Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt

Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt (eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä) on lohduttava lukukokemus, jonka luin oikeaan aikaan. Tai kenties tälle teokselle tämä aika vain on oikea, sillä kuten Kolu asian ilmaisee: "- - jopa tällaisesta paatuneesta optimistista tuntuu toisinaan siltä, että elämme aivan poikkeuksellisen hulluja aikoja. Ihan kuin koko maailma olisi yhtäkkiä vain ottanut housut jalasta, huutanut trololoo ja päättänyt ryhtyä sekoilemaan oikein olan takaa." Hanna kirjoitti kirjasta alkuvuodesta, ja hän on listannut varsin tarkkanäköisesti mistä kaikesta teos puhuu (sillä se puhuu kovin monesta aihepiiristä, vaikkei sivumäärältään kovin pitkä olekaan).

Eeva Kolu on tunnettu blogistaan ja muutenkin somekuvioistaan. Olen aikanaan lukenut jonkin verran Kolun blogia, ja pitänyt häntä varsin hyvänä kirjoittajana. Sama ajatus vahvistui hänen kirjansa parissa. Korkeintaan vähän väsynyt on helposti luettava, sillä se on kovin omakohtainen: samaan aikaan sekä tietokirja että omaelämäkerrallinen teos. Kolun kirjoitustyyli sen sijaan jakanee mielipiteitä – siitä varmasti joko pitää tai ei. Minä pidän. Toki kuten Hannakin ilmaisi, olisi teoksen kokonaiskuvaa voinut jotenkin saada ryhdikkäämmäksi vaikka jakamalla teemoja selkeämmin omiksi luvuikseen. 

Kolu on kokenut burnoutin useaan kertaan. Omassakin lähipiirissä uupumusta on ollut, mutten koe itse olleeni uupunut. Teos kuitenkin osoitti minulle, ettei se ole ollut välttämättä niin kaukana kuin olen kuvitellut. Uupumuksen merkeistä lukiessani huomasin ajattelevani, että juuri tältä minusta tuntuu. Kenties nykyajan ilmapiirissä, työelämässä, jatkuvassa informaatiotulvassa ja somessa on todellakin paljon sellaista hälinää, mikä saa ihmisen vääjäämättä väsymään.

Hanna kirjoitti myös jo siitä, että vaikka ei pystynyt kaikkeen samaistumaan niin tämä teos kaikkien pitäisi silti lukea. En itsekään kokenut, että jokainen asia kirjassa koski juuri minua. En ole saanut burnoutia, en työskentele media-alalla tai brändää itseäni somessa (vaikka toki blogin puolestakin jo some kuuluu asiaan), mutta koen silti löytäneeni kirjasta paljonkin tärkeää ajateltavaa. Kirjan luettuani poistin pariksi kuukaudeksi puhelimestani kakki some-appit whatsappia ja instagramia lukuunottamatta. Nyt poistetut appit ovat tosin kuin varkain palanneet puhelimeeni. Toisaalta minulla on edelleen asetuksena, etteivät appit lähetä jatkuvasti ilmoituksia. Se on jo pelkästään rauhoittanut elämääni yllättävän paljon. Välillä silti haaveilen elämästä kokonaan ilman sosiaalista mediaa, vaikka tuskin sekään pelkästään ratkaisisi kaikkea.

Juuri informaatiotulva ja some olivat aiheita, jotka koin aika läheisiksi kirjassa. Toisaalta ymmärrän myös tietynlaisen suorituskeskeisen ilmapiirin olemassaoloa. Sitä, että elämää pitää jollakin tavalla suorittaa myös vapaa-ajalla sen sijaan, että olisi itselleen armollinen ja hyväksyisi itsensä ja elämänsä. Suorituskeskeisenä ihmisenä on välillä hyvä saada pieni herätys aiheesta. Kolu muistuttelee asioista humoristisesti ja poimii hyviä esimerkkejä omasta arjestaan ja elämästään.

Korkeintaan vähän väsynyt ei siis ole pelkästään kirja uupumuksesta ja siitä selviytymisestä. Se ei anna sinulle mitään täydellisiä ratkaisuja eikä edes yritä sitä. Kolu kuitenkin kertoo, mistä hän itse lopulta oppi ymmärtämään, milloin on liian väsynyt. Kirja on rehellinen kuvaus tästä ajasta ja Kolun tuntemuksista, jotka ovat hämmentävän lähellä omiani ja varmasti myös monen muun ajatuksia. Uskon, että palaan kirjan pariin vielä useammankin kerran, sen verran herättelevä ja samaistuttava lukukokemus se minulle oli.

Helmet-lukuhaasteessa Korkeintaan vähän väsynyt sopii mm. kohtiin 4. joku kertoo kirjassa omista muistoistaan, 8. kirja, jossa maailma on muutoksessa, 15. kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi, 28. kirja, joka lukemisesta on sinulle hyötyä ja 9. kirjan henkilön elämä muuttuu. 

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä. Gummerus 2020. 383 sivua.