Siirry pääsisältöön

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja tähtien tiellä

 

Beckyn seikkailut jatkuvat Himoshoppaaja-sarjan seitsemännessä osassa Himoshoppaaja tähtien tiellä. Tämän kirjan olenkin lukenut aiemmin vain englanniksi, postaukseni Shopaholic to the Stars -kirjasta on vuodelta 2014. Tuolloin olin hieman pettynyt tähän romaaniin, ja pakko myöntää, ettei se tälläkään lukukerralla ollut ihan yhtä hyvä kuin edelliset osat. Seitsemäs kirja ei enää jaksa keksiä paljonkaan uutta ja hupaisaa.

Himoshoppaaja tähtien tiellä -romaanissa Beckyn perhe muuttaa Luken töiden perässä Los Angelesiin. Luke on alkanut työskennellä filmitähti Sagen kanssa ja Beckyn silmissä siintää jo ystävyyssuhde näyttelijättären kanssa. Becky myös keksii ryhtyä tähtien stylistiksi, mutta uusi ura ei oikein tahdo ottaa tuulta siipiensä alle. Lisäksi Becky tietenkin ryhtyy kunnon losilaiseksi: eli alkaa joogata, kokeilee meditaatiota, juo smoothieita, vie tyttärensä alueen parhaaseen päiväkotiin ja ryhtyy lenkkeilemään (tai ainakin osallistuu yhteen juoksutapahtumaan). 

Kuten jo aiemmassa postauksessani totesin, ei tässä romaanissa revitellä Beckyn shoppailuilla yhtä paljon kuin ennen. Keskiössä on ennemminkin hölmö julkisuuden tavoittelu ja julkisuuden haitat. Beckyn sekoilu tuntuu välillä aivan käsittämättömältä. Hän esimerkiksi haluaa uutta uraa niin paljon, että on valmis astumaan julkisuuden parrasvaloihin, hylkäämään ystävänsä ja unohtamaan isänsä toiveet. Beckyn isä nimittäin pyytää tätä etsimään vanhan ystävänsä, mutta Beckyä ei kiinnosta koko asia yhtään ja hän viittaa kintaalla sille vielä siinäkin vaiheessa kun hänen isänsä saapuu yllättäen Amerikkaan itse. Beckyn ystävä Suze perheineen saapuu myös paikalle, mutta Becky ei näe sillekään mitään arvoa vaan tavoittelee vain omia etujaan.

Julkisuus ja tähtistylistinä toimiminen sokaisee kaikkinensa Beckyn silmät eivätkä ne avaudu oikeastaan ennen kuin on jo vähän liian myöhäistä ja hän on jo osana kaikkea losilaista juonittelua. Becky havahtuu julkisuuden karuuteen oikeastaan vasta silloin, kun huomaa jääneensä kokonaan yksin ja hänen uusi "ystävänsä" Sage raahaa hänen tyttärensä Minnien paparazzien eteen. Romaani loppuu varsinaiseen cliffhangeriin kun Beckyn isä ja Suzen aviomies Tarquin ovat kadonneet eikä kellään ole tietoa heidän olinpaikastaan. 

Nautin enemmän sarjan niistä osista, jotka sijoittuvat Englantiin. Näissä Amerikkaan sijoittuvissa romaaneissa ei oikeastaan oteta mielestäni kaikkea irti siitä, mitä kulttuurin vaihtuminen voisi olla. Vielä sarjan toinen osa, New Yorkiin sijoittuva Himoshoppaaja vierailla mailla, ottaa enemmän irti siitä, millaista on asua ulkomailla. Kenties Becky on sitten tähän mennessä jo siihen aivan tottunut, jotta sitä ei sen kummemmin tuoda esille. Joka tapauksessa koin tälläkin kerralla tämän hieman väliosaksi ja vaikka se monilta osin olikin hauskaa viihdettä, niin se on ehdottomasti sarjan heikoin lenkki. Jos jotain hyvää, niin lukujumien poistoon mikä tahansa Himoshoppaaja-kirja on omiaan, koska nämä ovat niin nopealukuisia. Nyt huhtikuussa pääsenkin tarttumaan sarjan viimeiseen suomennettuun osaan Himoshoppaaja korjaa potin. Ilokseni kuulin myös vastikään, että sarjan yhdeksäs osa Himoshoppaajan joulu ilmestyy marraskuussa!

Helmet-lukuhaasteessa romaani sopii mm. kohtiin 7. kirjassa on kaveriporukka, 14. kirja on osa kirjasarjaa ja 47.–48. kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta, johon sijoitan tämän yhdessä sarjan seuraavan osan kanssa. 

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja tähtien tiellä. Wsoy 2015. 471 sivua. Suomentanut: Irmeli Ruuska. Alkuteos: Shopaholic to the Stars. 2014.

Kommentit