Siirry pääsisältöön

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi


Arto Paasilinnan hulvaton matkakertomus Jäniksen vuosi kuvaa helsinkiläisen toimittaja Vatasen irtiottoa hektisestä elämästään ja paluuta luonnon äärelle, kun hän erään keikan jälkeen löytää tienposkesta jäniksenpoikasen ja lähtee sen kanssa kiertämään maata. Luin romaanin nyt toiseen kertaan ja se jaksoi ilahduttaa jälleen. En ollut muistanut romaanin tapahtumia kovinkaan tarkasti, mutta yleismielikuvaksi oli jäänyt, että kyseessä on hauska romaani, ja sitä tämä kyllä oli edelleen toisellakin lukukerralla.

Vatasen ja valokuvaajan oli tarkoitus mennä Heinolaan, kun Vatanen jää hoivaamaan jalkansa satuttanutta jänistä. Vatasen kanssa liikkellä ollut valokuvaaja kyllästyy odottelemaan Vatasta ja lähtee ajamaan yksinään pois jättäen Vatasen jälkeensä. Myöhemmin Vatasen pomo ja hänen vaimonsa yrittävät häntä tavoitella, mutta Vatasta ei suoraan sanottuna kiinnosta enää palata Helsinkiin ja oravanpyörään, vaan hän löytää sisäisen kulkurinsa ja vapautuu velvollisuuksiensa kahleista. Romaani seuraa Vatasen seikkailuja ympäri Suomen jänis kainalossaan.

Jäniksen vuosi on veijarimainen ja hupaisa. Kyllähän nyt itse kullekin on tullut silloin tällöin mieleen, miltä tuntuisi ottaa ja lähteä. Jättää puuduttava päivätyö ja ryhtyä vain oleskelemaan. Yllättäen Vatasen elämä soljuu ihan mukavasti eteenpäin siitä huolimatta, ettei hänellä ole enää muita töitä, kuin niitä satunnaisia mitä vastaan tulee. Yöpaikkoja löytyy, jänis mussuttaa tyytyväisenä apilaa milloin missäkin ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Vatasen ja jäniksen matka kulkee niin Heinolasta Mikkeliin, Nilsiään, Kuhmoon, Rovaniemelle, Posiolle, Sodankylään ja pitkälle Neuvostoliittoon asti. Matkalla ollaan välillä putkassa, kalareissuilla, sammutetaan metsäpaloja, autetaan lehmiä suosta, keitetään pontikkaa, tutkitaan Kekkosta, käydään kirkossa, pelastetaan jänis monen monta kertaa, urakoidaan risusavottaa, raivataan metsää, pakoillaan julmaa korppia ja metsästetään karhua. Osa hommista on vain kevyttä tienestiä, osa aikamoista urakkaa ja raskasta fyysistä hommaa. Kaikkeen vähän uskomattomaankin Vatanen ja jänis ryhtyvät. Välillä teot vain naurattavat, välillä tuntuu epäuskottavaltakin, mutta pieni epäuskottavuus kuulunee asiaan, kun on kyse Vatasen teoista.

Luontoa kuvataan ankaraksi, mutta toisaalta elo luonnon kanssa yhdessä kuitenkin Vataselta ja jänikseltä sujuu hyvin. Kenties jänis, jonka Vatanen ottaa huomaansa, jota se ruokkii ja josta pitää huolta ja jonka pelastaa monissa kohdin, kuvaa lopulta hänen suhdettaan luontoon. Välillä olot ovat karuja, metsää palaa, eksytään suolle tai palellaan Lapin pakkasissa, mutta kaikesta lopulta selvitään ja jatketaan matkaa yhdessä.

Päällimmäiseksi tästä romaanista jää mieleen humoristinen ote, että kaikkea ei tarvitse eikä kannata ottaa niin tosissaan. Teos irvailee yhteiskunnan totutuille tavoille. Vaikka ei jäniksen kanssa lähtisikään metsiin samoilemaan, niin aina voi ottaa vähän rennommin. Tämä on kuvaus myös siitä, miten mieli kestää ja mitä käy kun elämäänsä tympiintynyt tekee rohkeasti ja irrottautuu siitä, mistä ei pidä. Sopii myös hyvin korona-aikana luettavaksi romaaniksi, ja lukemisen jälkeen voi suunnata hyvillä mielin metsäretkelle katsomaan näkyykö pitkäkorvia liikkeellä.

Helmetin lukuhaasteessa Jäniksen vuosi sopii minulla mm. kohtiin: 1. kirja on vanhempi kuin sinä, 2. iloinen kirja, 7. kirjassa rikotaan lakia, 8. kirja jonka joku toinen valitsee puolestasi, 9. kirjassa kohdataan pelkoja, 13. kirjassa eksytään, 19. kirja jota luet yhdessä jonkun kanssa, 24. kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa, 30. kirjassa pelastetaan ihminen, 34. kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana ja 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja.


Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi. Gummerus 2011. 218 sivua.
Alunperin julkaissut Weilin & Göös 1975.

Kommentit

  1. Minäkin olen miettinyt, että pitäisi lukea Jäniksen vuosi uudestaan. Se on todella hauska kirja! Yhteiskunnan totutuille tavoille sietää joskus vähän irvailla, ja tuollainen ottaminen ja lähteminen kyllä tosiaan kiehtoo mieltä! Vaikka ei itse repäisisi mitenkään, on hauska edes lukea, miten joku muu tekee sen. En muista kirjan tapahtumia kovin tarkkaan, mutta taisi se melkoista kohellusta olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en muistanut tapahtumia enää kovin tarkasti, mutta kovasti kyllä kohellettiin. ;) Suosittelen kyllä lämpimästi lukemaan uudestaan, on vieläpä aika lyhyt ja nopea luettava.

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä juuri osuvalta lukuvalinnalta näihin aikoihin sillä metsässä on tullut vietettyä enempi aikaa ja huumoria jos mitä nyt tarvitaan vastapainoksi kaikille korona-uutisille. Kiitos lukuvinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sopii erityisen hyvin nyt tähän aikaan. Huumori tulee tarpeeseen! :)

      Poista

Lähetä kommentti