Erin Morgenstern: Yösirkus (Hanna)

Erin Morgenstern: Yösirkus

Basam Books 2012

Suom. Hanna Toivonen

400 sivua

Alkuteos: The Night Circus. 2011.

Erin Morgensternin Yösirkus löytyi vuosi takaperin kirpputorin pöydältä, josta nappasin sen, sillä olin silmäillyt mielenkiintoista kantta ja nimeä jo jonkin aikaa. Vasta tänä keväänä sain kuitenkin avattua teoksen ensimmäisen sivun odottaen romaanilta paljon.

Jouduin kuitenkin pettymään odotuksissani, mikä ei niinkään johtunut siitä, että kirja olisi ollut erityisen huono, kuin siitä, että teoksen kutkuttava nimi oli ehtinyt luoda mielikuvia ja tunnelmia jo ennen kuin olin ehtinyt ensimmäisellekään sivulle. En menisi niin pitkälle, että sanoisin jokaisen lukijan ajattelevan samoin, sillä teoksella on varmasti ihailijansa, ja kun lopulta itsekin pistin pettymykseni syrjään ja totuin teoksen omalaatuiseen kerrontaan, pystyin uppoutumaan ja nauttimaan öisen sirkuksen mysteereistä.

Tarina alkaa, kun Prospero Lumoojana tunnettu taikuri – joka vastoin katsojiensa oletuksia todella hallitsee magian salat – saa odottamattoman vieraan: hänen luokseen tuodaan hänen tyttärensä, jonka äiti on hiljattain kuollut. Kun kärttyisä Prospero huomaa, että tytöllä on todellinen taikuuden lahja, saa hän itsekkään idean: hän ottaa yhteyden vanhaan tuttavaansa lyödäkseen viimeisen kerran vetoa siitä, kumman oppilas lyö toisen kokelaan taikavoimien mittelössä.

Areenaksi parivaljakko valitsee Yösirkuksen, jonka pystyttämiseen värvätään liuta värikkäitä ihmisiä eri elämänaloilta. Kun Prosperon tytär Celia on lopulta valmis nuori taikuri, hankkiutuu hän mukaan sirkukseen, joka kulkee maailmankolkasta toiseen hämmästyttävällä vauhdilla ja avaa iltaisin portit mustalla ja valkoisella sävytettyyn maailmaansa. Celian aavistamatta sirkuksen omistajan apulainen Marco on hänen vastustajansa, joka tarkkailee valloittavaa taikuria silmä kovana.

Vuosien ajan Marcon salaisuus pysyy piilossa, mutta kun Celia lopulta aavistaa totuuden, huomaa kaksikko välillään väreilevän romanttisen jännitteen, jota ei riko etäisyys eikä tieto siitä, ettei kisa heidän välillään voi loppua ennen kuin toinen heistä on mennyttä. Lopulta koko sirkus esiintyjineen on vaarassa tuhoutua ja jättää uskolliset vierailijansa pakahduttavan surun valtaan.

Kaiken tämän lomassa tapahtuu paljon, sillä teos rakentuu eri aikatasoihin ja kerrontatyyppeihin. Eri aikatasot ja kuvakulmat puolestaan tuovat teokseen monipuolisuutta – valitettavasti sekavuuteenkin saakka. Monet hahmot näkökulmineen sekä näiden näkökulmien siirtyminen ajasta toiseen johtaa siihen, että tarina juoksee epäjohdonmukaisesti eteenpäin.

Moniäänisyys johtaa lopulta siihen, ettei lukija ehdi luoda hahmoihin läheistä sidettä. Olennaista kuitenkin on, että jokaisen hahmon kohtalo kietoutuu sirkukseen ja jokaisen ajatukset pyörivät nimenomaan sirkuksessa ja sen selittämättömän kiehtovassa tunnelmassa. Näin ollen voikin todeta, että itse sirkus on teoksen ainoa todellinen päähenkilö, johon lukija muodostaa syvemmän suhteen kuin yhteenkään henkilöhahmoista.

Kun sirkus ajatellaan teoksen keskiössä henkiväksi hahmoksi, on myös muiden hahmojen yksiulotteisuus helpommin siedettävissä. Lisäksi monet kuvakulmat taikovat (sananmukaisesti) sirkuksesta esille eri puolia. Se on arvoituksellinen, jännittävä, maaginen ja pelottavakin, kaukainen mutta silti kovin läheinen. Se edustaa unelmia, jotka kerrostuvat ihmismielen eri tasoihin. Näin ollen myös tekstin kerrostuvat tasot heijastelevat unelmien tematiikkaa, jonka näyttämönä sirkus toimii, ja kerronnan preesens tiivistää tätä jännitettä.

Huolimatta kerronnan ainutlaatuisuudesta ja kerroksellisuudesta, ja kenties juuri niiden takia, teos jää loppujen lopuksi melko pinnalliseksi. Mahdollisesti Yösirkus olisi jättänyt syvemmän jäljen, mikäli olisin lukenut sen nopeammin kuin mitä arjen kiireiltäni ehdin. Verkkainen lukutahti ei ole suositeltava, sillä siten teoksesta jää käteen sen epäjohdonmukaisuus, ja monet yksityiskohdat, tunnelma sekä tekstin pinnan alla sykkivä maagisuus vilahtavat helposti ohi.


Riemastuttavaa vappua kaikille!