John Finnemore: Robin Hood (Hanna)

John  Finnemore: Robin Hood ja hänen iloiset toverinsa

WSOY 1931

340 sivua

suom. Jussi Tervaskanto

Alkuteos: Robin Hood and His Merry Men. 1909.

Kaunottaren ja Hirviön tavoin Robin Hood on hyvä esimerkki tarinasta, jonka jokainen tietää, mutta jonka veikkaan harvan todellisuudessa lukeneen. Robin Hood on tuttu veijari, joka vie rikkailta ja antaa köyhille: nykyaikaisen verotusmallin alullepanija, jos oikein leikkimielisiä ollaan.

Robin Hoodissa kerrotaan kuinka Robinista tulee henkipatto (mainio sana, jota nykyään ei tule kuulleeksi!). Ilkeät metsänvartijat huijaavat Robinin ampumaan kuninkaan hirven, mistä rangaistuksena on kuolema. Robin joutuu siis (miltei) syyttä tuomituksi, mutta nokkelana veikkona hänen onnistuu paeta metsään ja vapauttaa muutkin vangit siinä sivussa. Robin Hoodin iloiset toverit on saanut alkunsa.

Tämä henkipattojen joukko elelee Sherwoodin metsässä, auttaa vähävaraisia ja varastaa rikkailta, ammuskelee jousella ja pitää hauskaa. Teoksen luvut jaottuvat pikemminkin erilaisiin sattumuksiin kuin kertovat yhtenäistä tarinaa, mutta tarina kulkee kyllä hiljalleen eteenpäin. Eri luvuissa on riittämiin erilaisia kohtaamisia Nottinghamin sheriffin kanssa, joka haluaa vangita Robinin, tämän luottomiehen Pikku Johnin (jonka nimi on harhaanjohtava) ja muut kumppanit. Sheriffi tulee kuitenkin kerta toisensa jälkeen höynäytetyksi valeasuin ja kujein.

Myös Robinin lapsuudenystävä Marian-neito ilmaantuu metsään etsien rakasta Robiniaan, mutta neidon rooli jää melkoisen pieneksi. Lisäksi miehet käyvät vuorotellen tai joukolla värväämässä vähän väliä uusia voroja, kun heidän korviinsa kantautuu huhuja milloin mistäkin mainiosta jousiveikosta tai kun heidän tielleen sattuu eritaitava miekan käyttelijä. Robin Hood ei siis pistänyt alulle pelkkää verotusmallia, vaan hän toimi myös oman aikansa headhunterina.

Vuodet vierivät ja huolimatta sheriffin vehkeilyistä Sherwoodin velikultien käy lopulta hyvin. Romaanin lopussa todistetaan jopa lopulta tämän jalon jousimiehen viimeinen hengenveto – täysillä eletyn elämän jälkeen.

Romaani etenee kronologisesti, mutta juoni on kaikkea muuta kuin eheä. Lukujen välisenä sidosaineena toimii lähinnä iänikuinen vastakkainasettelu Nottinghamin sheriffin kanssa. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka monta kertaa sheriffin asemaan päässyt mies voikaan mennä samaan halpaan. Aina vain Robin livahtaa ohi sheriffin silmien eri valepuvuissa eikä malta olla vinoilematta siitä sheriffille jälkeenpäin lähettämällä tälle todisteen siitä, kuinka huijasi tätä jälleen kerran. Luulisi sheriffin lopulta tajuavan, että kannattaisi tarkastaa kylän kulkijat vähän tarkemmin – esimerkiksi vetäistä parrasta katsoakseen, onko se aito.

Juonen sekaan on ripoteltu myös Robin Hoodin legendasta kertovia runoja, jotka täydentävät proosamuotoa ja toimivat välillä dialoginakin. Ratkaisu on kuitenkin lähinnä hämmentävä – eikä vähiten siksi, että suomeksi käännetty runomitta ei ole paras laatuaan.

Robin Hoodista voi sanoa, että se ei toimi tällaisenaan nykyajan nuorten lukemistossa, joten ei ole ihme, jos sitä ei ole paljoa luettu. Siitä on kuitenkin paljon uusintapainoksia (esimerkiksi Minerva Kustannukselta), mutta niihin en osaa ottaa kantaa. Se on kuitenkin sen verran olennainen ja kuuluisa taru, että on se syytä pitää populaarikulttuurissa mukana – niin kirjoissa, peleissä, elokuvissa kuin tv-sarjoissakin – ja näinhän on tehtykin. Tälläkin hetkellä Finnkinossa pyörii uusi filmatisointi Robin Hoodin seikkailuista. En ole tosin nähnyt tätä uusinta elokuvaa, joten en osaa arvioida, kuinka osuvasti se kirjaa kuvaa tai kuvaako ollenkaan (Finnkinon kuvauksen perusteella ei juurikaan), mutta on silti hienoa, että uusi aika tuo aina uusia näkökulmia.

Lukuhaasteessa sijoitan Robin Hoodin kohtaan 9. Kirjan kansi on yksivärinen (ainakin melkein). Lisäksi se sopisi myös kohtiin 1. Kirjassa muutetaan ja 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa.