Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (Elina)

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

Bazar 2017

336 sivua

suom. Maija Heikinheimo

Alkuteos: The Dead in their Vaulted Arches. 2014.

Flavia de Luce on jälleen vauhdissa! Edellinen romaanihan jäi varsinaiseen cliffhangeriin, joten olin odottanut tätä osaa kuin kuuta nousevaa ja pitipä se kipaista loman alkaessa kirjakaupasta. Lukemiseenkaan ei mennyt kovin kauan, sen verran ahmaistava romaani kyseessä. 

Romaani alkaa siis siitä mihin edellinen jäi: Flavian äiti Harriet on vihdoinkin, kymmenen vuoden jälkeen, löydetty ja hän on saapumassa kotiin. De Lucen perhe on valmiina rautatieasemalla odottamassa äitiä tuovaa junaa ja onpa paikalla jopa itse Winston Churchill, joka kuiskaa jotain omituista fasaaneista Flavian korvaan. Peltokanalinnuista nimittäin höpöttää Flavialle myös kummallinen mies, joka hetkeä myöhemmin työnnetään juuri saapuneen junan alle.

Tässä romaanissa Flavia lähteekin selvittämään sukunsa salaisuuksia, ei niinkään mitään visaista murhatapausta kuten aiemmissa romaaneissa (mitä nyt hän toki tutkii myös junan alle jäänyttä miestä). Toisaalta tämä on aivan tervetullutta pientä vaihtelua aiempiin romaaneihin. Ensimmäinen suuri paljastus on toki se, ettei Harriet ole tulossa kotiin suinkaan elävänä kuten lukija oli ehtinyt jo edellisen romaanin lopussa toivoa. Flavialla riittääkin kovasti ihmeteltävää ja itsetutkiskelua äitinsä hautajaisten alla. Flavia ei tietenkään edes muista äitiään, joka on lähtenyt hänen ollessaan vielä vauva, mutta nyt hänelle tulee tilaisuus pohtia mitä kaikkea hän on äidiltään perinyt ja millainen de Lucen suku oikeastaan onkaan.

Lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15. kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen. Flaviahan harrastaa mysteerien ratkomisen lisäksi kokeita ja tutkimuksia omassa laboratoriossaan. Kemistinä hän saakin mainion idean kokeilla josko äidin saisi vielä takaisin elävien kirjoihin. Koe menee yllättäen pieleen, mutta jotain hyvää siitäkin seuraa. Flavia myös löytää heidän kotitalonsa ullakolta filminauhan, jonka sisältöä hän Doggerin avustuksella katsoo innoissaan, koska esiintyväthän filmillä hänen vanhempansa. Vaan mitä kummaa hänen äitinsä sanoo filmin kuvaajalle? Liittyykö se jotenkin fasaaneihin?

Paikalla on myös joukko meille entuudestaan tuttuja henkilöitä sekä jokunen uusi. Cornwallista hautajaisiin saapuvat serkku Lena ja hänen tyttärensä Undine, jotka majoittuvat Buckshawiin. Flavialla ei ole pienintäkään aavistusta keitä he ovat ja Undine saa hänet välillä lähes raivon partaalle pienillä nokkeluuksillaan. 

Bishop Laceyn kylässä on kaikki muuten ennallaan, mutta miten käykään Buckshawin kartanon nyt? Kartano on laitettu myyntiin, joskin hautajaisten ajaksi myytävänä-kyltti on sentään poistettu hetkellisesti. Flavia ei voi ajatellakaan luopuvansa laboratoriostaan, mutta joutuuko hän sittenkin siitä luopumaan hetkeksi? Romaani nimittäin päättyy - jälleen kerran - aivan todella jännittävään tilanteeseen. Toisaalta se tuntuu kirjailijan taustan tuntien jopa täysin loogiselta, mutta silti hieman odottamattomalta. Saapa nähdä mitä Flavialle on luvassa seuraavaksi.

Sarjan aiemmat osat:
Piiraan maku makea
Kuolema ei ole lasten leikkiä
Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Filminauha kohtalon käsissä
Loppusoinnun kaiku kalmistossa