Monet varmasti tietävätkin, että tänä vuonna on Tove
Janssonin juhlavuosi eli on kulunut 100 vuotta Toven syntymästä. Kaikki eivät
välttämättä kuitenkaan muista, että juuri tänään on Toven varsinainen
syntymäpäivä. Ja mikä olisikaan sen oivallisempi tapa juhlistaa Tovea kuin
kynäilemällä blogipäivitys tuon monitaiturin kunniaksi.
Kuluvalla viikolla kävimme Ateneumissa tarkastamassa FT
Tuula Karjalaisen kokoaman Tove Jansson -näyttelyn. Tove halusi ennen kaikkea
tulla tunnetuksi maalarina, joten siksikin synttäripostaukseksi sopii mainiosti
teksti Toven muista teoksista kuin muumeista – paitsi myönnettäköön, että
muumeja tuskin voi täysin sivuuttaa tässäkään yhteydessä.
Näyttely kiertää kronologisesti Toven taiteilijanuran 1930-luvulta
1970-luvulle, ja taiteilija-kuvittaja-kirjailijan monet kasvot näkyvät läpi
näyttelyn – jopa kirjaimellisesti, sillä teosten joukkoon kuuluu lukuisia Toven
omakuvia, jotka eroavat toinen toisistaan, sillä taiteilija on kuvannut itseään
monin eri kasvoin monissa eri hetkissä. Tunnetuin näistä kuvista on omakuva
1970-luvulta: kyseistä Tove itse nimitti ”rumaksi omakuvaksi”, mutta kriitikot
ovat pitäneet sitä yhtenä Toven parhaista.
Jo Toven alkuvuosien töissä on näkyvillä taiteilijan
ainutlaatuinen näkemys maailmasta: satujen elementtejä ja muumien yhteydestäkin
tuttuja tunnelmia on havaittavissa. Utuiset ja tummat satumaisemat edustavat
1930-luvun teoksia, mutta Tove ammensi teoksiinsa paljon myös omasta
elämästään, mikä näkyy matkojen inspiroimista maisemakuvista. Toven avara
maailmankuva ilmenee myös maalauksissa, jotka ulottuvat kauemmaksi tuntemastamme
maailmasta ja siirtyvät unen ja sadun puolelle.
1940-luvulla Toven kuvat saivat puolestaan tummia sävyjä,
mutta sodanaikaiset teokset veivät myös pois ajan kauhuista: syntyiväthän
ensimmäiset muumitkin eskapismina pois sodasta. Toisaalta Tove
piirsi omalla nimellään Garm-lehteen ajankohtaisia ja uskaliaita pilakuvia: huumorikin
toimi eräänlaisena pakokeinona.
Myöhemmällä urallaan Tove sai vaikutteita abstraktista taiteesta, mutta maalausten ilmaisuvoima on yhä läsnä.
Seuraavaksi nostamme esille muutamia suosikkejamme näyttelystä.
Satu 1934
ELINA: Sanoin heti, että tämän teoksen ottaisin koska tahansa olohuoneeni seinälle. Haaleat, pastelliset ja unenomaiset värisävyt sulautuvat toisiinsa täydellisesti ja satuhahmot tuovat mieleen Muumilaakson. Yksityiskohdat ovat mielestäni Toven vahvuus ja tässäkin teoksessa niitä on paljon.
HANNA: Komppaan Elinaa täysin, sillä mielelläni katselisin teosta omalla seinälläni. Teoksessa vallitsevat vaaleat värisävyt viehättävät ja sopivat teemaan. Teos on suuri ja sen tunnelma kuljettaa pois maailman murheista. Siinä on myös jo nähtävillä elementtejä, jotka tulevat myöhemmin tutuiksi muumikirjoista.
Mystinen maisema 1930-luku
HANNA: Tässäkin teoksessa minua miellyttää sen tunnelma:
tällä kertaa se syntyy tummien värien ja vaaleiden sävyjen kontrastista.
Tunnelma on nimenomaan mystinen ilman, että siinä on mitään selkeästi todellisuudesta poikkeavaa: parhaimmillaan arjessakin pilkahtelee maalauksen kuvaamia vangitsevia hetkiä. Toven kyky kuvalliseen tarinankerrontaan näkyy
jo näissä varhaisissa teoksissa.
Tyttö ja kaappi 1940-luku
HANNA: Teoksen kasvoton nainen on se elementti, joka
kiinnitti huomioni. Hän seisoo selin ikkunaan kuin olisin kääntänyt selkänsä
sille kaikelle elämälle, joka ulkomaailmassa vilisee. Tytön vieressä oleva
kaappi viittaa kätkettyihin salaisuuksiin. Teos vetoaa salaperäisessä ja
yksinäisessä tunnelmassaan.
Jatkot (tai Krapulapäivä) 1941
HANNA: Teoksessa on sananmukaisesti käynnissä jatkot, jotka Tove
on ikuistanut. Kyseessä ei välttämättä tietenkään ole tietty tapahtuma,
mutta taiteilija on tarkkanäköisesti kuvannut tunnelman ja näkymän, jotka
jatkoilla usein vallitsevat: ilo ja hurma mutta myös alakulo ja haikeus
koittavasta aamusta.
Juhlat maalla & Juhlat kaupungissa (1947)
ELINA: Teospari on vaikuttava suuren kokonsa takia ja yksityiskohtia on runsaasti. Näissä teoksissa, kuten Sadussa,
värisävyt ovat taitavasti valittuja ja elegantteja. Maalaukset voisi
mieltää helposti jonkin satukirjan kuvitukseksi, sillä niitä katsoessa
mielikuvitus lähtee lentoon ja hahmot alkavat elää.
HANNA: Teokset todella ovat elinvoimaisia. Ne vangitsevat juhlien ilot, ja vaikka ne
nimiltään sijoittuvatkin päinvastaisiin miljöihin, on niissä nähtävissä tiettyä
samankaltaisuutta: juhlien riemu ja myös luonnon läsnäolo. Lisäksi pienet muumihahmot oli jännä bongata juhlinnan vilinästä.
Keltainen ikkuna (1962)
ELINA: Toven 60-luvun tuotannosta ihastuin erityisesti tähän teokseen, jonka vahvat värisävyt ja terävät siveltimenvedot vangitsevat katseen. Pidän paljon teoksista, joita täytyy hetki katsoa, että ne avautuvat ja tämä on juuri sellainen. Moni maalaus myös Toven myöhemmästä tuotannosta on katsomisen arvoinen, vaikka näyttelyn pääpaino taitaakin olla varhaisessa tuotannossa ja muumi-aiheissa.
 |
| Tove muistetaan parhaiten Muumeista. |
Tove Janssonin näyttely on esillä Ateneumissa vielä 7.9.2014 saakka. Avoinna ti / pe 10-18, ke / to 9-20 ja la / su 10-17. Pääsymaksu 12 €.
Kommentit
Lähetä kommentti