sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (Hanna)



Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016
215 sivua


Perinteisesti jouluna paketista paljastui viimeisin Finlandia-voittaja, joka vuonna 2016 oli Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Ehdin lukaista kirjan läpi jo välipäivinä vuoden 2016 puolella, mutta kirjoitus ehti vasta nyt blogivuoden 2017 ensimmäiseksi kirjoitukseksi, mikä onkin hyvä tapa aloittaa uusi vuosi.

Akvarelleja Engelin kaupungista on nimensä mukaisesti romaani Carl Ludvig Engelistä, joka muutti perheineen vuonna 1816 Helsinkiin rakennuttamaan Suomen suurruhtinaskunnan tuoretta pääkaupunkia. Kirja on kirjoitettu yöpäiväkirjan muotoon, mikä rakenteena avaa Engelin tuntoja tarkemmin kuin kolmannen persoonan näkökulma.

Muuttaessaan kylmään ja kaukaiseen pohjolaan Engel uhraa paljon uransa tähden, sillä niin maan kieli kuin suuri osa sen ihmisistäkin jäävät arkkitehdille tuntemattomiksi. Kaipuu kotikaupunkiin Berliiniin on suuri, ja erityisesti Engelin vaimo tuntee olonsa vieraaksi vieraassa maassa.

Suomi ja Helsinki näyttäytyvät saksalaisten silmissä pimeiltä ja yksinäisiltä: tyhjyyttään kaikuvaa kaupunkia varjostaa talven synkkyys, joka on vuodenajoista pisin. Engel on osa rakentamaansa Helsinkiä, mutta samalla hän tuntee olonsa irralliseksi kulkiessaan hiljaisen Helsingin katuja. Suomea hallitsevat sääolosuhteet sekä luonnossa että keskustelunaiheena: talvi on suuressa osassa, mutta romaanissa tulee ilmi myös se, että kaikki vuodenajat kantavat mukanaan muistoja menneistä vuosista. Vuodenajat ovatkin yksi Suomen kauneimmista anneista, minkä vuoksi pidin siitä, että huomioitiin romaanissa tavalla ja toisellakin.

Romaani rakentuu paljolti Tuomiokirkon ja Senaatintorin suunnittelun ympärille, mutta Helsinki kaupunkina heijastuu koko teoksessa. Kaupungin tematiikkaa käsitellään paljon: kaupunki on aina osittain ihmisen mielessä ja siten ihmisen omaa tulkintaa. Jokainen näkee sen erilaisin silmin, sillä risteykset, talot ja merkkipaalut näyttäytyvät erilaisina riippuen siitä, mihin kukin on matkalla. Puu, jonka kohdalle yhden matka päättyy, saattaa olla jollekulle toiselle vasta matkan alkupää. Kolmas ei ehkä ole huomannut koko puuta lainkaan.

Kaupunkia ja arkkitehtuuria tarkastellaan myös muiden taiteiden, erityisesti musiikin kautta. Huoneiden muodot ja tila määrittyvät sen mukaan, miten vaikkapa Beethovenin sinfoniat niissä soivat. Koska kyseessä on Engelin yöpäiväkirja, myös sanat nousevat arvokkaaseen asemaan, puhumattakaan piirustuksista, jotka ovat koko arkkitehtuurin ydin.

Engel pohtii myös kirjoittamistaan syvällisesti: Viikilällä on romaanissa kyky pureutua ytimekkäästi mutta tyhjentävästi kirjoittamisen ja päiväkirjan pitämisen ilmiöihin. Engel toteaa kirjoittaessaan, että huolimatta siitä, miten paljon kirjoittaa ja kertaa tapahtumia, todellisuus ja hetket eivät kuitenkaan ole sanoissa. Tämä toteamus osui syvälle kaikessaan itsestäänselvyydessäänkin. Kirjoittaminen on eräällä tapaa muistojen peittämistä: ihminen kirjoittaa ylös asiat niin kuin haluaa ne muistaa eikä välttämättä siten kuin ne todellisuudessa ovat. Sanoilla todellisuus ikään kuin kirjoitetaan toiseksi ja muokataan muotoon, joka ei saumattomasti sovi yksi yhteen objektiivisen totuuden kanssa.

Kaiken kaikkiaan Viikilä tekee teoksessa Engelin suulla paljon osuvia havaintoja elämästä. Lyhykäisyydessäänkin – tai oikeammin juuri ytimekkyyden vuoksi – nämä lukemattomat toteamukset tekivät vaikutuksen. Esimerkiksi toistuva kommentti siitä, että ihminen pakenee ajattelua töihin, pitää paikkansa: Engel heittäytyy töiden virtaan pitääkseen koti-ikävän ja Helsingin synkkyyden loitolla, ja samoin moni ihminen pakenee omien ajatustensa painoa töidensä ääreen.

Toinen kiinnostava havainto oli ajatus siitä, että kaikki asiat, joita ihmiset odottavat saapuviksi, ovat kaksiosaisia: ne ovat yhtäältä kuvitelmaa siitä, miten tapahtumien kuvittelee menevän, mikä toisaalta aina eroaa todellisuudesta. Ajankohtainen ja hyvä esimerkki on mielestäni joulu: jokaisella on oma mielikuvansa siitä, millainen joulusta tulee – tämä mielikuva perustuu aiemmille (vale)muistoille – ja vaikka joulu ei sitten menisikään aivan kuin kuvitelmissa, seuraavana vuonna sen on jo unohtanut ja kuvitelmat värittävät odotuksia jälleen.

Kolmas ja viimeinen havainto, jonka haluan nostaa esille, oli hyvä tiivistys mustavalkoisesta ajattelusta. Oivallus on parhaiten kuvattavissa suoralla lainauksella kirjasta. ”Olen aina ahdistunut ihmisistä, joilla on vahvoja mielipiteitä tai jopa ideologia, sellainen tarkoittaa aina kyvyttömyyttä ajatteluun tai ajattelun tietoista lopettamista useimmiten seuraelämän helpottamiseksi.” (s. 146)

Lainattu ajatus on sekin toki kaksipiippuinen ilmiö, sillä onhan mainittu kommentti jo itsessään vahva mielipide, jollaisia vastaan lainaus käy. Kaiken kaikkiaan sitaatti on mainio esimerkki Viikilän teoksesta: romaani ei niinkään koostu kronologisesta juonesta vaan nimenomaan Engelin öisistä välähdyksistä. Yöpäiväkirja luo tilannekuvia Engelin mieleen ja 1800-luvun rakentuvaan Helsinkiin. Siten romaanin nimi on varsin osuva: yöpäiväkirjan merkinnät ovat akvaralleja, jotka maalaavat kuvaa tuon ajan Helsingistä yhden ihmiselämän kautta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti