J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Sitten Dumbledore heilautti taas sauvaansa ja ulko-ovi avautui viileään, sumuiseen pimeyteen. "Ja nyt, Harry, astukaamme yöhön ja tavoitelkaamme tuota huikentelevaista viettelijätärtä, seikkailua."

Olen lukenut tässä kuussa taas paljon, mutta blogin kirjoittaminen laahaa kyllä yhä todella pahasti jäljessä. Puoliverisen prinssinkin luin esimerkiksi jo toukokuussa ja lisäksi huomasin tänään, että minulla on yhä postaamatta myös helmikuussa luetuista kirjoista. Hups. Nyt loppuvuodeksi otankin pieneksi projektiksi kiriä, että saisin postattua tämän vuoden puolella kaikista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Puoliverisestä prinssistä olin – onneksi – kirjoittanut vähän muistiinpanoja ja aloittanut postausta, joten lukukokemus ei ollut ihan kokonaan unohtunut. Asiaa auttoi toki sekin, että olen lukenut Potterit niin moneen kertaan.

Puoliverinen prinssi on sarjan ensimmäinen kirja, jonka luin ensin englanniksi. Toki luin suomennoksenkin heti sen ilmestyessä vuonna 2006, mutta tämä osa on silti jäänyt mieleeni nimellä the Half-Blood Prince. Romaani alkaa ehkä kenties hieman epätavanomaisesti, sillä kahdessa ensimmäisessä luvussa ei Harrya tavata lainkaan vaan näkökulma on koko velhoyhteisön tapahtumissa, kun kuvataan ensin Britannian pääministerin ja taikaministerin kohtaamista ja sitten Kalkaroksen, Narcissan ja Bellatrixin tapaamista. Alku on monilta osin synkkä ja tumma, koska Voldemort on nyt noussut valtaan ja taikaministeriökin on sen joutunut myöntämään. Heinäkuussakin on koleaa, sumuista ja synkkää, siltoja sortuu ja ihmisiä katoaa. Jälleen kerran vertasin tässä kohdin romaanin tapahtumia tuolloin vallitsevaan synkkään koronatilanteeseen; uutisten jatkuvaan seuraamiseen ja kotiin lähetettyihin kirjeisiin ynnä muihin. Jotenkin tuo pelon ilmapiiri sopi lukutunnelmaan keväällä vain niin hyvin. Pottereista on moneen tilanteeseen.

Tässä osassa itse Dumbledore tulee hakemaan Harryn Likusteritieltä ja heillä on yhdessä tehtävänä saada eräs Dumbledoren entinen kollega palaamaan takaisin kouluun opettamaan pimeyden voimilta suojautumista. Tai niin Harry kuvittelee. Horatius Kuhnusarvio kyllä palaakin Tylypahkaan, mutta hän onkin taikaliemien opettaja. Tästä seuraa se, että Harryn kiukuksi hänen suosikkiainettaan opettaa vastedes hänen inhokkiopettajansa Kalkaros, mutta toisaalta Harry pääsee kuin pääseekin aurorihaaveidensa osalta jatkamaan taikaliemien opiskelua, koska Kuhnusarvio suorastaan rakastaa kuuluisaa oppilastaan. Harmi vain, ettei Harrylla ja Ronilla ole ostettuna uusia kirjoja. Harry joutuu tyytymään repaleiseen kappaleeseen, jonka on omistanut eräs puoliverinen prinssi. Siis kuka?

Kuhnusarvio on taas mainio uusi tuttavuus ja vaikka elokuvaversiot monessa häviävät romaaneille, niin Puoliverisen prinssin leffaversiossa Bridget Jonesin isänäkin tutun Jim Broadbentin tulkitsema Kuhnusarvio on kyllä mainio. Kuhnusarvio "keräilee" oppilaita, joista ajattelee tulevan vielä suuria tai jotka ovat kuuluisuuksille sukua. Täytyyhän hänen siis ehdottomasti saada mukaan Kuhnukerhoonsa myös Harry Potter. Kaikkinensa Kuhnusarvio on mielenkiintoinen lisä jo varsin laajaan henkilögalleriaan.

Puoliverisessä prinssissä ihmissuhteiden rooli korostuu ja tyttö-poika-huolet ovat yhtenä keskeisenä aiheena. Ron ja Hermione kyräilevät toisiaan ja Harry ei mahda itselleen mitään, mutta häntä pelottaa, mitä tapahtuu jos he alkavat seurustella: " - entä jos Ron ja Hermione alkaisivat seurustella ja sitten eroaisivat? Harry muisti ne muutamat viikot kolmannella luokalla, jolloin he eivät puhuneet toisilleen; hänellä oli ollut silloin kaikkea muuta kuin hauskaa, kun hän yritti saada heidän välinsä lämpenemään." Ron alkaa seurustella lopulta Lavenderin kanssa, mutta kolmiodraama on jo ihan valmis, kun Hermione kiukkuisena usuttaa lintuparven Ronin kimppuun. Harry taas huomaa yhtäkkiä kuin "jokin iso ja suomuinen olisi äkisti herännyt hänen mahassaan ja alkanut kynsiä hänen sisuksiaan" kun hän näkee Deanin ja Ginnyn suutelemassa. Hän yrittää tukahduttaa Ginnyyn kohdistuvat romanttiset tuntemuksensa, koska kyseessähän on kuitenkin Ronin sisko. 

Harry myös pääsee tänä vuonna itsensä Dumbledoren yksityistunneille ja saa tietää mitä ovat salaperäiset hirnyrkit. Ajatusseulan avulla he seikkailevat myös Voldemortin menneisyydessä ja Harry oppii todella tuntemaan vastustajansa. Tämä osuus – hirnyrkit ja Voldemortin menneisyys – ovat aiemmin tuntuneet minusta jotenkin turhauttavilta (ainakin sarjan seuraavan osan valossa), mutta tällä lukukerralla ymmärsin niidenkin merkityksen ehkä hieman eri tavalla kuin aiemmin. Pitäähän vastustaja aivan todella tuntea, jotta voi lähteä taistoon.

Puoliverinen prinssi tosiaan kuuluu myös niihin Potter-sarjan osiin, joita en nuorempana lukenut aivan puhki, joten siinäkin oli paljon asioita joita en ollut edes muistanut. Lisäksi Puoliverinen prinssi oli oikeastaan paljon parempi kuin muistin! Sen sivut kääntyilivät kuin itsestään, kun en malttanut odottaa jatkoa ja teki mieli jopa kurkkia eteenpäin sivuilla, vaikka tiesikin mitä tuleman pitää. Olen aiemmin ajatellut Puoliveristä prinssiä enemmän "väliosana" ennen viimeistä koetusta, koska puoliverisen prinssin arvoitus tuntuu lopulta vähän turhalta eivätkä myöskään Malfoyn salaisuudet kovastikaan kiinnostele. Kuitenkin tässä romaanissa on hyviä henkilöhahmoja, liikutaan vielä tutussa Tylypahkassa ja ihmissuhteet kehittyvät, tietenkin myös loppu on pelottava ja jännittävä ja lopetus aikamoinen cliffhanger. 

Helmetin lukuhaasteessa Puoliverinen prinssi sopii esimerkiksi kohtiin 4. kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 9. kirjassa kohdataan pelkoja, 33. kirjassa tapahtuu muodonmuutos ja 39. kirjassa lennetään.

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Tammi 2006. 698 sivua. Suomentanut: Jaana Kapari. Alkuteos: Harry Potter and the Half-Blood Prince. 2005.