Hanna ehdotti minulle luettavaksi Erin Morgensternin romaania The Starless Sea , josta oli itse pitänyt, ja antoi lainaksi oman (kauniin) kappaleensa kirjasta. Olin alkuun innoissani – kirja on jo painoksena aivan valtavan kaunis ja kummallinen kirjoihin ja lukemiseen liittyvä tarina kiehtoi. En kuitenkaan valitettavasti voi sanoa, että itse lukukokemus olisi yltänyt ennakko-odotusteni tasolle. Olisin halunnut todella paljon pitää kirjasta enemmän. Kirjan päähenkilö on Zachary Ezra Rawlins (jonka koko nimeä jostakin syystä korostetaan jatkuvasti), joka löytää yliopiston kirjaston hyllystä omituisen kirjan nimeltään Sweet Sorrows . Ei muuta, mutta kirjan sivuilta hän löytää itsensä ja oman tarinansa lapsena, kun hän löysi oudon oven seinästä, mutta ovi katosi kokonaan ennen kuin hän ehti avata sitä. Kirja kuitenkin varastetaan Zacharylta pian ja hän lähtee etsimään sitä New Yorkiin kirjallisiin naamiaisjuhliin keskelle outoja ihmisiä vihjeinään mehiläinen, avain ja miekka. Hän tapaa juh...