Ian McEwan: Solar

 

Ian McEwanin Solar eli suomeksi Polte on satiirinen kuvaus varsin epämiellyttävästä aurinkoenergian tutkijasta ja tutkimusmaailman varjoisammasta puolesta – eli rahasta ja siitä, kuinka ihminen on lopulta vain ihminen.

Luin Poltteen aikanaan suomeksi kandiseminaarissa, mutta nyt luin sen uudelleen englanniksi. Muistan, että se ei herättänyt minussa suurempia tunteita aikanaan eikä oikeastaan nytkään, mutta koin nauttivani McEwanin englanninkielisestä kerronnasta enemmän kuin suomenkielisestä joitakin vuosia takaperin. Tämä voi toki olla vain sattumaa.

Solarissa paatunut ja hedonistinen fysiikan nobelisti Michael Beard tekee töitä aurinkoenergian ja sikäli ilmastonmuutoksen parissa, mutta itse asiassa häntä kiinnostavat enemmän kolme asiaa: naiset, ruoka ja juoma.

Hänen viides avioliittonsa on kariutumassa – jälleen kerran Beardin uskottomuuden vuoksi, mitä vaimo ei ota nielemättä vastaan vaan antaa samalla mitalla takaisin. Tämä juonikuvio päätyy vielä Beardin omaksi onnettomuudeksi – ja lopulta onneksi, kuten käy ilmi. Enempää paljastamatta voin kertoa, että Beardilla on paitsi varsin epämiellyttävä luonne myös ilmiömäinen kyky luikerrella tiensä ulos milloin mistäkin sopasta.

Beard on todella satiirinen hahmo. Alavalinnastaan huolimatta häntä ei kiinnosta ilmastonmuutos juuri ollenkaan. Alavalinta on tuonut hänelle kuitenkin mainetta ja mahdollisuuden tehdä rahaa, jolla hän puolestaan voi houkutella naisia sekä ostaa ruokia, joista nauttii. Muistin, että Beardin ylenmääräinen mässäily ja ruokakeskeisyys inhottivat minua jo viimeksi enkä muistanut väärin. McEwan todella osaa kuvata hahmonsa inhorealistisella tavalla.

McEwan hyppää loistavasti myös Beardin mielenmaisemaan. Häntä miltei ymmärtää siitä huolimatta, että hän viisveisaa ilmastonmuutoksesta – ei itse asiassa täysin usko siihen – pettää vaimojaan, halveksii taiteilijoita ja selittelee kaiken itselleen parhain päin. Tässä mielessä häntä voisi pitää miltei epäluotettavana kertojana, mutta koska Beard ei ole romaanin varsinainen kertoja, en pistä häntä siihen kategoriaan. Hänen hahmoonsa tuodaan myös tiettyä huumoria, joka osoittaa lukijalle, kuinka inhimillinen säheltäjä tämä nobelistikin on.

Tässä mielessä Beard tuo esille myös tutkimusmaailman varjopuolen: tutkimuksessakin raha tekee päätöksiä, mikä johtaa siihen, ettei aina tehdä niitä asioita, joita pitäisi. Kaikessa on kyse politikoinnista sekä mitättömästä hierarkiasta ja turhasta tuolileikistä, mikä kaikki tuntuu vievän tutkijoiden – erityisesti edistyneiden tutkijoiden – energiaa aivan tuhottomasti. Tästä kaikesta huolimatta Beardin ympärillä on tietty aura ja kohu, joka pelastaa hänet aina, vaikka totuus ulkokuoren alla on aivan muuta kuin loistavat otsikot.

Pakko kyllä sanoa, että mikäli ilmastonmuutoksen hillitseminen on tällaisten tyyppien käsissä – ja nämä ovat niitä ”hyviä tyyppejä” – ei kirja anna paljoa toivoa tulevaisuuteen. Asiaa ei auta se, että rahoitusta annetaan täysin ”turhille” pikkuhankkeille, koska ne kuulostavat päällisin puolin raflaavilta, mutta todellinen höyty voitaisiin saada pitkäjänteisemmällä työllä muualta. Nyt puhun siis toki Solarista; en voi sanoa tuntevani tutkimusrahoitusta niin hyvin, että tietäisin, onko tilanne todellisuudessa sama, mutta kyllähän tuo uskottavalta vaikuttaa. Siellä missä on hype, siellä on raha.

McEwan on selkeästi perehtynyt fysiikkaan teosta varten, mikä osoittaa ihailtavaa omistautumista kirjan aiheelle. Hän onnistuu myös kirjoittamaan siitä mielestäni riittävän selkeästi tavalliselle lukijalle mutta ei liian selkeästi, jotta ei tulisi tunne, että on vedetty mutkia suoriksi. Monet eivät ole pitäneet Solarista, mutta itse en voi sanoa sen hävinneen valtavasti muille lukemilleni McEwanin kirjoille.

Lukuhaasteessa sijoitan Solarin kohtaan 39. Kirjassa lennetään. Lisäksi se sopisi kohtiin 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja; 25. Kirjassa ollaan saarella; 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana ja 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan.

 Ian McEwan: Solar. Jonathan Cape 2010. 285 sivua.