Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja (Hanna)

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja

WSOY 2014 (ensimmäinen suomenkielinen painos 1983)

Suom. Kyllikki Härkäpää

198 sivua

Alkuteos: Den ärliga bedragaren. 1982.

Jälleen Tovea. Ja syystäkin. Monipuolinen taiteilija ansaitsee monet postaukset.

Kunniallinen petkuttaja on Toven aikuisille suuntaama kokopitkä romaani, vaikkakaan sekään ei mitassaan päätä huimaa. Kyseessä on siis melko nopeasti lukaistavissa oleva teos, ja sainkin pihistettyä kesästäni yhden aurinkoisen päivän, jolloin luin sitä puistoissa ja Töölönlahden Taideterassilla (behold yllä oleva kuva). Rusketustakin ehdin ehkä hankkia.

Huolimatta helteisistä lukuhetkistä itse romaanissa on talvi. Yrittäjähenkinen Katri Kling elelee veljensä Matsin ja nimettömän koiransa kanssa pikkuisessa kylässä, jonka liepeillä asuu puolestaan taiteilija Anna Aemelin kanitaloksi kutsutussa huvilassaan. Anna vetäytyy usein omiin oloihinsa, eikä hänellä siis ole aavistustakaan, että kun Katri ilmestyy yhä useammin hänen ovelleen milloin minkäkin avuntarjouksen kanssa, olla tällä omat suunnitelmansa Annan huvilaa varten.

Aivan huomaamatta Katri veljineen hivuttautuu lastenkirjoja maalailevan Annan elämään ja ennen pitkää myös tämän taloon. Anna ottaa nämä mielellään kanssaan asumaan, mutta pian yksinäisyyteen tottunut taiteilija saa huomata, että uusista asukeista koituu myös hämmennystä. Suurin ongelma kehkeytyy Annan ja Katrin persoonien vastakkainasettelusta: leväperäisen ja naiiviuteen saakka hyväuskoisen Annan sekä jämptin ja suorasukaisen Katrin on vaikea asettua taloksi saman katon alle toisiaan miellyttäen.

Romaanin pinnan alla kuohuvat petollisuus, valheet sekä se, miten ne sekoittavat pään niin petkuttajalta kuin petkutettavaltakin. Vaikeudet ovat väistämättömiä, kun kaikilla ei ole puhtaat jauhot pussissa, ja naiivi Anna puolestaan oppii Katrin seurassa kyynisyyttä, jota hän ei kuitenkaan siihen tottumattomana osaa käsitellä oikein. Toisaalta romaanissa kuultavat velvollisuudentunto ja luottamuksen merkitys ihmisen henkiselle hyvinvoinnille. Myös yksinäisyys – sekä hyvässä että pahassa – nousee esille, ja sen vastapainoksi tarjotaan seuraa, jota välillä karsastaa ja välillä ei edes tajua kaivanneensa.

Jännitteiden kasautuessa muutos näkyy myös Katrin koirassa, jossa talon tunteet ruumiillistuvat. Koiran nimettömyyskin saa uuden merkityksen, kun se tahtomattaan joutuu asukkaiden heittopussiksi ja riitojen välikappaleeksi.

Tove kuvaa Kunniallisessa petkuttajassa ihmismieltä itselleen tyypillisellä tavalla. Hahmojen ajatuksia ei perata auki vaan heidän dialoginsa ja päättömät toimensa paljastavat enemmän kuin yksityiskohtainen kuvaus heidän ajatuksenjuoksustaan. Hahmojen suodattamattomista reaktiosta on tulkittavissa paljon enemmän kuin sanat voisivat kuvata, mikä osoittaa Toven olleen tarkka ihmistuntija. Samasta tuntemuksesta ja myötäelämisen kyvystä on hyötyä myös lukijalle.

Romaanin loppua kohden lähestytään kevättä, jonka myötä saapuvat myös toivo ja uuden alku. Anna löytää taas merkityksen taiteestaan, ja häikäilemättömässä Katrissakin tapahtuu muutos. Metsän lumikinosten alta alkaa pilkistää maata, jota Anna kaikessa yksityiskohtaisuudessaan maalauksissaan kuvaa, kuten Tove ihmiselämää teoksissaan.

Hyvästä kielestä ja nopealukuisesta tekstistä huolimatta syventymistäni teokseen olisi parantanut huomattavasti, mikäli omassa painoksessani ei olisi vilissyt painovirhepaholaisia. Lisäksi kirjasta olisi ehkä saanut enemmän irti talviseen vuodenaikaan, mutta ei siinä näin kesälläkään valittamista ollut: Tove on yhtä ihana kuin aiemminkin. 

Tarkkanäköinen tapa luodata ihmismieltä on tuttu myös muumikirjoista. Mielestäni Toven aikuisille suunnatuissa teoksissa suurin ero muumeihin onkin vain miljöön ja hahmojen ulkoinen realistisuus. Sisimmässään hahmot ongelmineen ja onnellisuuksineen ovat yhtä totta kaikissa Toven teoksissa. Mistä muistuikin mieleeni, että pitäisi jossain välissä koettaa palata muumikirjojenkin pariin.

Koska luin Kunniallisen petkuttajan yhden kauniin kesäpäivän aikana, ei sitä sovi kirjahaasteessa sovittaa muualle kuin kohtaan ”kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä”.