Paljon melua kirjoista

Nadia Muradin omaelämäkerrallisesta Viimeisestä tytöstä oli vaikea lähteä kirjoittamaan, enkä ollut varma, kirjoittaisinko lainkaan. Aihe on ahdistava ja voi herättää vaikeita tunteita monissa, mutta lopulta päätin, että kirjoitan ainakin sanasen. Murad on itse kirjoittanut kirjansa ja jakanut tarinansa, jotta jäisi viimeiseksi tytöksi, joka kohtaa hänen kohtalonsa. Tämä on tärkeä viesti, ja siksi haluan osaltani jakaa tarinaa eteenpäin. Nadia Murad on nuori jesidinainen, joka asui Irakissa pienessä Kochon kylässä, kunnes Isis valtasi kaupungin, murhasi miehet, kaappasi lapset ja vangitsi naiset seksiorjiksi. Tämä oli myös Muradin kohtalo, kunnes hänen onnistui paeta. Nyt hän asuu Saksassa ja on saanut myös Nobelin rauhanpalkinnon työstään jesidien puolesta ja naisiin kohdistuvaa sotaväkivaltaa vastaan. Viimeinen tyttö on jaettu kolmeen osioon: aikaan ennen Isistä, vankeuden aikaan sekä pakoon. Ensimmäinen osio, jossa kuvataan Muradin lapsuutta Kochossa, kuvaa jesidien eläm...

Sanon heti alkuun, että Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous oli valitettavasti melkoinen pettymys. Koen, että Jonkmanin aie kirjassa on hyvä, mutta toteutus kääntyy itseään vastaan. Jonkman itse tunnustautuu kirjassa introvertiksi todeten, että ei tuntenut tätä puolta itsessään aiemmin elämässään, sillä nykykulttuuri pakotti hänet tavoittelemaan ekstroversiota (tämä on varmasti kulttuurisidonnainen asia – itselleni ei ole ikinä ollut lainkaan epäselvää, että olen introvertti, vaikka ympäröivä maailma ihannoisikin ekstroversiota). Tästä syystä Jonkman halusi kirjoittaa kirjan, jossa hän kumoaa introvertteihin kohdistuneita ennakkoluuloja ja kertoo, miksi introvertit ovat mielettömän hyviä työntekijöitä – tunnollisia, piilossa sosiaalisesti taitavia, älykkäitä, tarkkoja, kekseliäitä… Kaiken kaikkiaan Jonkman yhdistelee introversioon piirteitä, jotka eivät siihen kuulu – sekä hyvässä että pahassa. Esimerkiksi monet introvertit ovat varmasti tunnollisia ja ahkeria – k...

Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija on kiehtovaa, sadunomaista ja helppolukuista lasten ja nuorten fantasiaa. Enorantahan voitti vuonna 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinnon kirjallaan Tuhatkuolevan kirous , josta kyllä itse pidin paljon, mutta pidän ehkä Omenmean vallanhaltijasta jopa enemmän. Ainakin sen maailma on kiehtovampi, ja kerron myöhemmin, miksi mielestäni näin on. Omenmean vallanhaltija kertoo 12-vuotiaista Omenmean valtakunnassa asuvista ystävyksistä Nezsandrasta (Nez) ja Niniristä, joista Nez on kertomuksen päähenkilö. He seikkailevat päivittäin yhdessä kuusijalkaisilla ratsuillaan, jotka ymmärtävät ihmisten puhetta. Eräänä päivänä rasavillimpi Nez keksii, että he voisivat suunnata seuraavan seikkailunsa kielletylle aavikolle, mutta aavikolla he oppivat, miksi alueelle ei olisi saanut mennä: kun Ninir tippuu ratsunsa selästä juoksuhiekkaan, hän ei kykene enää liikuttamaan niitä raajojaan, jotka ovat olleet kosketuksissa hiekan kanss...