Huh ja wau! Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia on Kuninkaan paluun myötä luettu nyt kokonaan! Olisipa teini-ikäinen minäni varsin innoissaan tästä! Ja mikä matka se olikaan, en olisi voinut kuvitella alkutaipaleella, että nautin tämän kirjan lukemisesta näin paljon. Kerrassaan 6/5.
Jos et ole vielä lukenut aiempia postauksiani niin kannattaa aloittaa lukemalla kirjoitukseni Sormuksen ritareista ja Kahdesta tornista. Kuninkaan paluu sarjan kolmantena osana päätti siis tammikuussa alkaneen #kimppakyytimordoriin -lukupiirin, jota saan kyllä kiittää lämpimästi siitä, että tuli äkkiseltään kirjaan tartuttua ja luettua se viimein loppuun asti. Matkani Mordoriin oli monivaiheinen ja kesti lähes 20 vuotta, mutta lopulta kuitenkin päästiin perille asti ja harvemmin olen kirjan luettuani ollut näin tyytyväinen.
Kuninkaan paluun ensimmäinen puolisko oli minulle aika takkuavaa lukemista, koska se oli eniten sitä tyypillistä örkki ja miekka -fantasiaa, josta jo aiemmin kerroin, ettei ole ihan minun juttuni. Ensimmäisen osan keskiössä oli Sormuksen sodan kuvaaminen ja tarina olikin kovin sotaisa ja miehinen, vaikka toki itse sodan kuvausta oli lopulta kuitenkin suht vähän. Enemmän vain odoteltiin ja varustauduttiin, mutta yhtä kaikki tuo ei ollut minua varten. Tässä osassa myös kohtasin raamatullisuuden aivan eri tavalla kuin aiemmissa osissa. Sotakuvauksissa tuli monta kertaa esille sanat "Katso!" ja kuvaus mahtavasta sotilaasta tai hallavahevosesta. Toki raamatullinen tyyli on varmasti hyvä tehokeino tuomaan esille sodan mahtavuutta ja armeijoiden jykevyyttä, mutta itse koin tämän vähän turhan mahtipontisena ja puuduttavana.
Elokuvaversiossa sotaa oli myös enemmän kuin mitään muuta, mutta se olikin odotettavissa. Olisin kuitenkin mielelläni nähnyt enemmän loppupuolen tapahtumia elokuvassakin, mutta toisaalta tarinan kaaren kannalta kenties parempi näin. Eowyn oli oikeastaan ainoa tärkeä naishahmo koko romaanissa ja hänenkin kohdallaan korostettiin jatkuvasti sitä, etteivät naiset kuulu sotaan. Naishahmojen vähyys tuli esille siis vielä kolmannessakin kirjassa.
Kuninkaan paluun toinen osa kertoi enemmän Frodon ja Samin matkan saattamisesta loppuun ja se sen sijaan oli kiinnostavampi osuus, kuten myös kirjan loppu. Olin jostain syystä kovin yllättynyt, ettei koko kirja loppunutkaan siihen, että sormus tuhotaan. Olin kai jotenkin alitajuisesti ajatellut kirjan loppuvan sormuksen tuhoon, vaikka näin jälkikäteen ajatellen oli tietenkin parempi, ettei lopussa heitetty sormusta tulivuoreen ja sen jälkeen sanottu vain the end. Mielestäni esimerkiksi Konnun tapahtumat sopivat romaanin loppuun erinomaisesti, siitä jotenkin välittyi tunnelma, ettei mikään Keski-Maan kolkka välttynyt pahuudelta, ja ettei pitkän ja uuvuttavan seikkailun jälkeen kotiinpaluukaan ole ikinä helppo.
Samin hahmo nousi viimeisessä osassa aiempaa suurempaan rooliin ja aloin arvostaa häntä hahmona (ja ystävänä) aivan eri tavalla. Hän oli se, joka lopulta auttoi Frodoa matkalla todella paljon ja oli uskollinen loppuun asti. Ilman häntä (ja toisaalta myös Klonkkua) Frodo ei olisi päässyt perille asti. Siksi oli ilahduttavaa myös, että Sam sai arvoisensa lopun. Koko trilogia loppui todella kauniisti ja koskettavasti, ja muutama kyynelkin taisi poskelle vierähtää, aikamoinen matka. Nyt on odotettavasti hieman tyhjä olo, mitähän sitä lähtisi lukemaan seuraavaksi?
Helmet-lukuhaasteessa Kuninkaan paluu sopii mm. kohtiin 5. kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan, 8. kirja, jossa maailma on muutoksessa, 14. kirja on osa kirjasarjaa ja 38. kirja on käännetty hyvin.
J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta 3. Kuninkaan paluu. WSOY 1985/1966 (yht.) 981 sivua. Suomentanut: Kersti Juva. Runot suomentanut: Panu Pekkanen. Alkuteos: The Lord of the Rings 3: The Return of the King (1955).
Kommentit
Lähetä kommentti