Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma (Hanna)

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

Otava 2016

358 sivua

Paras mahdollinen maailma on uusi, miltei metafyysisiin sfääreihin ulottuva romaani Riikka Pulkkiselta – yhdeltä suosikkikirjailijoistani. Enkä joutunut pettymään tälläkään kertaa, sillä Pulkkisella on totisesti sana hallussaan ja kyky tarttua kynällään ihmisten syvimpiin tuntoihin.

Romaanissa on kaksi kertojaa: Aurelia ja hänen äitinsä. Romaanin keskiössä liikkuva Aurelia on nuori näyttelijänalku. Kun hän saa pääroolin nuoren kohuohjaaja Joachimin uudessa, Berliinin muurin murtumista käsittelevässä näytelmässä, alkaa Aurelia itsekin muistaa asioita menneisyydestään. Ja Berliinistä. Muistot vievät kaiken hänen energiansa: ne valtaavat hänen mielensä ja kietoutuvat hänen elämäänsä yllättävissäkin tilanteissa.

Aurelian ja hänen äitinsä tarinat täydentävät toisiaan. Limittämällä kaksi kertojaääntä, joista Aurelia kulkee kolmannessa persoonassa ja äiti toisessa, Pulkkinen paljastaa lukijalle vähitellen, mitä Berliinissä oikein tapahtui Aurelian ollessa pieni. 

Romaanissa vilahtaa myös Joachimin sisko Frieda ja hänen onneton tarinansa, joka sekin sijoittuu Itä-Berliiniin. Friedan hahmo jää kuitenkin turhan häilyväksi ja hataraksi siihen nähden, miten tärkeä asema sille annetaan romaanin lopussa. Lisäksi Aurelian ja Joachimin romanssi jää teoksessa melko lailla irralliseksi hetkellisyytensä vuoksi: se ei kuljeta romaania suuntaan eikä toiseen. 

Aureliassa yhdistyvät monet eri hahmot. Hänellä on kyky ymmärtää ihmisiä ja heidän vaikuttimiaan, mistä hänen näyttelijäntaitonsa kumpuaakin. Loppua kohden Aurelian muistot ja skitsofreenisiksi yltyvät kohtaukset kiihtyvät tahdiltaan. Ne muuttuvat yhä intensiivisemmiksi ottamalla vauhtia menneisyydestä ja lapsuuden haavoista, jotka Aurelia on peittänyt koko ikänsä.

Nämä miltei skitsofreeniset ja moniulotteiset kohtaukset on kuvattu hienosti. Myös se, että Aurelian tarina kerrotaan kolmannessa persoonassa, rinnastuu siihen, että aika ajoin Aurelia loitontuu itsestään. Aurelian äidin ääni kuuluu puolestaan ensimmäisessä persoonassa vertautuen sikäli äidin maanläheisempään ja käytännöllisempään hahmoon.

Ideologisuudella on myös suuri rooli teoksessa, ja se heijastuu Aurelian sairastavan isän ajatuksissa – niin nuorena miehenä kuin nykypäivänäkin. Isä haaveilee ihmisten vapaudesta, joka konkretisoituu Berliinin muurin murtuessa. Muuri on este ihmiskunnan vapaudelle, minkä lisäksi se vertautuu Aurelian sisäisiin muureihin, jotka murtuvat romaanin ja Berliini-näytelmän edetessä: muuri murtuu muistojen ja todellisen Aurelian tieltä. Kun muuri murtuu, on mahdollista tavoitella parasta mahdollista maailmaa – joka on kuitenkin silkka mahdottomuus ja jää aina pelkäksi haaveeksi. 

Elähdyttävä kuvaus läpäisee luonnollisesti koko teoksen, kuten Pulkkisen teoksissa on tapana. Vertauskuvat ovat kauniita, ja Pulkkinen saa sanat sointumaan tavalla, joka todella kuljettaa sisälle tarinaan. Lauseet soljuvat ja limittyvät toistensa väleihin kuljettaen kerrontaa ja tematiikan painoa eteenpäin.

Pidin Parhaasta mahdollisesta maailmasta enemmän kuin Pulkkisen edellisestä romaanista Vieras. Parhaaseen mahdolliseen maailmaan sisältyy taiteellinen aspekti – monien eri hahmojen limittyminen Aureliassa – joka on kuvattu taiten, vaikka se meneekin hetkittäin hieman ohi omasta maustani. Näytelmätaiteelliset ja metafyysiset pohdinnat eivät täysin istuneet senhetkiseen mielenmaisemaani; pidänkin enemmän Pulkkisen ensimmäisistä romaaneista Raja ja Totta. 

Suosittelen romaania silti ehdottomasti ja kaikella lämmöllä. Pulkkisella on ihailtava kyky samaan aikaan uudistua kirjailijana ja säilyttää kuitenkin oma omintakeinen tyylinsä.