Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (Elina)

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni

Tammi 2003

suom. Ilkka Malinen

252 sivua

Alkuteos: Supuutoniku no koibito. 1999.

Viimeksi luin Haruki Murakamia tammikuussa ja silloinkin taisin hämmästellä kyseisen kirjailijan taidokkuutta kirjoittaa mukaansa tempaavaa tekstiä, jota ei voi päästää käsistään irti. Tässä sitä taas kerran oli. Jostain syystä tämä(kin) pokkari oli jäänyt roikkumaan pidemmäksi aikaa, mutta onneksi se kirjahaasteen myötä päätyi lukupinoni kärkeen. Tarina imaisi mukaansa välittömästi ja jäi vielä mietityttämään moneksi päiväksi lukemisen jälkeenkin.

Tämän teoksen kertojana on Murakamille hyvin tyypilliseen tapaan nuori tokiolainen mies, tällä kertaa opettaja "K", joka kertoo ystävänsä Sumiren tarinaa. K on rakastunut entiseen opiskelukaveriinsa, mutta Sumirea eivät kiinnosta suinkaan suhteet tai mikään muukaan tavallinen elämä vaan ainoastaan kirjailijaksi tuleminen. Hän nukkuu päivät ja valvoo yöt kirjoittaen kaiken mahdollisen paperille, toisinaan hän soittelee keskellä aamuyötä K:lle kysyäkseen neuvoja. Tarina saa täyskäännöksen kun Sumire tapaa Miun, elegantin naishenkilön, josta ei oikein ota selvää. Sumire rakastuu Miuhun ja on yhtäkkiä valmis unohtamaan niin kirjailijan uransa kuin kaiken muunkin. Hän muuttuu jakkupukuiseksi päivätöitä tekeväksi ihmiseksi, joka lähtee lopulta Miun mukaan liikematkalle ympäri Eurooppaa. K saa yllättäen puhelun Kreikasta Miulta, sillä Sumire on kadonnut. Juoni ei kaikissa kohdin tunnu edes kovin oleelliselta osalta vaan tärkeämpää tässä teoksessa on monin paikoin tunnelmat, joita se luo ja esiin tulevat ja tuodut ajatukset.

Romaanissa on elementtejä vähän kaikkialta. Se on ehdottomasti rakkaustarina, tai pikemminkin tarina yksipuolisesta rakkaudesta: K:n rakkaudesta Sumireen ja Sumiren rakkaudesta Miuun. Se on myös jännityskertomus siitä mitä Miulle on tapahtunut menneisyydessään ja salapoliisikertomus siitä, mihin Sumire lopulta hävisi. Toisaalta se on kasvukertomus päähenkilöidensä elämästä, niin K:n kuin Sumirenkin. Kategorisointi on oikeastaan loppupeleissä Murakamin romaaneja ajatellen aika turhaa touhua, sillä hän kirjoittaa hyvin omannäköisiään romaaneja, mutta niitä on vaikeaa luokitella yhtään mihinkään.

Kirjahaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 19: kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä. Kenties tämä kirja ei ole paras esimerkki juuri siihen kohtaan, mutta on se mielestäni tarina siitäkin millä tavalla Sumire etsii seksuaalisuuttaan ja ymmärtää lopulta itsensä ja toiset. Romaanin nimikin henkii tähän suuntaan. Miu käyttää sputnik-sanaa sekaannuksissaan tarkoittaessaan oikeasti beatnik-kirjallisuutta. Tästä syystä Sumire alkaa kutsua Miuta nimellä Sputnik. Tähän kuitenkin haetaan syvempääkin merkitystä kuten että ihmiset ovat vain avaruudessa leijuvia kappaleita, kukin omalla radallaan, koskaan törmäämättä toisiinsa. Mutta onko näin? Mielestäni romaani todistaa toisin.

Jälleen kerran huomaan yhtäläisyydet Murakamin aiempaan tuotantoon (ja uudempaan, kuuluuhan tämä teos oikeastaan hieman vanhempaan tuotantoon). Unenomaisuus ja fantasiamaisuus ovat taas läsnä. Miun tarina esimerkiksi jää leijumaan jonnekin realismin ulkopuolelle ja monia seikkoja jäin pohtimaan pitkäksi aikaa. Itsensä etsimisen ja epämääräisen vaeltamisen tematiikkoja tässäkin romaanissa pyöritellään kuten useissa Murakamin teoksissa. K tuntuu olevan eksynyt ilman Sumirea, mutta ei taida olla kovin tyytyväinen elämäänsä muutenkaan. Sumire sen sijaan ehkä luulee löytäneensä itsensä, mutta löytää silti jotain uutta itsestään Miun avulla. Etsintää ulotetaan taas ympäri maailmaa, vaikka todellisuudessa itsensä pitäisi löytää aika läheltä. Musiikki on myös tässä romaanissa läsnä kuten esimerkiksi Värittömän miehen vaellusvuosissa tai Norwegian Woodissa.

Kaiken kaikkiaan oikein hyvä lukukokemus ja varmasti Murakamin tuotantoa tullaan taas jatkossa näkemään täällä blogin puolella. Ehkä jos seuraavana Kafka rannalla tai tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Maailmanloppu ja ihmemaa?