Siirry pääsisältöön

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Klara ja aurinko on Kazuo Ishiguron tarkkanäköinen romaani ihmisyydestä, rakkaudesta ja ystävyydestä. Se esittää lukijalle eri tavoin kysymyksen, mistä alkavat ja mihin päättyvät ihmisyyden rajat. Taitavasta kerronnasta huolimatta en kuitenkaan nauttinut Klarasta ja auringosta yhtä paljon kuin aiemmin tänä vuonna lukemastani Ishiguron Pitkän päivän illasta, joka vei jalat alta.

Klara ja aurinko sijoittuu tulevaisuuteen, jossa osa ihmisistä on muunneltuja ja siten taitavampia ja älykkäämpiä. Rivien välistä voi lukea, että muuntelu on vain rikkaiden puuhaa ja lisäksi melko uutta teknologiaa, sillä muunnellut ihmiset ovat kaikki teinejä. Vain varakkailla on myös varaa ostaa lapsilleen keinoystäviä eli tekoälyllä varustettuja androideja, jotka pitävät seuraa lapsille.

Klara on tällainen keinoystävä, joka tarkkailee uteliaana maailmaa kaupan näyteikkunan ulkopuolella. Hän on monia kaltaisiaan tarkkanäköisempi ja kiinnostunut maailman ilmiöistä sekä keinoystävien ja lasten välisestä dynamiikasta. Hän pääsee itse tutustumaan omakohtaisesti ulkomaailmaan, kun teini-ikäinen Josie haluaa hänet omakseen: Klaran ja Josien välillä vallitsee yhteisymmärrys alusta saakka.

Josie on kuitenkin sairastunut vaikeasti muuntelun seurauksena, ja kaikkien Josien muiden läheisten (äidin, isän, taloudenhoitajan ja Rick-ystävän) tavoin myös Klara haluaa löytää keinon pelastaa tyttö. Koska Klara itse saa energiansa auringosta, hän uskoo auringonsäteiden olevan avaintekijä myös Josien parantumisessa. Lukijalle Klaran käytös vaikuttaa lähinnä herttaiselta ja lapsenomaiselta, mutta vain päivä sen jälkeen, kun sain Klaran ja auringon loppuun, luin Tiede-lehdestä artikkelin auringon parantavasta vaikutuksesta – joten eipä Klara aivan harhateillä ehkä ollutkaan.

Ihmisyyden jäljillä

Kaikki eivät usko kuitenkaan Josien parantumismahdollisuuksiin yhtä vakaasti kuin Klara, ja romaani nostaa esiin kysymyksen, voiko ihmisen toisintaa. Kun teknologia mahdollistaa ihmisennäköiset androidit, jotka voivat tekoälynsä ansiosta oppia ihmisen maneerit ja ajattelutavat nopeastikin, voidaanko ihminen rakentaa uudelleen kuoleman jälkeen? Onko perusluonteemme pelkkiä kytköksiä vai piileekö sisimmässämme jotain yksilöllistä ja ainutlaatuista, mitä ei voida jäljentää?

Toisaalta romaani kysyy, onko androidi ihminen? Klaraan viitataan usein koneena ja häntä verrataan jopa pölynimuriin, mutta lukijalle käy Ishiguron kerronnan kautta selkeästi ilmi, että Klarallakin on tunteet ja oma persoonansa, joka kehittyy kokemusten perusteella. Kuten ihminenkin. Entä ovatko muunnellut ihmiset enää ihmisiä samoin kuin ei-muunnellut – missä kulkee raja?

Loppujen lopuksi ihmisyyden ytimeksi muodostuvat ystävyys ja rakkaus. Rakkaus Josieen yhdistää kaikkia hahmoja ja on se tekijä, joka tuo Klaran samalle viivalle muiden hahmojen kanssa. Toisaalta tämä viesti on melko kliseinen ja siksi olin hieman pettynyt. Olisin toivonut enemmän näkökulmia ihmisyyteen eri tasoilla. Kerronta on loistavaa, mutta tematiikka jää kliseiseksi ja keskeneräiseksi. Huono kirja tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole.

Tarkkaa ja uskottavaa hahmonrakentamista

Klaran ja auringon kerrontapa muistuttaa Pitkän päivän iltaa. Äänensävy on eri – onhan androidi eri asia kuin hovimestari – ja Ishigurolla on hämmästyttävä taito viedä lukijansa hahmonsa pään sisään. Kuvaus ja tapa puhua/ajatella on näillä hahmoilla erilainen: Klara on androidi ja siksi Ishiguro kuvaakin aika ajoin Klaran näkökenttää ja tiedonkäsittelyä erilaisin kategorioin ja laatikoin, mikä eroaa ihmisen mielentoiminnasta totaalisesti.

Syy, miksi sanon, että kerrontatyyli on näissä romaaneissa samanlainen, liittyy päähenkilön eli Klaran asemaan romaanissa. Klara on keinoystävä eli ikään kuin palvelija – osittain ulkopuolinen tarkkailija ja neuvonantaja, kuten hovimestarikin. Tästä syystä Klara ja aurinko sekä Pitkän päivän ilta muistuttavat toisiaan. Molemmissa romaaneissa Ishiguro onnistuu jälleen tuomaan hahmonsa lukijan lähelle. Ishiguron kuvaus on myös sikäli ihmeellistä, että vaikka romaanissa ei tapahtuisi paljoakaan, ”tylsältäkin” vaikuttavaan juoneen jää koukkuun. Hahmoista haluaa oppia lisää, ja hahmonkuvaus on uskottavaa.

Lisäksi molemmat romaanit päättyvät päähenkilön elämän ehtoopuolelle, jossa muistellaan elettyä elämää. Näin ollen romaanien rakenteetkin muistuttavat tosiaan. Klaraa ja aurinkoa on tituleerattu myös Ole luonani aina -romaanin sisarteokseksi. Oma analyysini keskittyy kuitenkin vertaamaan teosta nimenomaan Pitkän päivän iltaan, koska se on minulla kirkkaammin muistissa kuin Ole luonani aina, jonka olen lukenut vuosia sitten. Näillä puhein haluaisin kyllä lukaista sen jossain kohdin uudelleen.

Ostin Klaran ja auringon pokkarina matkalleni Kroatiaan, jossa se osoittautui mainioksi rantakirjaksi. Luin sen pääasiassa elokuussa odottavaa lukupiiriä varten, mutta halusin kirjoittaa siitä blogiin jo nyt, kun se on tuoreessa muistissa. Katsotaan, minkälaisia uusia näkemyksiä lukupiiristä ponnahtaa esiin.

Klara ja aurinko veti minut ainakin hetkellisesti pois koko kevään ja alkukesän kestäneestä lukujumista. Asunnonosto, remppaaminen (vaikkakin vain pieni sellainen) ja sisustaminen ovat osoittautuneet niin energiaa vieviksi, etten ollut osannut kotiutua ja löytää lukemiseen kannustavaa hetkeä tai soppea. Nyt kesäloman myötä alkaa asuntokin tuntua kodilta, ja uusi parveke on osoittautunut ihanaksi lukupaikaksi. Vielä kun saisin viimeistelyä olohuoneen lukunurkan kutsuvaksi portiksi kirjojen maailmaan. 


Lukuhaasteessa sijoitan Klaran ja auringon kohtaan 7. Kirja kertoo ystävyydestä. Lisäksi se sopii kohtiin 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti; 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan ja 47. & 48.  Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun.

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko. Tammi 2021. 371 sivua. Suom. Helene Bützow. Alkuteos: Klara and the Sun (2021).

Kommentit