Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi (Elina)

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

Atena 2013

300 sivua

Kuulutko sinäkin siihen ryhmään, joka aamuisin tuijottaa sekaista vaatekaappia, josta pursuilee vaatteita joka suuntaan, lempipaita on pyykissä ja vaikka vaatevuoret meinaavat kaatua päälle niin mitään päällepantavaa ei ole koko kaapissa? Minä ainakin tunnustan kuuluvani. En lähde vaatekaupoille useinkaan siksi, että tarvitsen jotakin vaan siksi, että tekee mieli ostaa jotakin. Jos näen jossakin kaupassa kivan paidan, joka sopii päälle niin ostan sen miettimättä sen enempiä. Siksipä siellä vaatekaapissa onkin valloillaan aikamoinen kaaos eikä kaikkien vaatteiden seasta tosissaan ole helppoa löytää puettavaa. Hyvän mielen vaatekaappi oli hyvä herätys tälle hamsterille.

Saramäen teos lähtee liikkeelle juurikin hänen omista lähtökohdistaan - siitä että hän itsekin on ostellut jatkuvasti uusia vaatteita. Saramäki jakaa monia omia kokemuksiaan ja tämän vuoksi hänen teokseensa on myös hyvin helppo samastua. Hän kertoo mikä hänen itsensä kohdalla oli toimivaa ja miten muut voivat päästä samaan. Hän ei myöskään peittele sitä, että rakastaa esteettisiä, kauniita vaatteita. Teos tuntuu siis hyvinkin rehelliseltä puheenvuorolta. Saramäki selventää, että vaatevarasto kannattaa pitää sen kokoisena, että sen hahmottaminen on helppoa. Näin ei tarvitse joka aamu kärsiä siitä, ettei täydestä kaapista löydä mitään keskenään sopivaa päälleen.

Ensimmäinen osa on nimeltään Pahan mielen vaatekaappi ja se käsittelee vaatebisneksen vääristymiä ja sitä mikä on vikana nykyisessä halpamuoti-ilmiössä. Tietysti olen aiemminkin lukenut vaikka mitä juttuja Aasiassa teetetyistä vaatteista ja muotibisneksen ongelmista, mutta Saramäki osaa avata aihetta todella hyvin kuluttajan näkökulmasta. Jo ensimmäisen osan luettuani tuli sellainen olo, etten edes halua ostaa uusia vaatteita. Vaatetuotanto on monilta osin sekä epäeettistä että ekologisesti kestämätöntä ja vaatteet ovat kertakäyttötavaraa. Tietysti jos topin saa halpavaateliikkeestä parilla hassulla eurolla niin eihän sitä tarvitse käyttää kahta kertaa enempää. Tässä piilee ongelma, johon pitäisi puuttua. Saramäki ei kuitenkaan syyllistä kuluttajaa vaan esittelee ongelmat, joihin vaatebisnes on ajautunut ja pikemminkin pitää täysin inhimillisenä, että vaatteita ajatellaan kertakäyttöisinä, jos ne kerran maksavat kaksi euroa. Tärkeänä sanomana on se, että kuluttaja pystyy vaikuttamaan, mutta vielä aika monen kuluttajan pitäisi muuttaa ostokäyttäytymistään, jotta vaatebisnes muodostuisi ekologisemmaksi ja eettisemmäksi.

Toinen osa käsittelee sitä miten kukin pääsee kohti hyvän mielen vaatekaappia. Ensimmäisenä on tarpeen pohtia omaa tyyliään ja mieltymyksiään ja sitten kartoittaa mitä tilanteita elämässä on ja mitä asukokonaisuuksia niissä voisi käyttää. Tämä tekniikka tuntuu kaikkiaan hyvin loogiselta: ei lähdetä vaatekaapille heti tonkimaan ja heittelemään vaatteita pois vaan mietitään missä tilanteissa yleensä vaatteitaan tarvitsee. Itse ainakin tarvitsen töihin sopivia vaatteita, kotivaatteita, urheiluun ja ulkoliikuntaan sopivia vaatteita, vapaa-aikaan sekä rennompia että siistimpiä vaatteita sekä erikseen vielä juhla-asuja. Kun kategoriat ja oma tyyli on mietitty tarkkaan, on helpompi huomata mitkä omassa kaapissa olevat vaatteet eivät sinne sovi ja mitä kaappiin tarvitsisi ehkä vielä hankkia.

Tämän jälkeen voi kurkata vaatekaappiinsa ja selvittää mitä vaatteita jo omistaa ja tietysti vähentää turhat vaatteet pois. Turhien vaatteiden vähentämiseen Saramäki esittelee useita erilaisia keinoja, esimerkiksi the Project 333, jossa valitaan omasta vaatekaapista 33 vaatetta, joita käytetään 3 kuukautta. Muut vaatteet pakataan siksi ajaksi varastoon tai jonnekin piiloon ja vain valittuja 33 vaatekappaletta saa käyttää. En suoraan sanottuna itse lämmennyt tälle ajatukselle, mutta pidin sen sijaan Saramäen "jäähylaatikko"-ideasta, jossa vaatteet, joista ei tiedä poistaisiko ne vaatekaapista vai ei, laitetaan hetkeksi jäähylaatikkoon odottamaan kohtaloaan.

Vasta vaatteiden vähentämisen jälkeen mietitään omaa vuosittaista vaatebudjettia ja vaatekaapista puuttuvien vaatekappaleiden hankintaa, harkinnan jälkeen tietysti. Saramäki muistuttaa, että sanonta "osta vähemmän, mutta laadukkaampaa" ei ole ihan pätevä, koska oikeastaan ostaminen ei kannata ollenkaan ellei siihen ole tarvetta. Hoksasin teosta lukiessani senkin aika yksinkertaisen seikan, että moniin muihin kauppoihin lähtiessäni minulla on selkeästi mielessä ostoslista, mutta vaatekauppoihin menen yleensä haahuilemaan ilman ostoslistaa. Tietenkin kyseinen seikka aiheuttaa niitä hutiostoksia.

Saramäki luotaa tarkasti myös vaatteiden materiaaleja sekä sitä, miten tunnistaa laadukkaan vaatteen. Lisäksi lopuksi kerrotaan myös vaatteiden huolehtimisen tärkeydestä. Vaatteiden laatua ei välttämättä voi huomata pelkästään hinnasta, siksikin tuntui mielenkiintoiselta lukea tarkemmin materiaaleista. Huomasin jo ostavani varsin hyvistä materiaaleista tehtyjä vaatteita, akryylivaatteet esimerkiksi olen kiertänyt kaukaa jo vuosia. Ainoastaan kotimaisia tuotteita ostaisin mielelläni enemmän, mutta eipä Suomessa taideta enää juuri vaatteita tehdä vaan kaikki teetetään muualla.

Luin kirjaa oikein ahmien ja se oli pitkästä aikaa yksi kiinnostavimmista tietokirjoista mitä olen lukenut. Suosittelen oikein lämpimästi! Helmetin lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4. kirja lisää hyvinvointiasi. Kirja sopisi myös esimerkiksi kohtaan 10. kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Teoksen ulkoasusta ja kannesta ovat olleet vastuussa kirjailijan lisäksi myös Ville Lähteenmäki ja Sami Saramäki.