Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Hanna)

Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Punaisen luostarin kronikoita #3)

Tammi 2018

383 sivua

Suom. Marja Kyrö

Alkuteos: Breven från Maresi. Krönikor från det Röda klostret

Kesäkuu jäikin näemmä tahattomasti melko köyhäksi blogikuukaudeksi, kun emme kirjoittaneet yhdestäkään kirjasta. Molemmat olemme toki saaneet kirjoja tässä välissä luettua, mutta vaatimattomista säistä huolimatta kesäkuukaudet ovat vieneet lomamatkoineen ja juhannusmökkeilyineen mennessään. Itsekin luin nimittäin Maresin voiman loppuun jo toukokuun loppupuolella, mutta vasta nyt heinäkuun lomatunnelmissa saan kirjoitettua siitä. Katsotaan, mitä on jäänyt muistin sopukoihin teoksesta mieleen. ;)

Maresin voima on jatkoa Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita -fantasiasarjalle, jonka edeltäjiä ovat Maresi ja Naondel. Näistä kahdesta Naondel sijoittuu kauemmas menneisyyteen, joten sikäli Maresin voima on ”suoraa” jatkoa Maresille: se jatkaa nimen mukaisesti Maresin tarinaa. Ensimmäisessä osassa Maresi vietiin köyhyyttä ja nälkää pakoon luostariin, jossa hän sai sammuttaa tiedonjanoaan sydämensä kyllyydestä mutta jonka rauhaa lopulta kutsumattomat ryövärimiehet horjuttivat.

Maresin voima jatkaa tätä tarinaa. Viimeisessä osassa Maresi palaa vuosien jälkeen luostarisaarelta pitkän matkaa kotiin, missä hän saa huomata, että sekä hän itse että myös hänen Rovasissa sijaitseva kotikylänsä ovat muuttuneet. Nälkä ja verot ovat riuduttaneet kylän muistoksi entisestään, ja jo teoksen alkupuolella Maresi joutuu hylkäämään haaveensa tyttökoulun perusteamisesta, sillä rahat on laitettava velkojen maksuun alueen käskynhaltijana toimivalle mielivaltaiselle Nádorille.

Maresi ei kuitenkaan jää pyörittelemään peukaloitaan, vaan hän alkaa aktiivisesti ja välillä jopa tiedostamattaan suojella rakasta kyläänsä. Jumalattarilta – erityisesti Maresin itse palvomalta Akalta – saamansa voiman avulla hän pitää kylänsä piilossa sotilaiden silmiltä.

Vaikka Maresin kokemukset miehistä ovat luostarilla tapahtuneen selkkauksen vuoksi erittäin negatiiviset, hän antautuu kuitenkin intohimolle huolimatta aikaisemmista vastaväitteistään. Naapurikylän nuori mies on liian vastustamaton, mutta naimisiin Maresi ei kuitenkaan halua: mies rajoittaisi hänen suunnitelmiaan. Toista maata on kuitenkin Maresin veljen ystävä, joka kannustaa Maresia kouluaikeessa – mutta ei vailla kritiikkiä: miksi koulun pitäisi olla vain tytöille? Eivätkö kylän pojat ansaitse oppia luku- ja laskutaitoa siinä missä tytötkin?

Seurauksena Maresi joutuu tarkastelemaan omia oletuksiaan ja ennakkoluulojaan – myös miehistä –  uudelleen. Hän opettelee tuntemaan itsensä, kylänsä ja maailman toistamiseen: Menoksen saarella saatu tieto on vain yksi osa maailman ymmärrystä – maailmasta ei voi oppia vain kirjoista osallistumatta maailman menoon. Samoin Maresi tutustuu itseensä, Jumalattaren kolmiin kasvoihin (Neito, Äiti ja Akka) sekä omaan voimaansa uudelleen. Hän oppii vähitellen ymmärtämään tätä kaikkea uusin tavoin ja punomaan lankoja näiden välille.

Punaisen luostarin kronikoita on ollut vahvasti naisvetoista ja feminististä fantasiaa, kuten Turtschaninoffin monet aiemmatkin teokset. Olin kuitenkin ilahtunut, että Maresin voima tekee pientä pesäeroa Maresiin ja Naondeliin. Miehet eivät ole enää sellaisenaan kasvoton vihollinen, vaan yksilön merkitys korostuu: kaikki miehet – kuten naisetkaan – eivät ole samanlaisia häiriköitä, öykkäreitä tai ryöväreitä. Kun sukupuolia ei tällä tavoin yleistetä ja huomio siirretään yksilöiden eroihin sukupuoleen katsomatta, päästään todella feminismin ytimeen.

Maresin voima jatkaa nuorille suunnattua saagaa, joka kaikkineen sopii myös aikuisille lukijoille, mutta sanoisin, että tässä viimeisessä osassa ote on kypsempi kuin aiemmista. Maresi kypsyy itse ja oppii katsomaan maailmaa aikuisen tavoin. Hän oppii ymmärtämään itseään, maailmaa ja muita, ja niin tekee lukijakin Maresin mukana. Mielestäni Jumalattaren kolmet kasvot ja niiden merkitys Turtschaninoffin luomalle maailmalle tuli mielestäni nimenomaan tässä teoksessa ilahduttavasti esille arjen tasolla.

Rakenteellisesti teos on kirjoitettu kirjeromaanina. Maresi kirjoittaa kirjeitä luostariin ja vastaan sieltä saamiinsa kirjeisiin. Lukija pääsee tarkastelemaan vain Maresin kirjeitä, mutta teos on toteutettu sen verran taidokkaasti, ettei jää epäselvästi, mitä Maresin ystävien kirjeet ovat pitäneet sisällään. Tätä tieto välittyy kuitenkin luontevasti eikä sitä liioin alleviivata. Sen kummemmin asiaa tutkimatta olin myös huomaavinani, että vaikka Maresi kirjoittaa kirjeitä eri henkilöille, hän ei mene solmuun tarinoissaan: eli esimerkiksi henkilölle A kirjoitetusta salaisuudesta ei vahingossa kirjoiteta henkilölle B niin kuin tämä tietäisi asiasta. En tosiaan jäänyt tätä tutkimaan sen tarkemmin, mutta ainakaan omiin silmiini tällaisia lipsahduksia ei sattunut, mikä vaatii hyvää tarinankerronnan hallintaa.

Kaiken kaikkiaan Turtschaninoff elähdytti taas. Kerronta on taidokasta, ja kirjailijalla on sana hallussa. Luontokuvaus ei ole aivan yhtä rikasta kuin aiemmin, tai sitten oma muistini pettää minut, mutta se ei tässä teoksessa jää haittamaan. Ympäristön ja maailman kuvaus on sen verran rikasta, että jokaisen puun leyhyvistä lehdistä ei tarvitsekaan kuulla (vaikka itse niiden lukemisesta nautinkin). :)

Lukuhaasteessa sijoitan Maresin voiman kohtaan 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot. Lisäksi se sopisi kohtiin 13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja ja 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.