Siirry pääsisältöön

Louis Sachar: Paahde (Elina)





Louis Sachar: Paahde
Otava 2001/2005.
239 sivua.
Suomentanut: Jaana Kapari
Alkuteos: Holes. 1998.

Luin Paahteen ensimmäisen kerran todennäköisesti silloin kun se oli vasta ilmestynyt, olen nimittäin silloin ollut yläkouluikäinen, joka nyt tämän romaanin kohdeikä taitaa ollakin. Muistan nauttineeni romaanista tuolloin paljonkin ja oikeastaan olen halunnut lukea sen uudelleen katsoakseni olenko yhä samaa mieltä siitä. Olen kyllä!

Paahde kertoo Stanley Yelnatsista, joka joutuu lenkkarivarkaudesta syytettynä Greenjärven leirille. Leiri ei ole suinkaan mikään hupileiri, missä voisi uida ja ottaa aurinkoa päivät pitkät vaan joka päivä leirin pojat joutuvat kaivamaan kuopan kuivuneen järven pohjalle. Tapahtumien kanssa rinnakkain kulkee toinen tarina, joka kertoo Stanleyn isoisoisoisästä ja tämän epäonnesta sekä muista tarinaan oleellisesti liittyvistä henkilöistä vuosia aiemmin.

Romaanissa on mukavasti monia erilaisia tasoja ja henkilöhahmoja. Siihen on saatu mahdutettua varsin vaivattoman oloisesti montaa erilaista teemaa, mutta se tuntuu silti pysyvän kasassa. Uskoisin että nuorille lukijoille tärkeää on myös se, että juoni liikkuu eteenpäin koko ajan ja on arvaamaton ja mielenkiintoinen. Veikkaan kyllä, että olen silloin aikoinaan lukenut tämän hitaammin, nyt homma hoitui aika nopealla tahdilla, olivathan luvutkin kovin lyhyitä. Ei yhtään huonompi nuortenkirja!

Kommentit