Philip Teir: Talvisota - avioliittoromaani
Otava 2013
Suom. Jaana Nikula
347 sivua
Alkuperäinen teos: Vinterkriget. En äktenskapsroman.
Philip Teirin Talvisota
– avioliittoromaani on suomalainen (tai oikeammin suomenruotsalainen) perhetarina,
jollaiset ovat varsin suosittuja aiheita kotimaisessa kirjallisuudessa. Toisaalta useimmin
kyseiset romaanit keskittyvät moneen sukupolveen ja ajallisiin hyppäyksiin, kun taas Teirin romaani puolestaan
keskittyy puoleen vuoteen yhden perheen elämässä. Tämä ero ei kuitenkaan ole
ainoa, joka Teirin romaanissa on suhteessa suomaisiin perheromaaneihin: Teir
kirjoittaa teoksensa humoristisella otteella asettaen ironian kautta lukijan
eteen peilin.
Romaanin suomenruotsalainen Paulin perhe koostuu 60 vuotta
täyttävästä Maxista ja hänen vaimostaan, päsmäröivästä Katriinasta, sekä heidän
tyttäristään: Helenistä perheineen ja omia teitään kulkevasta Evasta.
Sosiologian professori Max yrittää kirjoittaa tunnetun tutkijan elämäkertaa,
kun hän tapaa nuoren toimittajan, jonka kanssa pyrkii lähempiin tekemisiin –
tylsästä ja ongelmallisesta avioliitostaan huolimatta (tai siitä johtuen).
Helen puolestaan elelee miehineen ja lapsineen Espoossa tapoihinsa urautuneena,
ja 29-vuotias pikkusisko Eva lähtee tavoittelemaan unelmiaan taideopiskelijana Lontooseen.
Teirin romaani pohjaa jo Tolstoin tunnettuun
sitaattiin siitä, että jokainen onnellinen perhe on toisensa kaltainen, mutta jokainen onneton perhe on
onneton omalla tavallaan. Suomenruotsalaisella Paulin perheellä on paineita
pitää kulissia yllä tuttaviensa edessä, mutta siitä huolimatta pienet teot ja
elämäntapahtumat johdattavat vääjäämättä kohti tiettyjä lopputuloksia. Teos
osoittaa, että onnellisuus on vain näennäistä eikä sen olemassaoloa edes tajua,
ennen kuin sen menettää. Elämään tottuu ja se solahtaa helposti uomiinsa,
kunnes havahtuu myöhemmin siihen, mitä elämästä on vuosien mittaan muodostunut.
Evan hahmon on jossain määrin suosikkini siitä huolimatta,
että olemme persooniltamme melko erilaisia. Evassa kiteytyy se, että elämä ei
ikinä ole sitä, mitä sen on kuvitellut olevan: Taideopinnot Lontoossa eivät ole
sen kummempia kuin elämä yleensä. Ei ole jotain yhtä upeaa tunnetta, joka
valtaa koko sielun ja elämän, kunhan vain tietyt kriteerit täyttyvät. Lontoon sinkkukokemuksetkin
ovat yhtä inhottavia ja tavanomaisia kuin muuallakin – mutta koska ne
tapahtuvat Lontoossa, ne ovat osa ”Evan tarinaa”, ja niiden pitäisi siis olla jotain
suurempaa kuin ovat. Loppujen lopuksi elämä on kuitenkin elämää, ja ihminen on
itse vastuussa sen sisällöstä omassa maailmassaan.
Helenin ja hänen miehensä Christianin avioliitossa ilmenee
taas itsensä hukuttaminen toiseen ihmiseen, avioliittoon ja perheeseen. Kun
elää yhdessä toisen ihmisen kanssa, on helppo unohtaa, mistä itse nauttii ja
kuka on. Pitäisi aina pitää kiinni omista jutuista ja muistaa, kuka on ihmisneä perheen
ulkopuolella, ja yrittää yhdistää eri rooleista saumaton kokonaisuus. Tämä
neuvo kuulostaa naurettavan helpolta ja itsestäänselvältä, mutta
loppujen lopuksi se valitettavan harvoin on sitä.
Maxilla on samankaltaisia ongelmia. Hän täyttää 60, aiemmat
menestykset alkavat painua unholaan ja kirjankaan kirjoittaminen ei edisty.
Nuoremman naisen ihailu hivelee itsetuntoa. Jälleen kuitenkin nousee esiin
kysymys, pitäisikö ihmisen olla näin riippuvainen toisten huomiosta. Oman
elämän, sen onnistumisten ja tappioiden, kanssa on tultava sinuiksi omillaan,
jotta voisi oikeasti arvostaa itseään ja kokemuksiaan.
Maxin ja Katriinan avioliitto puolestaan tuo esille
keskustelun merkityksen parisuhteessa. Ongelmakohdat on havaittava ja niistä on
kyettävä keskustelemaan rakentavasti, jotta vältyttäisiin ongelmien
kasvamiselta siihen pisteeseen, että on jo liian myöhäistä. Ei pitäisi käydä asemasotaa
eikä väsytystaistelua. Parisuhteissa ei ole kysymys häviämisestä tai
voittamisesta, ja tästä ajatuksesta löytyy myös eräs syy romaanin ehkä
kummalliselta vaikuttavaan nimeen Talvisota
– avioliittoromaani.
Rakenteellisesti romaani on jaettu kahteen osaan: syksy- ja
kevätpuolelle. Kuten vuodenajoissakin, syksy on se aika, jolloin kuolema – synkät
tunteet ja katastrofien ainekset – saa alkunsa. Kevät puolestaan on aikaa,
jolloin kuoleman kautta tai sen jälkeen syntyy uutta: elämässä syttyy toivo.
Teirillä on aiheeseensa humoristinen ote. Kerrontatyyli on kepeä,
ja erityisesti Ruotsin-risteilyn muumihumppakohtaus aiheutti
nauruntyrskähdyksen jos toisenkin. Huumorin ja itseironian kautta lukijan on
mahdollista tarkastella itseään romaanihahmojen kautta ja toivottavasti ottaa myös
opikseen.
Romaani tulvii teemoja. Esimerkiksi Evan
taideopinnot Lontoossa esittelevät nykytaiteen asemaa ja
luonnetta, ja Lontoon mielenosoitukset – eräänlaista väsytystaistelua nekin –
vertautuvat romaanin erilaisiin avioliittoihin ja ihmissuhteisiin. Monista
teemoista huolimatta Teir ei kadota punaista lankaa, vaan romaani pysyy kasassa
eikä pääjuonesta ja -tematiikasta poiketa.
Kuten alussa jo totesin, romaanit joissa perataan
suomalaisia perheitä, ovat melko tavallisia, ja siksipä Talvisota ei tästä joukosta erityisesti erotu muuten kuin juuri
komedian keinoin. Elämän ikävätkin seikat käsitellään kevyesti, ja tämä keveys
näkyy myös romaanin värikkäässä ja kiinnostavassa kansisuunnittelussa.
Olin kuullut Talvisodasta
paljon hyvää, ennen kuin sen luin, mutta seikka, joka sai minut aikoinaan
nappaamaan sen kaupasta kirjahyllyyni, oli juuri sen kaunis ja huomiota herättävä
kansi (sekä sen yhteensopimattomuus erikoisen nimen kanssa). Tästä syystä
kirjan paikka kirjahaasteessa on kohdassa ”kirja, jonka olet valinnut
pelkästään kannen perusteella” (vaikka en yleisesti ostakaan kirjoja vain ja
ainoastaan kannen perusteella).
Kommentit
Lähetä kommentti