Siirry pääsisältöön

Sofi Oksanen: Norma (Hanna)

Sofi Oksanen: Norma
Like 2015
303 sivua



Sofi Oksanen uusin ja paljon puhuttanut romaani Norma ilmestyi jo syyskuussa ja sain itsekin luettua sen loppuun jo hyvän aikaa sitten, joten toivotaan, että riittävästi on jäänyt mieleen. ;) Kuten monet ovat varmaankin jo kuulleet tai jopa itse lukeneet, Normassa Oksanen poikkeaa aiemmasta tyylistään ja tematiikastaan. Jää itse kunkin päätettäväksi, mitä mieltä on tästä poikkeamasta. 

Romaanien alkaessa nimihenkilö Norma matkaa äitinsä hautajaisiin, joiden jälkeen häntä jututtaa tuntemattomalta vaikuttava mies. Mies paljastuu kuitenkin Norman äidin ystävän ex-aviomieheksi, joka lähti aikoinaan lipettiin, kuten Norman oma isäkin. Jälkeensä mies jätti vaimonsa Helenan sekä kaksi lasta; rivien välistä käy ilmi, että Helena on nykyään mielisairaalassa, jonne joutui epäilyttävissä olosuhteissa.

Epäilyttäviä ovat myös Norman äidin Anitan kuolinolosuhteet. Virallinen tarina on, että Anita astui metron alle omasta päätöksestään, mutta Lambertin kärkkyessä Normaa ja Norman päätyessä töihin Lambertin kampaamoon tämän lasten kanssa, Normalle käy ilmi, että äidin kuoleman takana piilee enemmän kuin virallinen tarina kertoo. Norman selvitellessä kaikessa hiljaisuudessa äitinsä kuolemaa Lambert lapsineen yrittää saada Normasta irti tietoa siitä, mistä Anita hankki ukrainalaisia hiuksia, joilla on kampaamossa valtaisa menekki.

Ukrainalaisista hiuksista Normalla ei ole tietoakaan, mutta sen hänellä itsellään on salaisuus: hänen hiuksensa kasvavat metrin päivässä. Äidin videoilta käy ilmi, ettei Norma ole suvun ainoa nainen, jonka kuontalo kasvaa hiuksia huimaavaa vauhtia. Norman isoäidin äidistä – skandaalinkäryisestä Evasta – alkaa pilkahdella kuvia ja tietoja, ja pian kaikki palat loksahtelevat toinen toisensa jälkeen paikoilleen.

Tai näin olisi ainakin tarkoitus. Oksanen on rakentanut romaaninsa kuin jännärin, mutta sen monet juonenkäänteet, elementit ja yksityiskohdat eivät nivoudu täysin ongelmitta yhteen. Vaikka romaanin juoni olisikin vailla epäjohdonmukaisuuksia, lukijan on oltava hyvin tarkkaavainen osatakseen yhdistää eri juonenkuljetukset keskenään. Toisaalta voi toki olla, etten itse vain ollut kyllin tarkkaavainen lukija tällä kertaa.

Teemoina Normassa ovat hiuskauppa ja kohtukauppa, joten vaikutteet Tähkäpää-sadusta ovat selvät. Kohtukauppaa romaanissa käydään Lambertin kampaamon sivubisneksen kautta, ja naisten vapauden ja ruumiinhallinnan riisto nousee hiuskaupan ohella voimakkaasti esille. Naisen oikeus omaan ruumiiseensa onkin teema, joka hius- ja kohtukaupan takana piilee. 

Hius- ja kohtukauppa ilmentävät kuitenkin toistakin nykyaikana yleistä ilmiötä – luonnottomia kauneusihanteita. Luonnollisuus on kaukana hiustenpidennyksistä – siitä huolimatta, että pidennykset saattavatkin olla oikeaa hiusta. Sanomattakin saa olla selvää, mitä itse luonnonläheisenä ihmisenä ajattleen näistä kauneusihanteista.

Kuten mainittua, Norma eroaa melkoisestikin Oksasen aiemmista, Viron lähihistoriaa käsitelleistä romaaneista. Teos ottaa askelen jos toisenkin lähemmäs uuskummaa ja jännitysromaania. Sukupolvet ja niiden heittämät varjot ovat kuitenkin esillä tässäkin, joten sikäli romaanissa on yhtäläisyyksiä myös Oksasen aiempaan tuotantoon.

Poikkeaminen aiemmista romaaneista ei haitannut itseäni vaan oli päinvastoin virkistävää vaihtelua. Kuten kuitenkin jo mainitsin, kokonaisuus on mielestäni aavistuksen sekava ja lankoja jää roikkumaan, minkä vuoksi Norma oli pettymys. Lisäksi intertekstuaalisia viitteitä – kuten Tähkäpäätä ja Norma-oopperaa – olisi mielestäni voitu hyödyntää enemmän ja selkeämmin.
Kaikesta huolimatta kirjan kansi on kauniin vihreä (lempivärini!), romaanin kieli on kaunista ja sanailu ajoittain nokkelaa. Oksanen kirjoitustaidosta ei suinkaan ole mitään epäilystä, ja jokaisen kirjailijan kohdalla on väistämätöntä, etteivät kaikki teokset voi aina miellyttää.

Koska Oksanen ottaa rohkean liikkeen ja vaihtaa jännärin rakenteeseen (vaikka kyseessä ei varsinainen dekkari olekaan), laitan Norman kirjahaasteessa kohtaan ”jännityskirja tai dekkari”.

Kommentit