Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
Fabriikki Kustannus 2017
346 sivua
suom. Outi Hytönen
Alkuteos: Islandil ei ole liblikaid. 2013.
Kuten Hanna kirjoittikin, on bloggailu jäänyt kesällä vähemmälle. Luettu on kuitenkin lomalla ihan urakalla, mutta ensin minäkin postaan muutaman kirjan, jotka on luettu kesäkuussa tai kuten tämä kirja, toukokuussa. Islannissa ei ole perhosia kiinnosti minua kiehtovan nimensä ja kantensa vuoksi todella paljon. Lisäksi Hanna kirjoitti kirjasta viime vuoden lopulla ja kehui sen kaunista kieltä. Siispä päätin varata kirjan kirjastosta, sopiihan se loistavasti tämänkin vuoden lukuhaasteessa useaan kohtaan.
Islannissa ei ole perhosia kertoo erään suvun tarinan Islannista. Romaanin tärkeimpänä tekijänä ei ole kuitenkaan missään nimessä juoni, joka polveilee sinne tänne, vaan osin myyttisetkin tapahtumat sekä niitä kuvaava todellakin kaunis kieli. Teos muistuttaa kauttaaltaan enemmänkin proosamuotoista runoa. Tehokeinona käytetään myös typografialla leikittelyä ja tässä teoksessa se toimii hyvin. Runomuotoinen kieli on lumoavaa luettavaa ja harmillista kyllä jouduin palauttamaan kirjan heti lukemisen jälkeen takaisin kirjastoon enkä ehtinyt makustella sanoja ihan niin pitkään kuin olisin halunnut.
Alkuun on vain saari, jolla on valkoinen talo ja talossa asuvat Gudrun ja Jón. Tarina kuitenkin kertoo myös heidän lapsistaan aina lapsenlapsenlapsenlapseen asti (meniköhän oikein). Keskeistä on myös tarinoiden kertominen, välillä poiketaankin sivupoluille ja kerrotaan tarina jostakin aivan muusta. Islannissa tärkeää on tietenkin myös meri, osa lähtee sinne eikä palaa, jotkut tulevat takaisinkin. Suvun naiset ovat vahvoja hahmoja ja lopulta saarelle palaakin Elín, joka on asunut vuosia Ruotsissa ja tullut nyt katsomaan mitä tehdä suvun vanhalle talolle, joka on nyt tyhjillään.
Teos on maagisen realismin saaga Islannista; sen sivuilla hyppivät välillä taruhahmot niin peikoista lohikäärmeisiin kuin keijuihinkin, mutta toisaalta taas varsin arkisetkin asiat - Islannin karu luonto vuorineen ja lampaineen sekä meren antimet. Viitteitä on moneen kirjallisuuden perintöön, aina antiikin kirjallisuudesta pohjoismaisiin taruihin. Hanna on kirjoittanut omassa arviossaan enemmän teoksen juonesta, mutta olen samaa mieltä siitä, että teos on monelta osin haastava, hyvällä tavalla tosin.
Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 37. pienkustantamon julkaisu. Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 2. kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä (etsitään mm. kadonnutta isää), 16. kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla, 18. eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, 23. kirjan nimessä on jokin maa, 25. kirja kirjailijalta jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut ja 36. kirjassa ollaan yksin.
Kommentit
Lähetä kommentti