Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat
Wsoy 2017
464 sivua
Suom. Helene Bützow
Alkuteos: Truly Madly Guilty. 2016.
Tässä vielä viimeisinkin lukemani Moriarty. Nyt onkin sitten koko hänen suomennettu tuotantonsa luettu vajaan puolen vuoden aikana. Ehkä alkoi vähän tulla jo ähky - tämä romaani kun ei millään tuntunut enää yltävän samaan kuin edeltäjät. En sano, että Tavalliset pikku pihajuhlat olisi ollut huono kirja - päinvastoin - mutta kenties on hyvä lukea välillä vähän muutakin taas.
Moriartyn juonivetoisuus ja yllätyksellisyys tulee taas esille. Hän onnistuu heti kirjan alusta koukuttamaan lukijan ja varsinainen page-turner oli tämäkin. On ollut pienet pihajuhlat. Paikalla kolme pariskuntaa, kolme lasta ja koira. Jotain kamalaa on noissa juhlissa kuitenkin tapahtunut ja sitä lähdetään kerimään taas auki. Moriarty kuljettaa lähes koko romaanin ajan kahta aikatasoa: sekä nykyhetkeä grillijuhlien jälkeen että aikaa vähän ennen juhlien alkua ja lopulta päästään siihen mitä itse juhlissa tapahtui. Tässä piileekin toki romaanin hienous: koko ajan pitää lukea eteenpäin tietääkseen mitä tapahtuu.
Päähenkilöt lienevät romaanin ainoa kompastuskivi tällä kertaa. Jostain syystä en pystynyt juurikaan samastumaan yhteenkään henkilöön. Vaikka Moriarty kirjoittaa pääasiassa esikaupunkivanhemmista niin edellisissä romaaneissa olen löytänyt henkilöhahmoista samastumispintaa. Tässä romaanissa sitä ei jostain syystä oikein ole.
Clementine on sellisti ja hän valmistautuu paraikaa tärkeään koe-esiintymiseen. Häntä tukevat aviomies Sam ja kaksi tytärtä. Clementinen ystävä Erika kamppailee lapsuudenaikojen traumojensa kanssa kuin myös hänen miehensä Oliver. Erika ja Clementine ovat ystäviä lähinnä Clementinen äidin painostuksesta johtuen. Erikan äiti on hamstraaja ja Erika ei tunnu vieläkään päässeen ylitse lapsuutensa epänormaaliudesta ja kammottavasta tavaramäärästä. Oliver sen sijaan kipuilee alkoholistivanhempiensa takia. Erikan ja Oliverin rennot ja sosiaaliset naapurit Tiffany ja Vid taas ovat täydellinen pariskunta isännöimään pihajuhlia. Mukana on myös heidän 10-vuotias tyttärensä Dakota, joka saa tehtäväkseen huolehtia Clementinen lapsista.
Moriarty kuvaa jälleen arkea humoristisen osuvasti ja painavatkin teemat tuodaan esille juuri sopivalla tavalla. Romaani ei ole liian raskas, vaikka se käsittelee lapsuuden traumoja ja grillijuhlien järkyttäviä tapahtumia ja niistä selviämistä. Se on myös romaani vanhemmuudesta, ystävyydestä, perhesuhteista ja unelmista. Kaikesta hyvin tavallisesta.
Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Kaikki Moriartyn kirjojen kannet ovat oikeastaan olleet mielestäni kauniita (etenkin Hyvän aviomiehen kansi, joka olisi sopinut tähän kirjahaasteen kohtaan ehkä vieläkin paremmin, saa nähdä joudunko vielä myöhemmin vähän vaihtamaan kirjojen järjestystä haasteessa...). Tässä vetoavat erityisesti kaunis värimaailma ja kuva, joka jotenkin vihjaa romaanista, muttei kuitenkaan liikaa. Tietysti tuo vihreä täplä (suositus Jojo Moyesilta) olisi voinut olla takakannen puolella.
