Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Joistakin kirjoista aavistaa ennen lukemista, että niistä pitää paljon. Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä oli minulle sellainen kirja. En edes tiedä, mistä tuo ennakkoaavistus kumpusi, vaikka toki olin jokusen arvion kirjasta lukenut ennen kuin ostin sen. Tämä todella on tulevaisuuden klassikko, kuten The Guardianin sitaatti kannessa ilmoittaa.

Normaaleja ihmisiä kertoo Mariannesta ja Connellista, jotka tuntevat toisensa lukiosta. Connell on suosittu jalkapalloilija, Mariannella taas ei ole ystäviä. Connell asuu yksinhuoltajaäitinsä kanssa, joka käy siivoamassa Mariannen perheen hulppeaa taloa. Marianne ja Connell ryhtyvät salaiseen suhteeseen, josta ei koulussa kerrota. Myöhemmin yliopistossa tilanne on kuin päinvastainen, Connell ei tahdo löytää yliopistossa omaa paikkaansa, Marianne sen sijaan on saanut ystäviä ja on aina bileiden keskiössä. He kuitenkin vetävät jatkuvasti toisiaan puoleensa ja vaikka kuvioissa pyörii muitakin, jatkuu heidän suhteensa aina uudelleen.

Romaanissa ei lopulta tapahdu varsinaisesti kovinkaan paljon, se kuvaa päähenkilöidensä nuoruutta ja elämää, valintoja ja epävarmuuksia, joita tuohon ikään kuuluu. Rooneyn tyyli on tarkka ja pienillä yksityiskohdilla hän kuvaa tunteita ja tapahtumia niin aidon oloisesti, ettei sitä voi kuin ihailla. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin olisi jälleen itsekin vuodessa 2012 yliopisto-opiskelijana. Rooneyn teksti tavoittaa täydellisesti sen parikymppisten epävarman maailman, jossa Marianne ja Connell ovat. Sen maailman, jossa jokainen haluaisi näyttää ja olla normaali, mutta kuka sitten on vai onko kukaan?

Rooney kuvaa Normaaleissa ihmisissä myös eriarvoisuutta ja yhteiskuntaa, sitä miten kortit on jaettu ja millä tavalla se vaikuttaa henkilöhahmojen elämään. Connell ei ole tottunut rikkauksiin vaan asuu kahdestaan äitinsä kanssa, mutta heillä on lämmin ja tiivis suhde, minkä lisäksi Connellilla on lukiossa paljon ystäviä. Marianne sen sijaan ei löydä lukiossa ollenkaan omaa paikkaansa, hänestä tuntuu, että Connell on ainoa, joka ymmärtää. Mariannen perhe on etäinen, veljensä suorastaan aggressiivinen, ja vasta yliopistossa Marianne löytää ystäviä ja oman paikkansa, vaikka joutuu silloinkin hapuilemaan sen kanssa, kuka on hänelle oikea ihminen ja kuka ei. 

Katsoin romaanin luettuani myös siitä tehdyn BBC:n televisiosarjan, jossa on kauniisti tavoitettu romaanin tunnelma. Pidin kovasti sarjastakin, mutta kirja jää silti mielestäni hieman paremmaksi, kuten usein käy. Tämän romaanin myötä halusin heti lukea Rooneyn muutkin teokset. Hänen esikoisteoksensa Keskusteluja ystävien kesken löysinkin onnekseni kirjamessuilta, ja viime vuoden lopulla suomennoksena ilmestyneen Kaunis maailma, missä olet sain luettua loppuun tällä viikolla, siitä siis pian lisää!

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä. Otava 2020. 258 sivua. Suomentanut: Kaijamari Sivill. Alkuteos: Normal People. 2018.