeasti sisään. Novellissa on sopivasti yksityiskohtia ja sopivasti vauhtia siten, että se vetää mukaansa, jännittää ja on nopea lukea.

Augustinen lisäksi toinen suosikkini oli kokoelman viimeinen novelli – Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää. Se on viihdyttävästi ja hyvin kirjoitettu, eikä lukijalle selitellä turhia siitä, miten novellin maailma pyörii, vaan lukija pääsee oman päättelykykynsä avulla siihen vähitellen mukaan. Lisäksi novellin pääteema – eliniän kasvattaminen ja ikuisen elämän kysymys – on kiehtova ja alituisesti ajan hermollakin.

Yleisesti ottaen pidän steampunkista ja genre kiehtoo minua erityisesti visuaalisesti. Novellit ovat kuitenkin liian lyhyitä minun makuuni, sillä läheskään kaikki kokoelman novelleista eivät onnistuneet antamaan yhtä onnistuneita ja luontevia tietoja maailmanmenosta ja hahmoista kuin Nupponen. Ylipäätään novellit eivät taida olla ihan minun juttuni, joten ehkä seuraavaksi pitäisikin kokeilla jotain steampunk-henkistä romaania.

Arvatenkin sijoitan Koneita ja korsetteja kirjahaasteessa kohtaan ”novellikokoelma”.