Tässä vielä viimeisinkin lukemani Moriarty. Nyt onkin sitten koko hänen suomennettu tuotantonsa luettu vajaan puolen vuoden aikana. Ehkä alkoi vähän tulla jo ähky - tämä romaani kun ei millään tuntunut enää yltävän samaan kuin edeltäjät. En sano, että Tavalliset pikku pihajuhlat olisi ollut huono kirja - päinvastoin - mutta kenties on hyvä lukea välillä vähän muutakin taas.
Moriartyn juonivetoisuus ja yllätyksellisyys tulee taas esille. Hän onnistuu heti kirjan alusta koukuttamaan lukijan ja varsinainen page-turner oli tämäkin. On ollut pienet pihajuhlat. Paikalla kolme pariskuntaa, kolme lasta ja koira. Jotain kamalaa on noissa juhlissa kuitenkin tapahtunut ja sitä lähdetään kerimään taas auki. Moriarty kuljettaa lähes koko romaanin ajan kahta aikatasoa: sekä nykyhetkeä grillijuhlien jälkeen että aikaa vähän ennen juhlien alkua ja lopulta päästään siihen mitä itse juhlissa tapahtui. Tässä piileekin toki romaanin hienous: koko ajan pitää lukea eteenpäin tietääkseen mitä tapahtuu.
Päähenkilöt lienevät romaanin ainoa kompastuskivi tällä kertaa. Jostain syystä en pystynyt juurikaan samastumaan yhteenkään henkilöön. Vaikka Moriarty kirjoittaa pääasiassa esikaupunkivanhemmista niin edellisissä romaaneissa olen löytänyt henkilöhahmoista samastumispintaa. Tässä romaanissa sitä ei jostain syystä oikein ole.
Clementine on sellisti ja hän valmistautuu paraikaa tärkeään koe-esiintymiseen. Häntä tukevat aviomies Sam ja kaksi tytärtä. Clementinen ystävä Erika kamppailee lapsuudenaikojen traumojensa kanssa kuin myös hänen miehensä Oliver. Erika ja Clementine ovat ystäviä lähinnä Clementinen äidin painostuksesta johtuen. Erikan äiti on hamstraaja ja Erika ei tunnu vieläkään päässeen ylitse lapsuutensa epänormaaliudesta ja kammottavasta tavaramäärästä. Oliver sen sijaan kipuilee alkoholistivanhempiensa takia. Erikan ja Oliverin rennot ja sosiaaliset naapurit Tiffany ja Vid taas ovat täydellinen pariskunta isännöimään pihajuhlia. Mukana on myös heidän 10-vuotias tyttärensä Dakota, joka saa tehtäväkseen huolehtia Clementinen lapsista.
Moriarty kuvaa jälleen arkea humoristisen osuvasti ja painavatkin teemat tuodaan esille juuri sopivalla tavalla. Romaani ei ole liian raskas, vaikka se käsittelee lapsuuden traumoja ja grillijuhlien järkyttäviä tapahtumia ja niistä selviämistä. Se on myös romaani vanhemmuudesta, ystävyydestä, perhesuhteista ja unelmista. Kaikesta hyvin tavallisesta.
Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Kaikki Moriartyn kirjojen kannet ovat oikeastaan olleet mielestäni kauniita (etenkin Hyvän aviomiehen kansi, joka olisi sopinut tähän kirjahaasteen kohtaan ehkä vieläkin paremmin, saa nähdä joudunko vielä myöhemmin vähän vaihtamaan kirjojen järjestystä haasteessa...). Tässä vetoavat erityisesti kaunis värimaailma ja kuva, joka jotenkin vihjaa romaanista, muttei kuitenkaan liikaa. Tietysti tuo vihreä täplä (suositus Jojo Moyesilta) olisi voinut olla takakannen puolella.
Kommentit
Lähetä kommentti