Nadia Murad: Viimeinen tyttö

Nadia Muradin omaelämäkerrallisesta Viimeisestä tytöstä oli vaikea lähteä kirjoittamaan, enkä ollut varma, kirjoittaisinko lainkaan. Aihe on ahdistava ja voi herättää vaikeita tunteita monissa, mutta lopulta päätin, että kirjoitan ainakin sanasen. Murad on itse kirjoittanut kirjansa ja jakanut tarinansa, jotta jäisi viimeiseksi tytöksi, joka kohtaa hänen kohtalonsa. Tämä on tärkeä viesti, ja siksi haluan osaltani jakaa tarinaa eteenpäin.

Nadia Murad on nuori jesidinainen, joka asui Irakissa pienessä Kochon kylässä, kunnes Isis valtasi kaupungin, murhasi miehet, kaappasi lapset ja vangitsi naiset seksiorjiksi. Tämä oli myös Muradin kohtalo, kunnes hänen onnistui paeta. Nyt hän asuu Saksassa ja on saanut myös Nobelin rauhanpalkinnon työstään jesidien puolesta ja naisiin kohdistuvaa sotaväkivaltaa vastaan.

Viimeinen tyttö on jaettu kolmeen osioon: aikaan ennen Isistä, vankeuden aikaan sekä pakoon. Ensimmäinen osio, jossa kuvataan Muradin lapsuutta Kochossa, kuvaa jesidien elämää ja kulttuuria. Tämä alku takeltelee hieman, sillä se taustoittaa monia ihmisiä, jotka olivat ja ovat Muradille tärkeitä, mutta tilaa on rajallisesti näin laajasta aiheesta kirjoittamiseksi. Tästä syystä toistoa on paljon ja kerronta sirpaleista, ja siitä on vaikea saada otetta.

Kun kirja kuitenkin etenee, myös kerronta fokusoituu. Murad ei kerro kokemistaan kauheuksista yksityiskohtaisesti, mikä on lukijaystävällinen ratkaisu, mutta hän onnistuu välittämään ne ahdistuksen, epävarmuuden ja lopulta turtumisen tunteet, joita hän ja monet muut vankeudessa kokivat. Kolmannessa osiossa pako ja sen onnistuminen tuovat täten lukijallekin helpottuneen ja vapautuneen tunteen. On järkyttävällä tavalla hämmästyttävää, että Murad ja monet muut ovat käyneet läpi tällaisen kohtalon, ja epäilen, mahtaisinko löytää itsestäni samanlaisia voimia.

Viimeisen tytön myötä jouduin ainakin itse lukijana kohtaamaan omat länsimaiset etuoikeuteni silmästä silmään, ja piti välillä ihan muistuttaa itseään, että tämä on ollut totisinta totta aivan lähivuosina. Viimeinen tyttö ei ole herkimmille lukijoille ja jouduin itsekin säännöstelemään lukemista siten, etten lukenut tätä juuri ennen nukkumaanmenoa. Mutta lukemisen ei tarvitse aina olla helppoa ja kevyttä, vaan luen myös oppiakseni uusista aiheista, kokemuksista ja näkökulmista. Kauheuksien kuvauksen lisäksi Muradin teos nimittäin laajentaa maailmaankuvaa ja tuo lisää tietoa Lähi-idästä, jonka tilanne taitaa olla monelle Suomessa epäselvä kaoottisuudessaan.

Luin Viimeisen tytön vuonna 2021, joten sijoitan sen vuoden 2021 lukuhaasteessa kohtaan 26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa. Lisäksi se olisi sopinut kohtaan 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan.

Nadia Murad: Viimeinen tyttö. Olin Isisin vankina. Otava 2018. 318 sivua. Suom. Sami Heino. Alkuteos: The Last Girl – My Story of Captivity, and My Fight Against the Islamic State (2017).