Robert Galbraith: Pahan polku
Otava 2015
423 sivua
Alkuteos: Career of Evil. 2015.
suom. Ilkka Rekiaro
Tässä kirja, jonka markkinointi meni itseltäni täysin sivu suun. Käsittääkseni romaani ilmestyi jo viime vuoden joulun alla joulumarkkinoille, mutta jäi minulta täysin huomaamatta (ja näin myös toivomatta joululahjaksi). Nappasin romaanin kirjakaupasta mukaani helmikuussa (aivan!) ja luin ensimmäiset viitisenkymmentä sivua hiihtolomalla. Silti sain romaanin kokonaan luettua vasta kesäkuun lopussa... Tästäkin voi jo päätellä, ettei kyseessä ole mielestäni tämän sarjan parhaimpiin kuuluva romaani ollenkaan.
Lontoolaisen yksityisetsivän Cormoran Striken sihteeri Robin Ellacott saa lähetiltä omituisen ison paketin ja sisältä paljastuu naisen irti leikattu jalka. Tästä alkaa Cormoranin ja Robinin uusin seikkailu. Valitettavasti jo tuon jalan ilmestyminen postissa herätti tässä lukijassa hyvin epämiellyttäviä tunteita. Koko romaanin ajan lukiessa oli hieman kuvottava olo kaikista romaanin tapahtumista ja hyvinkin tarkoista kuvauksista kaikenmoisesta raa'asta silpomisesta ja seksuaalirikoksista. Sen vuoksi romaani taisikin moneksi kuukaudeksi jäädä yöpöydälle pölyttymään. Toisaalta pakko myöntää, että vain taitava kirjoittaja pääsee samalla tavoin ihon alle ja saa koko olon muuttumaan kertaheitolla kirjaa lukiessa.
Strike saa päähänsä heti useamman tyypin, jotka voisivat hyvinkin olla jalan lähettämisen takana. Jotensakin heti romaanin alussa rajataan siis epäiltyjen joukko kovin pieneksi. Sen jälkeen lähdetäänkin Striken ja Robinin seurassa etsimään johtolankoja siitä mitä nämä henkilöt ovat viime vuosien aikana tehneet. Kaikkien taustalta löytyy jos jonkinmoista ikävyyttä ja rikoksia laidasta laitaan. Kammottavuutta tarinaan tuovat murhaajan minä-kertojan muodossa kirjoitetut pätkät muun kerronnan ohella. Lisäksi siteerataan Blue Öyster Cultin sanoituksia. Yleensä pidän musiikkiviittauksista kovasti, mutta koska bändi on itselleni tuntematon niin en jaksanut tästäkään asiasta innostua.
Romaani tuntui mielestäni järjettömän pitkältä (samasta taisin moittia kyllä jo sarjan kahta ensimmäistä osaa). Vaikka epäiltyjä onkin vain muutama niin heidän tekemistensä perinpohjaiseen selvittelyyn tuntuu uppoavan sivukaupalla tilaa enkä jostain syystä innostunut lainkaan edes pohtimaan kuka syyllinen mahtaisi olla. Kaikilla tuntuu olevaan kontollaan rikoksia toisensa perään, joten parhaimmalta ratkaisulta olisi tuntunut heittää kaikki telkien taakse romaanin lopussa. Siinä missä edelliset osat muistuttivat minua jotensakin perinteisestä arvoitusdekkarista niin tämä ei juurikaan.
Ainoastaan Cormoranin ja Robinin yksityiselämien tapahtumien eteenpäin vieminen on tässä romaanissa antoisaa. Robinin häät ovat tulossa, mutta kotona hänen sulhasensa Matthew on mustasukkainen ja huolissaan Robinin työtehtävistä eikä Cormorankaan ole kovin innoissaan, vaikka omalla tahollaan seurusteleekin Elinin kanssa. Pelkkien yksityiselämän kiemuroiden takia tätä romaania ei kuitenkaan kannata lukea. Toivottavasti sarjan seuraava osa tarjoaa hieman erilaisempia rikoksia tai niiden ratkaisumalleja, tämä kun ei nyt iskenyt lainkaan samalla tavoin kuten sarjan aiemmat osat vaan tuotti lähinnä pettymyksen.
Arvioni sarjan aiemmista osista löydät täältä:
Robert Galbraith: Käen kutsu
Robert Galbraith: Silkkiäistoukka
Kommentit
Lähetä kommentti