John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter and the Cursed Child (Hanna)

J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child

Little Brown 2016

343 sivua

Vuonna 2007 J.K. Rowling julkaisi viimeisen osan koko maailman villinneestä Harry Potter -sarjasta: Harry Potter and the Deathly Hallows, jonka itsekin noudin miltei lämpimänä painosta heti, kun se suinkin oli mahdollista. Romaanissa Harry Potter kumppaneineen viettää viimeistä vuottaan Tylypahkassa ja voittaa pimeyden lordi Voldemortin, tottakai.

Tämä kaikki tuskin on kuitenkaan kellekään uutta informaatiota – kuten tuskin on sekään, että yhdeksän vuotta myöhemmin J.K. Rowling toi sankarit takaisin estradille näytesä Harry Potter and the Cursed Child. Tosin oikeammin sanottuna näytelmän ovat kirjoittaneet Jack Thorne ja Jack Thorne, mutta Rowlingilla on toki ollut sormensa pelissä tarinan kuljetuksessa.

Sitten itse kirjaan: sain sen Elinalta hänen hyllynsiivouksensa jälkimainingeissa, mutta odotukseni eivät olleet korkealla, koska en ollut kuullut näytelmästä yhtäkään ylistävää sanaa ja olihan se lähdössä pois myös Elinankin kirjahyllystä. Eivätkä matalat odotukseni ylittyneetkään.

Cursed Childissa on kulunut noin 20 vuotta siitä, mihin sarjan viimeinen osa jäi. Harryn pojista nuorin eli Albus on lähtemässä ensimmäistä kertaa Tylypahkaan – sama kohtaus nähdään itse asiassa Deathly Hallowsin lopussa. Albuksen kouluvuodet eivät kuitenkaan suju aivan yhtä auvoisesti kuin Harryn (mitä nyt pimeyden lordin uusi nousu häiritsi hieman Harrynkin auvoa). Albus nimittäin tapaa isänsä vihamiehen Malfoyn Scorpius-pojan junassa, ystävystyy tämän kanssa ja päätyy Luihuiseen.

Scorpiuksesta huhutaan, että hän on Voldemortin jälkeläinen, mutta se ei poikien ystävyyttä haittaa, vaan molemmat pojat kärsivät kuuluisuudestaan, mikä syventää ystävyyttä. Vuodet vierivät. Lomalla Albus tapaa salaperäisen nuoren naisen, joka esittäytyy neljännessä romaanissa kuolleen Cedric Diggoryn serkuksi ja haluaa auttaa setäänsä palauttamalla tälle tämän pojan takaisin. Albus tykästyy tyttöön ja haluaa auttaa tätä, mihin toimeen myös vastahakoinen Albus tulee mukaan. He huijaavat ministeriöstä kielletyn ajankääntäjän käsiinsä palatakseen menneisyyteen estämään Cedricin kuoleman.

Kaukaista menneisyyttä ei kuitenkaan noin vain voi muuttaa, kuten kaikki Perhosvaikutus-elokuvan nähneet tietävät. Hyväntahtoiset pojat aiheuttavat paljon vahinkoa eivätkä enää tunnista maailmaa, johon palaavat, ja vahinkojen korjaaminen on vaikeaa. Eikä Albuksen ihastus hänkään ole ihan sitä, mitä väittää olevansa – mikä ei yllätä ketään. Lisäksi orpona kasvanut Harry joutuu koville vanhemman roolissa, kun Albus piehtaroi teiniangstissaan ja Harryn on vaikea ymmärtää poikansa ailahtelevia tunnetiloja. Arpeenkin kaiken lisäksi sattuu – ensimmäistä kertaa 20 vuoteen sitten Voldemortin kuoleman.

Selkeää on, että näytelmässä käsitellään teemana muun muassa vanhemman ja lapsen suhdetta, kun Harryn on vaikea samaistua oman lapsensa näkökulmaan. Näytelmä korostaa myös ennakkoluulojen voittamista ja sitä, ettei kaikki ole miltä näyttää. Sokerina pohjalla teemojen kirjoon lukeutuu tietenkin myös ystävyys, kuten kunnon Harry Potter -tarinalle kuuluu.

Kaiken kaikkiaan näytelmä oli pettymys, koska hahmojen teot ovat harvoin hyvin perusteltuja. He tekevät äkkipikaisia päätöksiä ilman, että heidän mielenliikkeistään saa otetta. Myös Draco Malfoy kääntyy yllättäen ilkeästä kiltiksi ja löytää yhteisen sävelen vanhan arkkivihollisensa Harryn kanssa – ovathan he molemmat nyt vanhempia – mikä on käänteenä vähintäänkin imelä.

Näytelmän juoni kulkee heppoisesti, ja sitä on vaikea seurata. Nämä molemmat puutteet – liian vauhdikkaasti etenevä juoni ja ohuet hahmot – johtunevat osittain näytelmämuodosta, jossa hahmojen pään sisälle ei ole mahdollista päästä samoin kuin romaanissa. Kaikki puutteet eivät kuitenkaan ole selitettävissä pelkästään formaatilla. Liian monessa kohdin vedetään mutkia suoriksi ja suoritaan oikopolkujen kautta: esimerkiksi alkuperäisessä sarjassa muodonmuutos ja soluttautuminen ministeriöön olivat erittäin haastavia tehtäviä, jotka vaativat kymmeniä ja kymmeniä sivuja. Näytelmässä sama homma on, että kippistä vain taikalientä kurkkuun ja hupsista heijaa sitä ollaankin ministeriössä.

Olen kenties liian kriittinen ja julma: vertaanhan näytelmää nuoruuteni ehdottomaan ykkössarjaan, jota ympäröivät ajan kultamaat muistojen kehykset. Mutta voin kyllä rehellisesti sanoa, että tämä näytelmä ei olisi innostanut minua, vaikka sen edeltäjäromaanit eivät asettaisikaan niin isoja kansia täytettäväksi. Jos haluaa etsiä näytelmästä hyviä puolia, niin tarjosihan se toki hetkellisen paluun Tylypahkaan. Ymmärrän myös, miksi näytelmä on tehty – kyllähän se myy ja on tarjonnut varmasti nostalgiapläjäyksen tekijöillekin.

Lukuhaasteessa Harry Potter and the Cursed Child sijoittuu kohtaan 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa, sillä jo etukäteen osasin aavistaa, että teos ei voi vetää vertoja rakkaalle Harry Potter -sarjalle. Lisäksi se sopisi kohtiin 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa; 7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan; 11. Kirjassa käy hyvin; 19. Kirja käsittelee vanhemmuutta; 29. Kirjassa on lohikäärme; 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan ja 42. Kirjan nimessä on adjektiivi.

Lue Elinan arvio