Siirry pääsisältöön

Sinikka Nopola: Kyä tässä jotain häikkää o (Elina)


Sinikka Nopola: Kyä tässä jotain häikkää o
WSOY 2006
218 sivua


Sinikka Nopolan hämäläistrilogian kolmas osa Kyä tässä jotain häikkää o jatkaa Eilan, Rampen ja likan elämästä kertomista. Ensimmäisen osa on nimeltään Ei tehrä tästä ny numeroo ja toinen osa Se on myöhästä ny. Näitä aiempia osia en ole lukenut, mutta se ei haitannut mitään sillä tämä oli jokseenkin itsenäinen osa ja sen pystyi hyvin lukemaan vailla tietämystä edellisistä osista.

Veikeän hämäläispariskunnan Eilan ja Rampen tytär likka on asunut yksin Helsingissä kunnes hänen elämäänsä ilmestyy ulkomaanmatkalla Pirkka, nuori tutkija, joka on kiinnostunut Eilan ja Rampen elämästä. Pirkka haastattelee Eilaa ja Rampea tutkimukseensa 60-70-vuotiaiden suomalaisten onnellisuudesta elämässä. Tämän vuoksi heidän täytyy myös tehdä matka Helsinkiin. Samaan aikaan likka luulee löytäneensä Pirkasta elämäänsä miehen. Eikä minkä tahansa miehen vaan fiksun psykologian opiskelijan, jonka kanssa seurustellessa voi sitten käydä ravintoloissa, konserteissa ja vaikka missä. Myöhemmin hänelle tietenkin selviää, ettei Pirkka ole suoranaisesti kiinnostunut hänestä vaan ainoastaan siitä, että hänen vanhempansa ottavat osaa tutkimukseen.

Romaanin kerrontaa hallitsee Eilan ja Rampen tytön, likan, minäkerronta, Pirkan päiväkirjatekstit sekä dialogit, joihin osallistuvat Eila, Rampe, likka ja Pirkka. Romaani onkin kerronnaltaan hyvin toimiva, ikään kuin valmiiksi jo tehty näytelmään, kuunnelmaan tai elokuvaan sopivaksi. Hahmot ovat sen verran eläväisesti kirjoitettuja, että helposti ne kuvittelee elokuvan hahmoiksi, vaikken ole viime vuonna valmistunutta elokuvaakaan nähnyt. Lukiessa tosin meni hetki, että pääsi sisälle hämäläismurteeseen. En välitä yleensä murteella kirjoitetuista romaaneista, mutta tähän ilmapiiriin se sopii jotenkin oivasti ja tuo henkilöhahmoille lisää puhtia. Tapahtumat ovat hupaisia ja hahmot hauskan naiiveja. Tästä tosin seuraa se, ettei romaani ole kovinkaan syvällinen, vaikka onkin hauskaa luettavaa.

Nuorempana luin paljon Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja ja pidin niistä valtavasti. Niissä, kuten tässäkin romaanissa, oli paljon hullunkurista huumoria ja hersyviä henkilöhahmoja. Sama tunnelma tuli tästäkin kirjasta, ehkäpä jo senkin vuoksi että kansikuvan on taiteillut Heinähattu ja Vilttitossu -kirjojen kuvituksesta vastaava Markus Majaluoma. Ja senpä vuoksi vuoden kirjahaasteessa tämä romaani sijoittuu kohtaan 47. hauska kirja. 

Kommentit