Siirry pääsisältöön

Thomas Taylor: Kammovarjo

Thomas Taylorin Aaverannasta kertova lasten- ja nuortenfantasiasarja on täydentynyt nyt kolmannella osalla Kammovarjo. Ihastuin kovin sarjan aiempiin osiin Malamanteriin ja Gargantikseen, joista kirjoittelin viime vuonna. Nyt pääsin vihdoin tarttumaan viime vuoden lopulla ilmestyneeseen Kammovarjoon, joka myös lunasti ennakko-odotuksensa täysin. Aaverannan tarinoiden parissa pääsee ehdottomasti pakoon tätä maailman hullunkurista tilaa.

Sarjan kolmannessa osassa päähenkilö Herbertin elämään tupsahtaa yllättäen nainen, joka esittäytyy hänen tädikseen. Caliastra on myös maailmankuulu taikuri ja on luvannut yhdessä ryhmänsä kanssa esittää tänä vuonna Kammoyön näytelmän, joka kertoo Aaverannan Kammovarjon legendan. Yleensä näytelmän ovat esittäneet tohtori Thalassi ja rouva Fossiili, mutta tänä vuonna avataan pitkästä aikaa laiturinlopun vanha teatteri. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu, kun Herbie ja Orvokki alkavat etsiä Kirja-apteekin kadonnutta Jenniä ja tutustuvat kummallisen Kammovarjon karmivaan tarinaan. 

Rakastan Taylorin luomaa miljöötä Aaverantaa ja tässä osassa siitä saadaankin tietää lisää, kun taas yksi salaisuus Aaverannan historiasta paljastuu ja maanalaiset luolastot täydentävät kaupunkikuvaa puhumattakaan vanhasta teatterista. Taylor on oiva luomaan jännittäviä tilanteita ja tekee myös henkilöhahmoistaan samastuttavia ja mielenkiintoisia. Lisäksi jokaisessa osassa hahmoista kertyy aina lisää tietoa. Kirjan puolivälissä huomasin erään pienen vihjeen, jonka avulla googlasin, että alkujaan trilogiaksi aiottu sarja täydentyy vielä ainakin neljännellä ja viidennellä osalla. Neljäs osa ilmestyy englanniksi tänä kesänä, joten Aaverantaan päästään palaamaan pian!

Helmet-lukuhaasteessa Kammovarjo sopii mm. kohtiin 7. Kirja kertoo ystävyydestä, 8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua, 13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla, 16. Kirjan luvuilla on nimet, 20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä, 28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen ja 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.

Thomas Taylor: Kammovarjo. WSOY 2021. 356 sivua. Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta. Alkuteos: Shadowghast. 2021.

Kommentit