Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa (Hanna)

Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa

Karisto 2010

338 sivua

Suom. Kirsi Ohrankämmen

Alkuteos: The Earth Hums in B Flat (2009)

Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa oli muutamia vuosia kirjahyllyssäni, ennen kuin lopulta päätin lukea sen. Aikoinaan teoksen ajautuessa kirjahyllyyni en ollut edes kuullut siitä, ja siispä nyt, kun viimein tartuin siihen, odotukseni sen suhteen eivät olleet kovin korkealla. Sain kuitenkin jälleen huomata, miten petollisia odotukset ovatkaan: jos niitä on liikaa, sitä pettyy, mutta jos niitä ei ole juurikaan, yllätys voi paljastua hyvinkin positiiviseksi.

Hiljaisuus soi h-mollissa on joko kepeä salapoliisiromani lapsuuden romantiikalla höystettynä tai salapoliisiromaaniksi naamioitu kasvukertomus. En osaa päättää, kumpaan kategoriaan teoksen loppupeleissä niputtaisin, eikä sille oikeastaan ole tarvettakaan. Romaanin päähenkilö on 12-vuotias Gwenni, joka elää kirjoista ja mielikuvituksen voimasta mutta onnettomuudekseen asuu pienessä kylässä, jossa hänen älykkyyttään ja erityislaatuisuuttaan ei osata arvostaa.

Kylän pinnan alla alkaa kuohua, kun eräs kylän miehistä katoaa. Monet moittivat miehen äreää ja äkkivihaista käytöstä, kun taas osa – Gwennin äiti etunenässä – ihailee miestä sokeasti. Kukaan kyläläisistä ei kaihda mielipiteensä lausumista – kunhan vain pääsee kuiskuttelemaan siitä edes näennäisesti muiden selkien takana, joten kun lopulta paljastuu, että kyseessä olikin murha, lähtevät juorumyllyn kivet pyörimään aivan uudenlaisella jytinällä.

Gwennin lentävää mielikuvitusta ei puolestaan arvosteta edes hänen omassa perheessään – isää lukuun ottamatta – joten äidin järkytys onkin suuri, kun Gwenni alkaa oma-aloitteisesti tutkia murhaa. Lopulta pikkukylän salaisuudet kumpuavat sen nurkkien kätköistä, ja myös Gwennin äidin menneisyydestä kaivautuu esiin hämmästyttäviä paljastuksia. Nuo paljastukset ovat kuitenkin tärkeitä, jotta Gwenni voi oppia ymmärtämään äitiään, perhettään ja itseään.

Hiljaisuus soi h-mollissa on kauniisti koostettu kertomus, jossa kuulee historian lehtien havinaa. Sen kieli hivelee mieltä, ja lukijan eteen loihditaan elävästi nuoren tytön mielenmaisema kaikkine pienine viihdykkeineen ja ilahduttavine oivalluksineen. Gwenni tasapainoilee lapsuuden viattomuuden ja aikuisuuteen johdattelevan teini-iän kynnyksellä. Gwennin oma jalka on vielä kuitenkin vankemmin lapsuuden puolella, mutta myös uudet tuulevat puhaltavat jo.

Ennen kaikkea lapsuuden kauneus ja viattomuus kuultaa Gwennin kertojaäänestä. Hänen aatteissaan ja oivalluksissaan on mukana aimo annos piristävää mielikuvitusta: Arki on pikkiriikkisten ja taianomaisten elementtien sävyttämää. Öisin Gwenni jopa tuntee lentävänsä kylän yläpuolella, sen tähtikirkkaalla taivaalla. Lentäminen tavallaan nostaa Gwennin myös konkreettisesti muiden hahmojen yläpuolelle – onhan hän tarinan kertoja.

Gwennin maaginen mielikuvitus heijastuu myös teoksen miljöössä. Englannin sumuiset nummet luovat romanttisen kehyksen tapahtumille kuiskien salaisuuksia kuin Humisevassa harjussa konsanaan. Kuten Emily Brontën mestariteoksessakin, myös Strachanin romaanissa nummet kätkevät onkaloihinsa salaisuuksia, joiden paino kumpuaa menneisyydestä ja on musertaa teoksen hahmot alleen. Kepeä Hiljaisuus soi h-mollissa häviää vakavuudessa kuitenkin Humisevalle harjulle mennen tullen, eikä yhteyslankana romaanien välillä väreile juuri muuta kuin nummien sumu ja perhedraaman siemen.

Jäin lisäksi kaipaamaan romaaniin hieman vankempia vertauskuvia Gwennin sisäiselle kasvulle. Gwennin muutos ei vertauskuvineen saavuta täyttä mittaansa, ja myös Gwennin öinen lentämineen jää harmittavan pieneksi kuriositeetiksi, vaikka se edustaakin kaunista mielenmaisemaa.

Mielikuvituksen voima ja kaunis lapsuudesta ammentava kieli ovat puolestaan teoksen parasta antia. Sen sanomakin löytää kosketuspintaa varmasti jokaisen lukijan arjesta: on pysyttävä rehellisenä ja oikeudenmukaisena, ja ennen kaikkea on uskallettava olla oma itsensä ja kulkea omaa polkuaan ennakkoluuloista välittämättä.