Siirry pääsisältöön

Arvomme lippuja Helsingin kirjamessuille 2020


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT ja voittajille on ilmoitettu henkilöhtaisesti. Kiitos kaikille osallistujille!

  Arvomme neljä lippua Helsingin kirjamessut verkossa 2020 -tapahtumaan. Osallistu arvontaan jättämällä tämän blogitekstimme alle kommentti, jossa kerrot mikä on mielestäsi mielenkiintoisin postauksemme tänä vuonna. Muista kertoa kommentissa myös sähköpostiosoitteesi, jotta saamme lähetettyä lipun sinulle voiton sattuessa kohdalle.

Arvonta päättyy keskiviikkona 21.10.2020 klo 18.

Alla ajatuksiamme ja odotuksiamme tulevista poikkeuksellisista kirjamessuista:

HANNA

Helsingin kirjamessut on aina ollut yksi niistä tapahtumista, joita odotan vuodessa eniten. Olen rakastanut messuilla aina sitä, että pääsen uppoutumaan kirjojen maailmaan koko viikonlopuksi niin monella tasolla. Messuilla on vilskettä, ihmisiä sekä lukemattomia tarinoita. Olen yleensä juossut keskustelusta toiseen sekä siinä välissä kolunnut messutarjouksia ja ostellut kirjoja. Jo ennen messuja tapanani on ollut noutaa aina lähimmästä kirjastosta messulehtinen ja värjätä sieltä yliviivaustussilla keskusteluja, jotka minua kiinnostavat. Tällä kertaa painettua messulehteä ei kuitenkaan ole tarjolla, joten ohjelmaan pitää tutustua netissä. Erilaisten listojen tekeminen on kuitenkin suosikkipuuhaani, joten siispä vain Excel tulille ja sinne kaikki kiinnostavat keskustelut muistiin.

Selasinkin jo ohjelmaa messujen nettisivuilla, ja ehdin säikähtää, että jälleen moni kiinnostava keskustelu on samaan aikaan eri lavoilla – kunnes muistin, että tällä kertaa kokoaikalipulla keskusteluista voi katsoa myös tallenteita. Ei siis hätää! Nyt voin siis tutustua niihinkin keskusteluihin, jotka käydään torstaina ja perjantaina päivällä, jolloin olen itse töissä. Nykyisissä etätöissä voin ehkä lounastauollakin katsoa jotain, jos ehdin. Tässä on yksi virtuaalisen tapahtuman hyvä puoli – mukaan lukien se, että keskusteluita voi alkaa kuunnella jo aamukahvin ääressä.

ELINA

Minulle kirjamessujen siirtyminen verkkoon tuntui kieltämättä hieman siltä kuin joulu olisi peruttu. Olen aina nauttinut messuilla eniten messukojujen kiertelystä ja kirja-aarteiden etsimisestä. Etenkin antikvariaattipuolella on voinut tehdä huikeita löytöjä. Keskusteluja en monina vuosina ole seurannut messuilla ollenkaan, joten verkkokeskustelut eivät herätä minussa niin suurta mielenkiintoa. Toki esimerkiksi viime vuonna kuuntelin useamman kiinnostavan keskustelun ja olin ajatuksissani pohtinut tänäkin vuonna suuntaavani kuuntelemaan joitakin keskusteluja. Toisaalta keskustelut on kieltämättä mukavampi katsoa omalla kotisohvalla herkkuja nauttien kuin kalseassa messuhallissa. Arvostan myös Hannan tapaan sitä, että nyt pääsen valitsemaan juuri ne keskustelut, joita haluan katsoa aikatauluista piittaamatta. 

Onneksi kirjatarjouksiakin on tosiaan tarjolla kustantajilla, joten kenties kirjahyllyt täyttyvät virtuaalisten messujenkin jäljiltä. Hyvänä puolena lienee myös se, että nyt haalimiaan kirjoja ei tarvitse rahdata selkä vääränä pitkin messukeskusta vaan posti kuljettaa kirjalöydöt suoraan kotiin tai vähintäänkin lähimpään pakettiautomaattiin. Toivottavasti kirjojen tilailu messuviikolla ei ihan karkaa siis lapasesta. ;)


***

Parhaat tärppimme kirjamessujen keskusteluista ja messutarjouksista tulevat alkuviikosta, joten pysyttelethän kuulolla. 

Onnea lippuarvontaan!

Kommentit

  1. Lemppari postaukseni teiltä on varmaankin ne, missä pohditte mistä lukemiseen löytää aikaa! Sähköpostiosoitteeni on annapalokangas1@gmail.com .

    VastaaPoista
  2. Mun lempipostaukseni on se missä puhutte mistä lukemiseen aikaa. pontinen.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mun lempipostaukseni on se missä puhutte mistä lukemiseen aikaa. pontinen.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Lempipostaukseni teiltä on se, missä kerrotte Vesa Sisätön Lukemisen voima -kirjasta. Sähköpostiosoitteeni on wilmaeweliina@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Lempparipostauksenne on ollut minulle se missä postasitte Delia Owensin Suon villi laulu- kirjasta
    Sähköpostiosoitteeni on
    leinonensaana@gmail.com

    VastaaPoista
  6. En tiedä tuliko aikaisempi kommenttini läpi vai ei ? Joten tässä uudestaan: lempparipostaus teiltä on tuo Muumipappa ja meri kirjan arvostelu! Ihana kirja. s-posti on elli.xd@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Lempparipostaukseni on arvio kudottujen kujien kaupungista, kuulostaa tosi kiinnostavalta ja teemestarin kirja oli hyvä! sähköposti: sennireetta@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Lempipostaukseni on arvio Elif Shafakin Kirottu Istanbul -kirjasta. Luin sen itse pari vuotta sitten ja pidin kovasti! Sähköpostiosoitteeni on elisaaihalainen@gmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti