Siirry pääsisältöön

Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia

 

En pitänyt Yuval Noah Hararin Sapiensia aivan yhtä tajunnanräjäyttävänä kuin Hanna, joka bloggasi kirjasta juuri viime vuoden marraskuussa (lue hänen postauksensa täältä), mutta olen samaa mieltä, että tämä kirja jokaisen pitäisi ehdottomasti lukea! Harari käsittelee ihmistä ja elämää niin monesta eri näkökulmasta ja niin tuoreella ja helposti luettavalla otteella, ettei voi kuin ihailla!

Sapiens. Ihmisen lyhyt historia kertoo siitä, millainen laji on homo sapiens. Kirja käy todellakin läpi koko ihmisen historian, aina ensimmäisistä ihmislajeista lajin kehityksen kautta lopulta siihen, millaiseksi maailma on muuttumassa. Harari kuvaa niin kognitiivista, maataloudellista, teollista kuin tieteellistäkin vallankumousta. Hän kertoo siitä, miksi uskomme jumaliin ja valtioihin, miten talous pyörii ja minkä takia olemme osa kulutusyhteiskuntaa. Kuten Hanna postauksessaan sanoo, on teoksen sisältö aivan valtava, joten sen kuvaaminen yhdessä blogipostauksessa olisi mahdotonta. 

Hararin kieli on mukavan yleistajuista. Hän kirjoittaa käsittelemistään aiheista todella selkeästi ja kirjaa on mukavaa ja helppoa lukea. Se ei aina ole niin sanottua, mitä tulee historiaan ja tieteeseen. Hararin esimerkit ovat kuitenkin osuvia ja nykyiseen elämänmenoon sopivia, välillä hän kirjoittaa pilke silmäkulmassa. Kirja on siis todella mielenkiintoista luettavaa. Luin sitä kuitenkin varsin hitaasti – koko teoksen lukemiseen meni minulta yli vuosi. Ei sillä, luin samaan aikaan paljon muutakin ja välillä kirja lojui kuukausia lukemattomana. Kirjan lukuaika ei kuitenkaan mielestäni liittynyt mitenkään sen kiinnostavuuteen. Olen vain tottunut lukemaan iltaisin, ja nautin kirjallisuusannokseni silloin mieluiten kaunokirjallisuuden muodossa, joten teos jäi sen takia monesti odottelemaan omaa vuoroaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain sen luettua loppuun, sillä se ansaitsi kyllä aikani.

Yksi parhaiten kirjasta mieleeni jääneistä esimerkeistä oli jostain syystä "taru Peugeotista" aivan kirjan alkupuolelta. Eli siis se, että Peugeot (kuten toki muutkin yritykset ja myös esimerkiksi valtiot) ovat vain kollektiivisen mielikuvituksemme tuotetta. Peugeotia kutsutaan siis "juridiseksi fiktioksi", koska se ei ole fyysisesti olemassaoleva esine. Vaikka siis kaikki Peugeotin autot tuhoutuisivat tai kaikki sen toimipisteet lopetettaisiin, olisi se silti olemassa. Jotenkin tämän esimerkin kautta koin suuren ahaa-elämyksen siitä, että todellakin – aika moni asia elämässämme on mielikuvitusta ja abstraktiota, sille perustuu suuri osa nykyihmisen elämästä. En ollut ajatellut asiaa oikeastaan kunnolla koskaan, joten Harari sai silmäni todellakin avautumaan.

Kirja todella herätti ajatuksia (paitsi Peugeotista, myös monesta muusta asiasta) ja sai pohtimaan maailmanmenoa monelta eri kantilta. Sen vuoksi se todella on kirja, joka kaikkien pitäisi lukea. Hanna kuunteli kirjaa osittain äänikirjana, ja itseänikin kiinnostaisi palata tämän teoksen maailman kuunneltuna, kenties siihen saisi siten vähän erilaista näkökulmaa. Lisäksi voisin samalla neuloa. Kuten kuvastakin näkyy, olen taas innostunut uudelleen neulomisesta ja äänikirjoja kuunnellen aika menee kuin siivillä.

Helmet-lukuhaasteessa Sapiens sopii mm. kohtiin 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija, 14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta, 16. Kirjan luvuilla on nimet, 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva, 29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa ja 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.

Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Bazar 2018. 491 sivua. Suomentanut: Jaana Iso-Markku. Alkuteos: Sapiens. A Brief History of Humankind. 2011.

Kommentit