Liane Moriarty: Nainen joka unohti (Elina)

Liane Moriarty: Nainen joka unohti

suom. Helene Bützow

Wsoy 2016

495 sivua

Alkuteos: What Alice Forgot. 2010.

Parasta Helmetin lukuhaasteessa on se, että olen löytänyt paljon hyviä kirjoja, joita en muuten välttämättä olisi lukenut. Liane Moriartyn tuotantoa olen tainnut lähinnä silmäillä kirjakaupan hyllyissä, mutta en ole sen enempää siihen kiinnittänyt huomiota. Onneksi kirjahaasteessa sattui olemaan kohta 46. oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja, sillä olisi saattanut jäädä tämäkin lukematta muuten.

Nainen joka unohti kertoo australialaisesta nelikymppisestä Alicesta, joka perjantain steppitunnilla kaatuu, lyö päänsä ja menettää muistinsa. Seurauksena hän luulee olevansa kymmenen vuotta nuorempi eikä pysty muistamaan kolmea lastaan tai sitä minkä takia hän on eroamassa aviomiehestään Nickistä. Oma elämä tuntuu aivan vieraalta ja Alicen pitää yhtäkkiä sulahtaa takaisin elämäänsä äitinä ja vieläpä avioeron keskelle. Kymmenen vuotta sitten hän odotti esikoistaan ja siinä tuo lapsi kahden sisaruksensa kanssa nyt riitelee eikä Alice osaa ottaa ohjia käsiinsä eikä edes tunnista omaa itseään kymmenen vuotta vanhempana.

Romaani alleviivaa paitsi ikääntymistä niin myös elämänvalintoja. Kymmenessä vuodessa ehtii moni asia muuttua eikä välttämättä parempaan suuntaan. Alice ja Nick ovat saaneet kotitalonsa remontin valmiiksi, Alicesta on tullut tehokas kotiäiti, joka osallistuu kaikkiin koulun tapahtumiin ja joka maksaa personal trainerille huimia summia. Alice ei myöskään kykene muistamaan kuka on Gina, josta kaikki puhuvat vaivihkaa. Onko Ginalla jotain tekemistä sen kanssa, että Alice on eroamassa miehestään? Alice ei voi ymmärtää mikä on mennyt pieleen, kymmenen vuotta sitten he olivat vielä Nickin kanssa aivan rakastuneita toisiinsa. Hän yrittää kovasti muistaa asioita, mutta saa ainostaan kylmiä väreitä ja outoja tuntemuksia esimerkiksi kadunkulmissa eikä kykene muistamaan mitään todellista.

Nainen joka unohti on imaisevaa viihdettä, jonka lukee nenä kiinni kirjassa. Se on samaan aikaan kepeä kuvaus kotivaimojen elämästä, mutta siinä pohditaan myös monia painavia ja jopa synkkiä asioita: Alicen siskon Elisabethin lapsettomuutta, eroamista, ystävyyssuhteita, kuolemaa, isoäidin ikääntymistä ja Ginan salaisuutta. En koe olevani Moriartyn kohdeyleisöä (keski-ikäinen perheenäiti), mutta tarina oli silti monilta osin täysin samastuttava ja ihastuttava. Varmasti jokainen tulee kuitenkin miettineeksi omia elämänvalintojaan ja sitä mitä olisi tapahtunut jos olisi valinnut toisin. Tämän jälkeen olenkin ehtinyt jo lukea Moriartyn romaanin Hyvä aviomies, josta tulossa pian postausta ja seuraavana lukuvuorossa on Mustat valkeat valheet.