Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

 

Siis tämän kirjan kansihan on yksinkertaisesti niin kaunis, että siinä on se ensimmäinen syy, miksi kiinnostuin Alice Hartin kadonneista kukista. Ja kun luin takakansitekstistä, mistä kirjassa on kyse – kukista ja kukkien symbolismista/kielestä Australian upeissa maisemissa – oli viehtymys sinetöity.

Oletteko ikinä huomanneet, että kirjan miljööllä ja teemalla voi olla suuri vaikutus lukukokemukseen huolimatta siitä, miten kirja on kirjoitettu? Sain nimittäin huomata, että kirjan ennakkolumous kantoi läpi lukukokemuksen: vaikka tarina ei lopulta ihan lunastanut kaikkia odotuksiaan, ennakko-odotukseni vaikuttivat siihen koko sadunomaiseen tunnelmaan, jota kirjaa lukiessani koin. Ja siksi myös arvostelen sitä suopeammin.

Alice kasvaa epävakaissa oloissa rakastavan äidin sekä ailahtelevan ja väkivaltaisen isän hoteissa. Äidin puutarha on pakopaikka, ja kun Alice ensi kertaa löytää kirjaston, myös kirjojen maailma avaa pakotien pahalta maailmalta. Kirjoja ja kukkia – mitä muuta ihminen voi toivoa? Näiden kahden teeman risteäminen on kuin balsamia omalle sielulleni. Alice Hartin kadonneet kukat esittelee myös ehkä kauneimman lauseen, jonka olen kirjoista ja kukista milloinkaan lukenut.

”Agnesin kertomusten perusteella Alice kuvitteli, että kirjaston täytyi olla hiljainen kirjojen puutarha, missä tarinat kasvoivat kukkien lailla.”
Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat. Sivu 26

Kirjat eivät kuitenkaan lopulta ole Alicen Hartin kadonneiden kukkien keskiössä. Alicen elämä mullistuu, kun tulipalo polttaa kotitalon ja sekä äiti että isä menehtyvät. Orpo Alice päätyy isänäitinsä huollettavaksi Australian maaseudulle, missä isoäiti June kasvattaa luonnonkukkia Thornfield-nimisellä tilalla. Tila tarjoaa myös pakopaikan naisille, jotka ovat kokenut vääryyttä tai joilla ei ole muuta paikkaa, minne mennä.

Tilalla Alice kokee myös ensimmäisen rakkautensa naapurinpojan kanssa, mutta kun Alicen sydän särkyy Junen juonittelun myötä, Alice karkaa ja jättää tilan. Hän hakeutuu Australian sydämeen tekemään töitä kansallispuistossa, missä hän suojelee luonnonvaraista, uhanalaista kukkaa turisteilta. Puiston työntekijöiden joukosta hän löytää myös vilkkusilmäisen ja karismaattisen Dylanin, jolla on ehkä liikaakin yhteistä Alicen isän kanssa…

Jokaisen luvun alussa on esittelyssä aina erilainen kukka: kuvaus sen ulkonäöstä sekä kertaus sen symboliikasta. Kukkien kieli on nimittäin myös Thornfieldin ydinosaamista: kukkien avulla ja erilaisilla yhdistelmillä voidaan viestiä erilaisia asioita. Tämä symboliikka on ollut ihan oikeastikin osa ihmisten arkea historiassa, vaikka nykyään tällaiset vertauskuvat ovat unohtuneet. Minua ne kiehtovat kuitenkin määrättömästi (omistan myös pari kirjaa aiheesta), ja siksi pidän näistä pätkistä kirjassa paljon.

Sanomattakin selvää, että nämä ”kukkaopilliset” pätkät jokaisen luvun alussa kertovat aina myös jotain tulevasta luvusta, sen tapahtumista sekä Alicen kulloisestakin elämäntilanteesta tai mielenmaisemasta. Tässä mielessä nämä pätkät jäivät aika irrallisiksi ja saivat minut miettimään: välillä ne istuivat paremmin välillä huonommin, mutta käytännössä kukat esiintyvät vain lukujen alussa. Tarkkasilmäinen ja hyvämuistinen lukija voi varmasti bongailla kyseisiä kukkia pitkin kirjan sivuja ja yhdistää niiden symboliikan kulloiseenkin tapahtumaan: tämä voisi olla ihan kiinnostava tutkimusaihe, mutta itse en tähän hommaan nyt ryhtynyt. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän kukkia itse tarinaan siten, että kukat monine merkityksineen olisivat kertoneet tapahtumista jotain lisää – ja kirjan lopussa olisi voinut olla vaikka hakemisto/kirjasanasto, josta merkityksiä olisi voinut nopeasti tarkistaa.

Kirjan rakkausaihe jäi puolestaan myös aika etäiseksi Toisaalta ihmiselämän monet rakkaudet eivät ole mitään elokuvatarinaa, jossa alussa esitelty pari saa lopulta toisensa, joten sikäli ehkä tämä oli ihan realistinen kuvaus siitä, miten historia toistaa itseään. Lisäksi Thornfield on naisille tarjottu pakopaikka ja tämän kirjan voi lukea voimaannuttavana teoksena naisille, joten siinä mielessä on ihan hyvä, että rakkauskuvion päätös on mitä on. Mutta siihen nähden, että rakkauskuvio vie kirjasta niin paljon sivutilaa, on lopetus vähän antikliimkaksi.

Kaikkiaan Alice Hartin kadonneet kukat lopahtaa siis loppua kohden, eikä kirjoituskaan ole mitään tosi ihmeellistä, omaan makuuni ajoin jopa teennäisen herkkää. Mutta kirjan lähtökohta ja teema ovat niin kiehtovat, että ne – kuten alussa kirjoitin – toimivat kantavana voimana loppuun saakka. Ja kansi on edelleen niin kaunis, että en pääse siitä yli enkä ympäri. Ilahduttava juttu muuten tuosta kannesta: kirjan kova kansi on tismalleen samanlainen paperilehden alla.

Lukuhaasteessa Alice Hartin kadonneet kukat sopii kohtiin 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta; 3. Kirjan nimessä on kasvi; 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs; 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä; 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla; 40. Kirjassa hylätään jotain; 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa ja 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan.

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat. Minerva 2022. 407 sivua. Suom. Hanni Salovaara. Alkuteos: The Lost Flowers of Alice Hart (2018).