tiistai 29. joulukuuta 2015

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani (Hanna)



Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Otava 2012
733 sivua
Suom. Kaijamari Sivill
Alkuteos: My sister, my love. 2008.


Tässäpä sitä riitti työnsarkaa, mutta joulupyhien vapaiden aikana onnistuin saamaan Sisareni, rakkaani -romaanin loppuun. Toimikoon nopea lukuaika jo alkajaisiksi suosituksena tälle romaanille, joka kaikessa järkyttävyydessään perustuu löyhästi tositapahtumiin – tai pikemminkin saanut innoituksensa tositapahtumista: 6-vuotiaan tytön murhasta.

Huolimatta siitä, että tarina pohjautuu todellisuuteen, on Oatesin romaani kuitenkin täyttä fiktiota. Tarinan kertojana toimii murhatun tytön, Blissin, isoveli Skyler, joka kertaa tapahtumia kymmenen vuotta tragedian jälkeen. Skyler käy tapahtumia läpi hataran muistinsa varassa, eivätkä kokemuksen järkyttävyys ja Skylerin huumeriippuvuus auta muistikuvien palauttamisessa.

Bliss oli nuoresta iästään huolimatta ilmiömäinen luistelijalahjakkuus, joka vei varakkaan perheen äidin Betseyn ajatukset toisaalle miehensä Bixin uskottomista harharetkistä ja tarjosi toivoa paremmasta tulevasta. Toivoa, jota Skyler ei onnistunut vanhemmilleen tuottamaan. Blissin ura loppuu kuitenkin lyhyeen, kun hän erään yön päätteeksi löytyy sidottuna ja kuolleena pannuhuoneesta, ja epätietoinen ja unelias 9-vuotias Skyler on yksi epäillyistä – eikä itsekään ole varma osallisuudestaan tapahtumiin. Käsillä olevat muistelmat – Sisareni, rakkaani – ovatkin Skylerin keino selvittää itselleen, mitä 10 vuotta aiemmin tapahtui.

Skylerin muistelmat ovat kuitenkin sekavat ja seurailevat Skylerin ajatuksenjuoksua poukkoillen assosiaatiosta toiseen. Osa muistoista muistuu Skylerin mieleen jopa vasta hänen kirjoittaessaan, ja siksi kirjoittaminen onkin samaan aikaan sekä ristiriitaisen ahdistava että puhdistava kokemus. Näin sanottuani haluan kuitenkin muistuttaa, että nimenomaan Skylerin muistelmat ovat sekavat mutta itse romaani ei suinkaan ole sekava: Oates hallinnoi taitavasti kertojansa mielenliikkeitä.

Osa tapahtumista ja Skylerin muistivälähdyksistä toistuvat epäsäännöllisesti. Blissin ääni vainoaa isoveljeä, ja osa tapahtumista toistuu joko sellaisenaan tai deja vú -ilmiöinä. On siis selvää, että Skyler on malliesimerkki epäluotettavasta kertojasta, ja hän myöntää sen itsekin.

Teoksessa esiintyy monia alaviitteitä, jotka lisäävät kerronnan rönsyilevyyttä ja tajunnanvirtaa. Kaiken sekamelskan keskellä Oates onnistuu kuitenkin pitämään teoksen harmonisena ja ehdottoman vetävänä. Kyseessä ei ole dekkari, mutta Oatesin kertojansa suuhun – tai kynänpäähän – ripottelemista hämäristä muistoista lukija onnistuu keräämään vihjeitä ja kokoamaan mielessään palapeliä siitä, kuka on Blissin kuoleman takana. Vaihtoehtoja, joita lukijalle tarjotaan, on kuitenkin monia, ja lukijalta vaaditaan tarkkaavaisuutta. Skyler – tai Oates itse – pitää kuitenkin sivuhuomautusten avulla huolta, että lukijan mieleen muistuvat oikeat seikat eikä olennaisia elementtejä vilahda ohi silmien. Nämä vihjeet ovat kuitenkin useimmiten hienovaraisia – ja jos eivät ole, sekin on tarkoituksenmukaista.

Sisareni, rakkaani on loistoesimerkki paineista, joista rikkaiden perheiden lapsille kasautuu. Vanhemmat ovat valmiita menemään hämmästyttäviin liiallisuuksiin saadakseen mainetta lapselleen ja lapsensa kautta ennen kaikkea itselleen. Myös anteeksiannon teema nousee esiin: Skylerin on päätettävä, antaako anteeksi vanhemmilleen ja ennen kaikkea hänen on löydettävä keino antaa anteeksi itselleen. Teos onkin Skylerin tunnustusteos, jolla hän suorittaa eräänlaisen synninpäästön.

Myös nimet ovat merkityksellisiä. Skyler viittaa itseensä vaihdellen ensimmäisen ja kolmannen persoonan, ”Skylerin”, välillä. Nimenkäyttö on häilyvää, mutta ilmeisin raja ”minän” ja ”hänen” välillä kulkee Blissin kuoleman kohdilla. Myös Blissin nimi osoittaa erästä rajaa menneen ja nykyisyyden välillä. Betsey muutti tyttärensä nimen Blissiksi (ennen hän oli Edna Louise) tytön alettua niittää mainetta. Nimet erottavat näin ollen eri ajanjaksoja ja identiteettejä.

Kaiken kaikkiaan nautin romaanista paljon. Hahmot ovat uskottavia, muistojen kertaaminen kiinnostavaa ja kerronta suorastaan loistavaa (ks. edellinen kappale vaihtelusta 1. ja 3. persoonan välillä). Lisäksi Skylerin kerrontatyyli muuttuu sitä mukaa, kun hän etenee romaanissaan ja siirtyy lapsuudesta nuoruuteen. Muistot tempaavat Skylerin välillä mukaansa, mikä näkyy kerronnan välittömyydessä. Mitäpä muuta sitä voi sanoa: Sisareni, rakkaani on sekä viihdyttävä että kirjallisesti nerokas. Monet ovat sitä ylistäneet, ja nyt voin itse liittyä kuoroon.

Kirjahaasteessa Sisareni, rakkaani on paikalla ”tositapahtumiin pohjautuva kirja”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti