Salla Simukka: Punainen kuin veri
Tammi 2013
265 sivua
Kirjahaaste alkaa olla viimeistä silausta vaille. Kuten ehkä huomaat niin emme kumpikaan ole päässeet ihan tavoitteeseen asti yksinään, mutta yhdessä olemme onnistuneet saamaan kasaan suurin piirtein haasteeseen vaaditut kirjat. Yksi kohta mikä kuitenkin on ollut vielä täyttämättä on trilogia ja päätinkin sitä lähteä vielä ennen vuoden vaihdetta tavoittelemaan. Trilogiaksi valitsin kuitenkin nuortenkirjallisuutta, niin ehkä yllänkin tähän tavoitteeseeni.
Salla Simukan nuortenkirjoja olen lukenut jokusen ennenkin, mutta tämä Lumikki-trilogia kiinnosti erityisesti sen saaman kansainvälisen huomion takia. Lisäksi piti selvittää mitä pitää sisällään niinkin klassiseen tarinaan kuin Lumikkiin tehty adaptaatio.
Romaanisarjan päähenkilö on Lumikki Andersson, Tampereella asuva lukiolainen. Ensimmäisen romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä kun Lumikki löytää eräänä aamuna koulun pimiöstä tuhansien eurojen arvosta verisiä seteleitä pestyinä ja kuivumaan ripustettuina. Ensimmäisen oppitunnin jälkeen setelit ovat hävinneet, mutta Lumikki lähtee seuraamaan epäilyttävästi täpötäyttä reppua roikottavaa Tuukkaa. Selviää, että setelit ovat peräisin viikonlopun bileillalta kun iso säkki verisiä seteleitä on heitetty Elisan kotipihaan ja Tuukka, Kasper ja Elisa ovat päättäneet jakaa potin. Lumikki on jo tietämättään sotkeutunut asiaan ja enää ei auta perääntyä. Seteleiden arvoitus vie porukan keskelle rikollisia bisneksiä.
Sarjan aloitusosa on varsin mukaansatempaava ja aikuinen intoutuu sitä lukemaan eikä malta päästää käsistään. Juoni on siis toimiva. Tapahtumat eivät kaikilta osin ole täysin uskottavia, mutta ympäristöjä kuvaillaan kuitenkin todentuntuisesti ja pienellä mielikuvituksella homma toimii. Tampereella asuville löytyy varmasti kiintopisteitä myös kaupungista itsestään.
Mitä tulee sitten Lumikkiin? Oikeastaan Lumikki-sadusta ei lopulta ole lainattu ainakaan tähän osaan juuri mitään muuta kuin päähenkilön ja teoksen nimi. Romaanin loppupuolella Lumikki (joka ei siis todellakaan näytä satuhahmo-Lumikilta) pukeutuu Lumikki-naamiaisasuun ja tekstissä viitataan Lumikin pakenemiseen, mutta tämä lienee ainoa isompi viittaus siihen suuntaan. Muuten yhtäläisyyksiä on turha etsiä. Koulukiusattu Lumikki rinnastuu tarinassa pikemminkin siskojen kiusaamaan Tuhkimoon. Olisin ehkä kaivannut jotain syvempää adaptaatiota, sille kun olisi ollut loistava mahdollisuus, mutta nyt on pitäydytty hyvin vähässä. Moneen muuhun kaunokirjallisuuteen sen sijaan löytyy viitteitä, esimerkiksi säkeet Södergranin runoista sopivat täydellisesti tämän romaanin maailmaan.
Päähenkilönä Lumikki Andersson on mielestäni välillä vähän ärsyttävä. Ehkä häntä on nuortenkirjallisuus-genren hengissä yritetty saattaa jotenkin erilaiseksi, mutta mielestäni siinä on menty asteittain liiankin pitkälle. Lumikin menneisyyttä kursitaan kokoon romaanin edetessä pikkuhiljaa, mutta silti on vaikeaa kuvitella Lumikista todellista henkilöä. Lisäksi minua häiritsi yksityiskohtana se, että Lumikki ei käytä hajuvesiä ettei kukaan tunnista häntä, mutta silti hän tunnisti ilmeisesti kaikki mahdolliset hajuvedet. Tuntuu aika kummalliselta, että joku tietoisesti opettelisi tunnistamaan hajuvesiä, jos ei niistä muuten yhtään välitä eikä sellaisia käytä. Muuten aisteja kuvataan kyllä mielenkiintoisesti, mutta tuo yksityiskohta jäi oikein häiritsemään.
Ajatuksia romaani herätteli kertakaikkiaan paljon ja uskoisin tämän olevan oikein mainio lukukokemus nuorille. Itse ainakin olisin pitänyt tämäntyylisestä jo nuorempana, kun siitä nautin nytkin näin paljon. Tätä voi siis hyvillä mielin suositella ihan aikuisillekin luettavaksi. Seuraava osa onkin jo hyvässä vauhdissa, joten siitä kuulette seuraavaksi.
Romaanisarjan päähenkilö on Lumikki Andersson, Tampereella asuva lukiolainen. Ensimmäisen romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä kun Lumikki löytää eräänä aamuna koulun pimiöstä tuhansien eurojen arvosta verisiä seteleitä pestyinä ja kuivumaan ripustettuina. Ensimmäisen oppitunnin jälkeen setelit ovat hävinneet, mutta Lumikki lähtee seuraamaan epäilyttävästi täpötäyttä reppua roikottavaa Tuukkaa. Selviää, että setelit ovat peräisin viikonlopun bileillalta kun iso säkki verisiä seteleitä on heitetty Elisan kotipihaan ja Tuukka, Kasper ja Elisa ovat päättäneet jakaa potin. Lumikki on jo tietämättään sotkeutunut asiaan ja enää ei auta perääntyä. Seteleiden arvoitus vie porukan keskelle rikollisia bisneksiä.
Sarjan aloitusosa on varsin mukaansatempaava ja aikuinen intoutuu sitä lukemaan eikä malta päästää käsistään. Juoni on siis toimiva. Tapahtumat eivät kaikilta osin ole täysin uskottavia, mutta ympäristöjä kuvaillaan kuitenkin todentuntuisesti ja pienellä mielikuvituksella homma toimii. Tampereella asuville löytyy varmasti kiintopisteitä myös kaupungista itsestään.
Mitä tulee sitten Lumikkiin? Oikeastaan Lumikki-sadusta ei lopulta ole lainattu ainakaan tähän osaan juuri mitään muuta kuin päähenkilön ja teoksen nimi. Romaanin loppupuolella Lumikki (joka ei siis todellakaan näytä satuhahmo-Lumikilta) pukeutuu Lumikki-naamiaisasuun ja tekstissä viitataan Lumikin pakenemiseen, mutta tämä lienee ainoa isompi viittaus siihen suuntaan. Muuten yhtäläisyyksiä on turha etsiä. Koulukiusattu Lumikki rinnastuu tarinassa pikemminkin siskojen kiusaamaan Tuhkimoon. Olisin ehkä kaivannut jotain syvempää adaptaatiota, sille kun olisi ollut loistava mahdollisuus, mutta nyt on pitäydytty hyvin vähässä. Moneen muuhun kaunokirjallisuuteen sen sijaan löytyy viitteitä, esimerkiksi säkeet Södergranin runoista sopivat täydellisesti tämän romaanin maailmaan.
Päähenkilönä Lumikki Andersson on mielestäni välillä vähän ärsyttävä. Ehkä häntä on nuortenkirjallisuus-genren hengissä yritetty saattaa jotenkin erilaiseksi, mutta mielestäni siinä on menty asteittain liiankin pitkälle. Lumikin menneisyyttä kursitaan kokoon romaanin edetessä pikkuhiljaa, mutta silti on vaikeaa kuvitella Lumikista todellista henkilöä. Lisäksi minua häiritsi yksityiskohtana se, että Lumikki ei käytä hajuvesiä ettei kukaan tunnista häntä, mutta silti hän tunnisti ilmeisesti kaikki mahdolliset hajuvedet. Tuntuu aika kummalliselta, että joku tietoisesti opettelisi tunnistamaan hajuvesiä, jos ei niistä muuten yhtään välitä eikä sellaisia käytä. Muuten aisteja kuvataan kyllä mielenkiintoisesti, mutta tuo yksityiskohta jäi oikein häiritsemään.
Ajatuksia romaani herätteli kertakaikkiaan paljon ja uskoisin tämän olevan oikein mainio lukukokemus nuorille. Itse ainakin olisin pitänyt tämäntyylisestä jo nuorempana, kun siitä nautin nytkin näin paljon. Tätä voi siis hyvillä mielin suositella ihan aikuisillekin luettavaksi. Seuraava osa onkin jo hyvässä vauhdissa, joten siitä kuulette seuraavaksi.
Mun mielestä eka osa oli paras. Muissa osissa kaikki pyöri liikaa Lumikin ympärillä, ja epäuskottavuus korostui. Mutta kokonaisuutena hyvä dekkarisarja nuorille, ja tykkäsin sarjasta.
VastaaPoistaItsekin olen tähän mennessä pitänyt ekasta osasta eniten. Viimeinen osa on tosin vielä hieman kesken.
VastaaPoista